”Yhteisöradiot ovat tärkein demokratian työkalu Tansaniassa”

12 helmi, 2021

Maaseudun ääniä kantavat radioasemat eivät aiemmin kiinnostaneet. Unescon Marko Shekalaghe kertoo, että kehitys on ollut nopeaa, ja Vikesin tukema portaali kasvattaa radioiden näkyvyyttä ja uskottavuutta entisestään.

Vikes tapasi Shekalaghen viime vuonna Dar es Salaamissa, mutta mies on tuttu pitkältä ajalta: hän toimi aiemmin koordinaattorina Vikesin verkkojournalismin koulutushankkeessa, jota paikan päällä toteutti Misa Tanzania -järjestö. Kuva: Esa SalminenYhteisöradiot ovat kasvaneet merkittävästi Tansaniassa viimeisen kymmenen vuoden aikana, sanoo asiantuntija Marko Shekalaghe Unescosta.

”Minusta ne ovat tärkein demokratian kehittämisen työkalu meidän maassamme.”

Yhteisöradioiden kautta maaseudun ihmiset saavat äänensä ja asiansa kuuluviin. Ne ovat keskimäärin pieniä paikallisradioita, joissa ohjelmat tehdään kylissä maaseudun asioista. Radioon voi purnata vaikkapa huonoista teistä tai ohjelmissa voi keskustella naisten asemasta.

Unesco on tukenut yhteisöradioita Tansaniassa vuodesta 2008. Sitä ennen Shekalaghen mukaan kylien pikkuradiot eivät juuri kiinnostaneet kehitysyhteistyön toimijoita tai viranomaisiakaan.

”Aluksi tuimme radioiden perustamista ja peruslaitteistoa. Sitten perustettiin kattojärjestö ja alettiin kouluttaa toimittajia”, Shekalaghe kertoo.

Nykyään Tansanian yhteisöradioliitto Tadion jäseninä on 34 radioasemaa. Monet kehitysyhteistyön toimijat käyttävät yhteisöradioita, kun he haluavat välittää viestejä maaseudulle. Myös Vikes teki Suomen Lähetysseuran ja Tansanian yhteisöradioliitto Tadion kanssa yhteisen ohjelmasarjan koronasta viime vuonna.

Portaali tuo äänet yhteen

Nyt käynnissä olevassa hankkeessa Vikes on tuottanut Tadiolle verkkosivuston ja radioiden yhteisen portaalin.

Sen kautta paikalliset asemat voivat striimata lähetyksensä verkon kautta koko maahan tai vaikka maailmalle, ja jokaiselle asemalle tulee oma alasivu, jolle voi kirjoittaa uutisia ja blogeja. Unesco on tukenut Vikesiä ja Tadiota portaalin rakentamisessa.

Shekalaghe pitää portaalia erinomaisena alustana paristakin eri syystä. Se nostaa sekä Tadion että yhteisöradioiden uskottavuutta ja kuuluvuutta Tansaniassa. Perinteinen analoginen kuuluvuusalue on monilla yhteisöradioilla vaatimaton.

Uskottava sivusto houkuttelee yhteistyökumppaneita ja kasvavat yleisöt tekevät mainostajien saamisen radioille helpommaksi. Vikesin hankkeessa radioasemien taloudellinen kestävyyden kohentaminen onkin keskeistä.

Portaali myös auttaa monia yhteisöradioita palaamaan verkkoon ylipäätään. Tansanian hallitus on alkanut periä medioilta korkeita lisenssimaksuja verkkosivustojen ja blogien pitämisestä, mikä on hankaloittanut monen pienen median toimintaa. Lisenssimaksujen tähden suurin osa yhteisöradioista on poistunut verkosta.

”Nyt ajatus on, että Tadio ottaa lisenssin, ja jokainen asema tuottaa sisältöä samalle sivustolle”, Shekalaghe sanoo.

Se on lyhyen aikavälin ratkaisu verkkoon pääsemiseksi. Shekalaghe kuitenkin toivoo, että ajan kanssa yhteisöradioista tulee taloudellisesti niin vahvoja, että niillä on varaa ostaa omat lisenssinsä.

Etäkoulutusta toimittajille

Toinen rajoite radioille on, että Tansanian uusi medialaki edellyttää, että kaikilla toimittajilla olisi alan koulutus. Shekalaghen mukaan Unescon tukemissa yhteisöradioissa noin 55 prosenttia toimittajista on ilman virallista tutkintoa.

Tämä kävi ilmi Dar es Salaamin yliopiston Unescolle tekemästä selvityksestä. Shekalaghen mukaan otos on niin suuri, että tulos pätee koko maan yhteisöradioihin.

Unesco onkin kehittänyt Dar es Salaamin yliopiston kanssa etäopetusohjelman, joka alkoi viime vuonna.

”Ehkä viiden vuoden päästä ollaan tilanteessa, että suurimmalla osalla on toimittajan diplomi”, Shekalaghe sanoo.

Koulutus on osa yliopiston opetusohjelmaa ja se on avoin kaikille toimittajiksi pyrkiville.

Vikes tukee Tansanian yhteisömedioita. Hanke on laajenemassa myös Ugandaan ja Keniaan.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin ensimmäinen toimittajille suunnattu matka-avustus jaettiin vuosi sitten, ja ensimmäiset avustuksen tuella tehdyt jutut on nyt julkaistu Maailman kuvalehdessä, Suomen Kuvalehdessä sekä Apu-lehdessä. Neljäs juttu ilmestyy vielä kevään kuluessa Demokraatti-lehdessä.
Matka-avustuksen saivat kuvajournalisti Anna Kuokkanen ja toimittaja-kirjailija Kristiina Markkanen sekä toimittaja-kirjailija Pasi Kivioja.