Miskito-kansaan kuuluva Brisa Bucardo rakastui teininä journalismiin. Hän haluaa kertoa kansansa tarinoita ja paljastaa ihmisoikeusloukkauksia. Nyt hän joutuu tekemään työtään maanpaosta käsin.
”Pienestä asti pidin viestinnästä, mutta meillä ei ole moniakaan journalisteja”, Brisa Bucardo sanoo.
Hän kuuluu Nicaraguan miskito-alkuperäiskansaan. Hänen kotinsa on Puerto Cabezasissa Nicaraguan Karibian rannikon pohjoisosissa, Li Lamnin alueella.
Miskitojen parissa on Bucardon mukaan melko pitkälti ennalta määrätty, mitä lapsi rupeaa aikuisena tekemään, riippuen alueesta ja perheestä.
”Jossain kohtaa aloin miettiä, mitä haluaisin tehdä ja opiskella. Pidin aktivismista ja yhteisöistä, olin jo pienenä mukana kampanjoissa”, hän sanoo.
Neljäntoista vanhana hän meni suosittuun paikallisradioon kysymään töitä, ja oli töissä siellä viiden vuoden ajan.
”Rakastuin viestintään ja siihen, että meillä oli joku tila, missä saatoimme tuoda asioitamme esiin ja pystyimme myös kertomaan kulttuuristamme, sillä radiolla on meidän yhteisöissämme suuri merkitys.”
Hän rakastui työn kautta journalismiin, ja huomasi pian olevansa harvoja alkuperäiskansan edustajia alalla. Nicaraguan Karibian rannikolla journalismia ei voinut opiskella, joten hän joutui muuttamaan toiselle puolelle maata päästäkseen alan opintoihin.
”Se oli hyvin vaikeaa, mutta päätin kuitenkin tehdä niin. Toiset oppivat työssä, ja on joitakuita alkuperäiskansojen journalisteja, jotka ovat päässeet pitkällekin vain työssä oppimalla, koska koulutusmahdollisuuksia on niin vähän.”
Maita viedään väkivalloin
Brisa Bucardon perheelle kotiseudulta pakeneminen ei ole uutta. Ennen hänen syntymäänsä 1980-luvulla hänen vanhempansa pakenivat sisällissotaa maan sisällä, ja vajaat kymmenen vuotta sitten he joutuivat taas pakenemaan.
”Meidän yhteisömme ovat noin kahdenkymmenen vuoden ajan kärsineet siitä, että meidän maillemme on tunkeuduttu”, Bucardo sanoo.
Nicaraguan laki numero 28 takaa alkuperäiskansoille itsemääräämisoikeuden, ja laki 445 suojaa alkuperäiskansojen yhteisomistuksen heidän maihinsa.
”Maata ei saa myydä eikä ostaa. Me voimme yleiskokouksessa päättää vuokrata maata, mutta emme myydä.”
2000-luvun alusta lähtien miskitojen maille on tullut uudisasukkaita. Yhdet haluavat perustaa kaivoksia, toiset kaataa metsää laidunmaiksi. Alkuperäiskansoille tärkeät metsät kaadetaan ja vedet pilataan. Maiden valtaukseen liittyy paljon väkivaltaa.
”Minun perheenikin joutui näiden kolonisaattoreiden uhriksi”, Bucardo sanoo. ”Vuonna 2015 naapurikylään tuli muutama uusi ihminen, emmekä ymmärtäneet, mitä he siellä tekivät. Ajattelimme, että he olivat tulleet erääseen kirkkoon, joka siellä päin oli.”
Sitten saman vuoden lokakuussa maille tuli 40–50 hengen aseistettu ryhmä.
”He sanoivat, että maat eivät enää ole meidän, ja että meidän pitäisi lähteä, tai saisimme luodista. Pari ihmistä yritti vastustella, ja he murhasivat yhden ja haavoittivat toista”, Bucardo sanoo. ”Yksi minun veljistäni ja osa yhteisöstä pakeni. Se oli kuin elokuvaa tai unta, vaikka se oli todellisuutta.”
Maakaappaus on ratkaisematta, ja yhä useammat yhteisöt Nicaraguassa ovat joutuneet saman uhriksi. Diktatuuriksi liusunut Nicaragua ei tunnu piittaavan. Päinvastoin, hallitus on korvannut vanhan järjestelmän, jossa alkuperäiskansat valitsivat omat johtajansa, systeemillä, jossa hallitus nimittää yhteisöjen edustajat. Nämä tulevat tyypillisesti yhteisöjen ulkopuolelta eivätkä aja alkuperäiskansojen asiaa.
Jo valmiiksi miskitojen mailta on puuttunut perusasioita kuten sähköä ja puhdasta vettä, ja luonnonvaroja hamuavat uudisasukkaat ovat nyt saastuttaneet myös ympäristön.
”Tämä on aiheuttanut meille paljon nälkää, köyhyyttä ja epävarmuutta”, Bucardo sanoo.
Oli valittava maanpako, vankila tai kuolema
Alkuperäiskansojen kokema kohtalo oli yksi teema, josta Bucardo teki journalismiaan Nicaraguassa. Se ei tuottanut tulosta, vaan hän alkoi saada uhkailuja. Silti Bucardosta tuntui, että omien näkemysten kertominen oli välttämätöntä.
”En koskaan pitänyt siitä, että minulle määrätään, mitä saan kirjoittaa. Olen saanut työtarjouksia esimerkiksi poliittisilta puolueilta, mutten ole halunnut tarttua niihin, vaan olen mieluummin itsenäinen journalisti”, hän sanoo.
”En halua olla papukaija, vaan pitää olla omaa kriittistä ajattelua ja näkemyksiä.”
Hän on tehnyt töitä monille eri medioille ja järjestöille, ja osa näistä on ollut muissa Keski-Amerikan maissa ja Meksikossa. Kansainvälisten yhteyksien ja suorien puheiden tähden Bucardo alettiin nähdä uhkana.
”Sain tietää, että viranomaiset yrittivät löytää minut. Minua syytettiin vaikka mistä, muun muassa oppositiopuolueeseen kuulumisesta”, Bucardo sanoo. ”Perhettäni uhkailtiin ja sanottiin, että jos en ilmoittaudu poliisille, poliiseilla on oikeus tappaa minut.”
Hän ymmärsi, että hänen henkensä oli vaarassa. Nicaraguassa oli jo murhattu journalisteja, ja moni oli vangittu. Valtio oli ottanut monia medioita haltuunsa ja sulkenut toisia.
”Päätin siis paeta. Tunsin itseni rikolliseksi, ja se oli hyvin vaikeaa.”
Uusi kotipaikka on salainen
Bucardo ei turvallisuussyistä kerro, missä hän asuu nykyään. Edes hänen perheensä ei tiedä sitä. Hän pystyy jatkamaan journalistista työtä verkossa maanpaosta käsin.
”Pandemia opetti kaikki tekemään etätyötä, ennen kaikkialle piti mennä paikan päälle. Myös hallituksen sortopolitiikka tavallaan auttoi meitä, sillä jouduimme perustamaan verkkomedioita, jotta ylipäänsä pystyimme toimimaan.”
Hän unelmoi perustavansa alueellisen keskiamerikkalaisen median alkuperäiskansoille. Kun tekee töitä toisten medioille, välillä näkökulmat ovat erilaisia kuin mitä itse haluaisi kirjoittaa.
”On eri asia olla alkuperäiskansan jäsen ja kirjoittaa omasta kansastaan kuin että jos joku ulkopuolinen tekee niin.”
Hän haluaisi myös kouluttaa nuoria toimittajiksi ja viestinnän ammattilaisiksi, ja ihan ensiksi hän haluaisi auttaa muita, jotka joutuvat pakenemaan mailtaan.
”Maanpaossa ei ole helppoa olla, tarvitaan paljon taloudellista ja emotionaalista tukea. Jotkut joutuvat nukkumaan puistoissa, ja kaikki eivät puhu espanjaa kun he tulevat meidän alueiltamme. Osa ei selviä maahantulosta, jos he eivät ymmärrä mitä heiltä kysytään tai jos he pystyvät vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin vain kyllä tai ei.”
