Tansaniassa kokeneet toimittajat mentoroivat uralla eteenpäin pyrkiviä naisia

11 maalis, 2021

Tasa-arvoa tuodaan toimituksiin muun muassa tarjoamalla 80 naiselle mentorointia, sillä monille uralla eteneminen on vaikeaa ja itsetuntokin tarvitsee kohennusta.

Vuonna 2020 MCT koulutti naistoimittajia johtajuustaidoissa. Johtajuuskoulutukset jatkuvat ainakin vuoteen 2024. Kuva: Esa SalminenTansanian julkisen sanan neuvosto MCT aloittaa Vikesin tuella ohjelman, jossa 80 naistoimittajaa saa mentorointia kokeneemmilta kollegoilta vuosina 2021–2024.

Mentorointi on osa Tasa-arvo toimituksiin -hanketta, jota Vikes toteuttaa kolmen tansanialaisen ja yhden nepalilaisen kumppanin kanssa. MCT:n lisäksi mentoroinnissa on mukana toinenkin hankekumppani, Tansanian naistoimittajien järjestä Tamwa.

Mentorointiin osallistuu vastavalmistuneita, uran keskivaiheilla olevia ja jo johtopaikoilla olevia journalisteja.

Joulukuussa 2020 MCT piti tapaamisen potentiaalisten mentoreiden kanssa. He ovat nimekkäitä tansanialaisia naistoimittajia, kuten Pili Mtambalike, Hawra Shamte ja Penzi Nyamungumi.

Naiset keskustelivat kokemuksistaan toimituksissa ja siitä, miten ongelmiin voi puuttua. Mentorit olivat yhtä mieltä siitä, että naiset tarvitsevat itseluottamista ja lisää tietotaitoa. Mentorit päättivät, että ohjelma on syytä aloittaa vastavalmistuneiden ryhmästä, ja edetä siitä uralla jo pidemmällä oleviin ja lopuksi johtotason naisiin. Jokaiselle ohjattavalle tarjotaan kokenut mentori ja valmennusta kuudeksi kuukaudeksi.

Hankkeen alkuvaiheessa tehty selvitys (pdf) naistoimittajien tilanteessa paljasti tarpeen naistoimittajien tukemiseksi. Selvityksen mukaan uralla eteneminen on vaikeaa, seksuaalinen häirintä yleistä ja lasikatto vankka.

Itsesääntelyä ja edunvalvontaa

Vikesin kumppani MCT toimii median itsesääntelyelimenä samaan tapaan kuin Suomen Julkisen sanan neuvosto.

”Kun maan talous avautui 1990-luvulla, markkinoille tuli paljon yksityisiä medioita, ja ammattitaito oli puutteellista”, muistelee MCT:n henkilöstöpäällikkö Ziada Kilobo.

Hallitus halusi tehdä lain, jolla mediaa säädellään, mutta lopulta päästiin sopuun siitä, että ala voi tehdä eettisen ohjeistuksen ja säädellä itse itseään, niin kuin muissakin maissa on tapana.

Tämän lisäksi MCT:llä on muita tehtäviä. Se tekee esimerkiksi paljon edunvalvontaa ja vaikuttamistyötä lainsäädännön ja journalistien aseman parantamiseksi. MCT myös ylläpitää rekisteriä journalistien kokemasta häirinnästä ja muista loukkauksista lehdistönvapautta vastaan.

Se käy myös vakavimmissa tapauksissa oikeutta valtion kanssa, sillä Tansanian lainsäädäntö on lehdistönvapauden kannalta hyvin ongelmallinen.

”Meillä on myös paljon viestintää ja julkaisuja vaaleista, vammaisuudesta, tasa-arvosta ja niin edelleen”, Kilobo sanoo.

Osana Vikesin tasa-arvohanketta MCT tarjosi vuosina 2019–2020 johtajuuskoulutusta naistoimittajille. Myös nämä koulutukset jatkuvat vuoteen 2024.

Voit tukea naistoimittajia kanssamme verkkosivustomme Lahjoita-osiossa.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta