Media tukee demokratiaa

24 marras, 2022

Vapaa media on demokratian edellytys. Media tukee demokratiaa monin tavoin: se nostaa eri ryhmien ääniä kuuluviin, paljastaa epäkohtia ja takaa, että kansalaiset voivat valistuneesti osallistua yhteisten päätösten tekemiseen.

Jos yhteiskunnassa vain yhdenlaiset ihmiset pääsevät ääneen, luultavasti päätökset tehdään heidän ehdoillaan ja heitä ajatellen. Jos kaupunkien eliitti ei tiedä, mitä maaseudulla tapahtuu, ei mikään maaseudulla muutu paremmaksi.

Siksi on tärkeää, että valtioissa toimii laadukas media, joka kertoo epäkohdista ja myös onnistumisista koko maasta, kaikki ryhmät huomioiden.

Esimerkiksi Tansaniassa Vikes on tukenut maaseudulla toimivia yhteisöradioita, joilla on kahtalainen rooli. Ne ovat hyvin suosittuja maaseudun väestön keskuudessa, ja siksi ne ovat hyviä viestintäkanavia. Kehitysjärjestöt ja hallitus kertovat kyläläisille tärkeitä tietoja, ja radiokanavat kuten Jamii FM tekevät uutisia kylien elämästä ja vaikkapa naisten ja vammaisten asemasta.

Samalla päättäjät saavat radiosta tietää, jos jossain kylässä on pahoja ongelmia. Radio-ohjelmissa on esimerkiksi kerrottu huonoista koulurakennuksista ja kouluista, joissa on liian vähän opettajia, ja ohjelmien jälkeen paikallishallinto on korjannut rakennuksia ja palkannut opettajia.

Vikes on myös rakentanut radioille portaalin, jonka kautta maaseudun mediat pääsevät kuuluviin myös kaupungeissa, ja maaseudun epäkohdat kuuluvat myös pääkaupungin päättäjien korviin. Samalla myös tavalliset kaupunkilaiset pääsevät kuulemaan, miten maaseudulla menee.

Samantyyppistä toimintaa tekee Vikesin pitkäaikainen kumppani Yangon Film School Myanmarissa. Sille on alusta asti ollut tärkeää, että elokuvakouluun otetaan oppilaita eri etnisistä ryhmistä. Kun oppilaat tekevät dokumentteja eri puolilla maata ja eri ryhmien parissa, myös valtaväestön ihmiset näkevät ja kuulevat eri ryhmien ajatuksia ja näkevät heidän elämäänsä.

Näin eri ihmisryhmät tulevat vähitellen tutuiksi ja saavat äänensä kuuluviin.

Miksi lehdistönvapaus on tärkeä kestävälle kehitykselle?

Sanan- ja lehdistönvapaus ovat osa YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteita, mutta samaan aikaan ne ovat myös tärkeä edellytys kestävän kehityksen etenemiselle: jos kansalaisilla ei ole riittävästi tietoa päättäjien toimista, on vaikea vaatia heitä tekemään kestäviä ratkaisuja – tai arvioida tehtyjä päätöksiä.

Näin toteaa sananvapauden suhteesta kestävään kehitykseen Auli Starck, Vikesin entinen toiminnanjohtaja:

Auli Starck puhuu sananvapaudesta Tulevaisuuden toimittajat – journalismia kestävästä kehityksestä -verkkokurssilla.

YK:n Kestävän kehityksen tavoitteissa eli Agenda 2030:ssa on monta kohtaa, joihin vapaa lehdistö voi osallistua.

Hyvän uutistyön ansiosta terveys ja koulutus voivat parantua ja tasa-arvo kohentua, ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua ja työpaikkoja voidaan luoda.

Tärkein mediaa koskeva tavoite on kuitenkin patteriston 16. kohta: Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto.

Kun yhteiskunnassa kaikki ryhmät pääsevät ääneen, voidaan paremmin varmistaa ”joustava, kaikkia koskeva, osallistava ja edustava päätöksenteko kaikilla tasoilla”, niin kuin tavoitteissa sanotaan.

 

Toimiva media ja tutkivat journalistit paljastavat yhteiskunnan epäkohtia, ja hyvin suosittuja uutisia ovat sellaiset, joissa paljastetaan korruptiota, ihmisten oikeusturvan loukkauksia tai syrjintää.

Esimerkiksi Vikesin kumppani Tutkivan journalismin keskus CIJ on Nepalissa tunnettu lahjomattomasta otteestaan ja laajoista paljastusjutuista. CIJ on mukana tutkivien journalistien kansainvälisessä ICIJ-yhteenliittymässä, ja se on osaltaan penkonut tietovuotojen kautta julki tulleita Panaman papereita ja muita vuodettuja asiakirjoja. CIJ:n työn seurauksena muun muassa korkeimman oikeuden puheenjohtaja on joutunut eroamaan, ja moni muukin korruptioskandaali on tullut päivänvaloon, ja sitä kautta Nepal on hetki hetkeltä parempi demokratia.

Samaan tapaan Vikesin tukemat journalistit Keski-Amerikassa kirjoittavat rohkeasti väärinkäytöksistä ja ihmisoikeusloukkauksista. Pahin tilanne on Nicaraguassa, jonka itsenäisistä journalisteista valtaosa on joutunut pakenemaan maasta. He tukevat nyt maansa kestävämpää tulevaisuutta ja demokratiaa maanpaosta käsin.

He kertovat työstään videolla. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Toteutuuko lehdistönvapaus?

Vikes seuraa tiivisti lehdistönvapauden tilaa ja kehitystä paitsi omissa toimintamaissaan myös laajasti koko maailmassa. Yksi luotettava tietolähde ajankohtaisesta tilanteesta ja eri maiden haasteista on kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) vuosittain koostama maailmanlaajuinen lehdistönvapausindeksi.

Indeksi arvioi lehdistönvapautta 180 maassa, ja tarkastelun kohteena ovat median moninaisuus ja itsenäisyys, mediaa koskeva lainsäädäntö ja toimittajien turvallisuus.

Vaikka Suomi on kansainvälisessä vertailussa sanan- ja lehdistönvapauden kärkimaita, ei media meilläkään ole immuuni globaaleille ilmiöille. Sananvapautta haastaa esimerkiksi toimittajiin kohdistuvan vihapuheen ja häirinnän lisääntyminen.

Alla olevalla videolla toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo puhuu toimittajien kohtaamasta verkkovihasta, sen ennaltaehkäisystä sekä siitä, kuinka vertaistuen osoittaminen vihan kohteeksi joutuneelle toimittajalle on äärimmäisen tärkeää: silloin kiusaaja näkee, ettei kohde ole yksin.

Johanna Vehkoo puhuu verkkovihasta Vikesin koulutukseen tuotetulla videolla.

Vehkoo on omien kokemustensa perusteella puhunut paljon myös uudenlaisen, erityisesti verkkohäirinnän ja verkossa tapahtuvat kunnianloukkaukset tunnistavan lainsäädännön tarpeesta Suomessa. Aihetta on käsitelty esimerkiksi  ”Oikeuslaitosta käytetään verkkohäirinnän välikappaleena – Poliisin ja syyttäjien on laadittava yhteiset pelisäännöt” -artikkelissa, joka on osa media-alan opiskelijoiden Sananvapaus ja demokratia -juttusarjaa.

Sananvapauden toteutumista Suomessa voi rajoittaa myös se, kenelle annetaan mahdollisuus näkyä ja kuulua mediassa: onko äänessä vain sama valkoinen, keskituloinen ja keski-ikäinen joukko, jota valtaosa toimittajistakin edustaa?

    Mitä on vapaa media?

    Uutisia ovat ne, joita joku ei halua julkaistavan. Kaikki muu on mainostamista. Tämä kuuluisa sanonta laitetaan usein George Orwellin suuhun, mutta ilmeisesti kyse on tuntemattoman ajattelijan sutkautuksesta, joka on elänyt pitkään.

    Ajatus on kuitenkin vapaan lehdistön toiminnan ytimessä. Yhteiskunnassa on aina asioita, joita joku ei halua julkisuuteen, korruptiosta noloihin virkanimityksiin tai salasuhteisiin. Ja joka yhteiskunnassa poliitikot, yritysjohtajat, viestintäpäälliköt ja monet muut haluavat, että media kirjoittaisi heistä ja heidän työnantajistaan suopeasti.

    Journalistin pitäisi olla vastuussa vain lukijoilleen ja käsitellä vaikeitakin asioita tinkimättömällä ammattitaidolla. Usein se ei kuitenkaan onnistu.

    Etenkin köyhissä maissa mediaa painostetaan usein joko suoraan tai vaikkapa mainosrahojen kautta, ja usein toimittajia uhkaillaan, pidätetään tai jopa tapetaan, ja toimituksiin tehdään ratsioita. Yllä nähtiin, kuinka Nicaraguan journalistit ovat painostuksen tähden paenneet maasta.

    Vikes on toiminut vapaan median puolesta koko olemassaolonsa ajan. Esimerkiksi Somaliassa on jo vuosien ajan kehitetty Somalian kansallistelevision SNTV:n toimintaa niin, että siitä tulisi julkisen palvelun media, eräänlainen yleisradio.

    SNTV:tä pyörittää Somalian viestintäministeriö, ja sen toimittajien on vaikeaa toimia itsenäisesti, jos esimerkiksi ministeri soittaa ja pyytää kuvausryhmää paikalle. Moni valtion media typistyy valtion viestintäkanavaksi, jos sen itsenäisyyttä ei taata voimakkaasti lainsäädännöllä ja käytännön toimilla.

    Työ on kantanut Somaliassa hedelmää, ja ulkopuolisen evaluaation mukaan uutisten laatu on parantunut. Julkisen palvelun mediaan on kuitenkin vielä matkaa.

    Miksi oikeus tietoon on tärkeää?

    Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan kansalaisille pitäisi taata julkinen tiedon saanti.

    Kyseessä on perusoikeus, jonka merkitystä demokratialle on vaikeaa korostaa liikaa. Jos kansalaiset eivät tiedä, mitä maassa ja maailmassa tapahtuu, heidän on liki mahdotonta vaikuttaa siihen, että asiat olisivat paremmin. Äänestäminen ja muu vaikuttaminen on hankalaa tai menee vinoon, jos tarjolla on vain yksipuolista tietoa ja rötökset pysyvät piilossa.

    Jos epäkohdista ei ole tietoa, eipä niitä kukaan voi korjatakaan.

    Räikeimmin propaganda ja suoranainen aivopesu jylläävät diktatuureissa, joissa media on kokonaan valtiovallan hyppysissä. Pohjois-Korea lienee tunnetuin esimerkki täysin kontrolloidusta tiedosta, ja myös Venäjä ja Venezuela ovat tunnettuja vapaan tiedon vastustajia.

    Tansanian entinen presidentti John Magufuli oli tunnetusti kovaotteinen lehdistöä kohtaan. Hän oli myös tunnettu siitä, ettei hän uskonut koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan. Tämä yhdistelmä oli vaarallinen, sillä Magufulin aikana Tansanian media ei saanut kirjoittaa taudista, ja julkisessa keskustelussa sitä vähäteltiin. Valeuutiset levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa, kun tutkittua tietoa oli vähänlaisesti. Vikes onnistui puuttumaan tähän podcast-sarjalla, josta tuli valtavan suosittu.

    Tiedonsaanilla on suora yhteys toimivaan demokratiaan.

    Autoritäärisissä maissa käy usein niin, että etenkin köyhempi kansanosa kannattaa vallassa istuvia johtajia. Jos tiedonsaanti on vähäistä, ja harvalukuinen media kertoo vain hallituksen erinomaisuudesta, siihen on helppo uskoa.

    Lisää samasta aiheesta