Dokumentaristi: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa nuoria Myanmarissa

20 maalis, 2019

Myanmarilaiset nuoret seuraavat digitaalista mediaa, mutta dokumentit eivät perinteisesti ole olleet suosittuja. Tv-yhteistyö helpottaa asiaa. Tapasimme Vikesin kumppanin Yangon Film Schoolin apulaistuottajan, joka uskoo elokuvan voimaan muuttaa ihmisten ajattelua.

Soe Arkar Htun.”Jos sinulla on intohimo elokuvien tekoon, Yangon Film School on sinun paikkasi”, sanoo Soe Arkar Htun.

Hän on myanmarilainen elokuvantekijä, joka opiskeli ensin tietotekniikkaa ja yhteiskuntatieteitä. Hän työskenteli kansalaisjärjestöissä ja nuorten kampanjaryhmissä ennen kuin löysi tiensä maan ainoaan elokuvakouluun.

”On erityisen hienoa, että koulu tarjoaa opiskelumahdollisuuksia pääkaupungin ulkopuolelta tuleville ja eri etnistä ryhmää edustaville elokuva-alasta kiinnostuneille nuorille”, Arkar sanoo.

Valmistumisensa jälkeen hän sai töitä koulun apulaistuottajana.

”Olen erityisen innostunut dokumentoimaan nuorten poliittista osallistumista”, Arkar sanoo.

Aihe kiinnostaa häntä erityisesti nyt, kun vuoden 2020 vaalit lähestyvät. Nykyisin on paljon nuoria ihmisiä, jotka haluavat tehdä itse jotain asioiden muuttamiseksi. Hänen nuoruudessaan ei ollut niin, Arkar sanoo.

Myanmar siirtyi siviilihallintoon lähes 50 vuoden sotilasvallan jälkeen vuonna 2011.

Digiaika on tullut Myanmariin

Arkar näkee työssään sukupolvien välisen eron. Kun vanhempi ikäpolvi etsi tietoa kirjoista, nykynuoriso kokee digitaalisen ja visuaalisen tiedon omakseen. Juuri elokuvilla voidaan kertoa isoja tarinoita lyhyessäkin ajassa.

Yangonin elokuvakoulu on jo varsin tunnettu kaupungin kansainvälisissä piireissä, mutta koulun varsinaisena kohderyhmänä on kuitenkin paikallinen yleisö. Sen tavoittaminen ei ole aina helppoa, sillä ihmiset eivät ole perinteisesti katsoneet dokumenttielokuvia.

Yhteistyö Myanmarin tv-yhtiön ja radion kanssa on avannut uusia väyliä suuren yleisön tavoittamiseen. Myös koulun elokuvien esittäminen kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla on tärkeää, jotta Myanmarista kerrotaan maan omien elokuvantekijöiden näkökulmasta.

Entä voiko dokumenteilla muuttaa maailmaa?

”Emme voi muuttaa kaikkea, mutta voimme muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa hieman”, Arkar sanoo. ”Mitä isomman yleisön tavoitamme, sitä isompi muutos on mahdollinen, mutta tämä on pitkä prosessi.”

Teksti ja kuva: Auli Starck

Vikes tukee Yangonin elokuvakoulun toimintaa ja kasvamista itsenäiseksi toimijaksi. Myös sinun tukeasi tarvitaan. Tee kertalahjoitus tai ryhdy dokkaristin kummiksi täällä. Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck vieraili Myanmarissa maaliskuussa.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta