Saadaanko naisia myös toimitusten johtoon Tansaniassa?

27 marras, 2020

Tasa-arvokysymyksissä monet peruskäsitteet ovat tansanialaisille vieraita, sanoo naistoimittajien järjestön projektityöntekijä Sylvia Daulinge. Luutuneiden käsitysten muuttaminen ottaa aikansa, mutta taistelijoita on onneksi koko ajan enemmän.

”Meidän perinteisessä kulttuurissamme mies on kaikki kaikessa. Tämä näkyy elämän joka osa-alueella, myös toimituksissa”, sanoo Sylvia Daulinge, Tansanian naistoimittajien järjestön Tamwan projektityöntekijä.

Tamwa on yksi Vikesin kumppaneista Tasa-arvo toimituksiin -hankkeessa.

Kulttuurissa piileviin tasa-arvo-ongelmiin vaikuttaminen on hidas prosessi, ja yksi onnistunut menetelmä on ollut, että naisjärjestö on ottanut yhä enemmän miehiä koulutuksiin mukaan. Kuuluisan HeForShe-kampanjan hengessä Tamwassa uskotaan, että tasa-arvo tarvitsee myös miesten panosta.

”Koulutuksissa olemme huomanneet, että ihan peruskäsitteet ovat monelle vieraita. Koulutusten jälkeen moni on tullut sanomaan, että nyt he vasta ymmärtävät, mitä tasa-arvon huomioiminen tarkoittaa ja millaisia stereotypioita meillä on”, Daulinge sanoo.

Monille uutta on vielä sekin, että gender-asiat eivät koske vain naisia.

”Tarvitaan itseluottamuksen kohentamista”

Daulinge sanoo, että niinkin yksinkertainen asia kuin hankkeen nimi on auttanut työtä paljon. Vikesin ja paikallisten kumppanien hanke tunnetaan Tansaniassa nimellä Women in the Newsroom.

”Se on todella osuva, ja ihmiset ymmärtävät heti, että toimitusten naisia pitää tukea.”

Hankkeen nimeä kantava aihetunniste on levinnyt somessa hyvin – osin siksi, että Tamwan koulutuksissa on ollut mukana somevaikuttajia. Tamwa on saanut myös hallitukseensa yhden naistoimittajan päällikkötasolta, ja häntä on ollut hyvä käyttää rohkaisevana esimerkkinä.

”Meillä on paljon naistoimittajia jäseninä, ja heillä on suuri tarve kohentaa itseluottamusta.”

Daulinge on itse koulutukseltaan hallinnon ammattilainen, mutta on alkanut töiden myötä kiinnostua journalismista.

”Nyt opiskelen journalistiikkaa ja kirjoitan jonkin verran juttujakin”, Daulinge sanoo.

Lisää naisia johtotehtäviin

Vuonna 2019 alkanut Tasa-arvoa toimituksiin -hanke jatkuu vuoteen 2024 saakka. Ensi vuonna alkavan uuden hankevaiheen nimenä on Women in the Media. Hankkeessa jatketaan naistoimittajien aseman parantamista, mutta kiinnitetään huomiota myös mediasisältöjen välittämään kuvaan sukupuolten tasa-arvosta sekä lisätään yleisön tietoisuutta siitä, miksi on tärkeää, että toimittajissa on sekä naisia että miehiä.

Samalla halutaan nostaa naistoimittajien brändiä ja oikoa journalistin ammattiin liittyviä negatiivisia mielikuvia, jotka vaikuttavat siihen, etteivät kaikki katso ammatin soveltuvan naisille.

Jatkohankkeessa toimitusten tasa-arvoa parannetaan vaikuttamalla mediatalojen johtoon ja toimitusten portinvartijoihin kuten toimituspäälliköihin sekä järjestämällä tasa-arvoa ja asennemuutosta edistävää koulutusta yhteistyössä mediatalojen kanssa.

Sylvia Daulinge toivoo, että muutaman vuoden päästä Tansaniassa on enemmän naistoimittajia.

”Aika helpostikin saavutetaan se, että on enemmän naisia taistelemassa omien oikeuksiensa ja tasa-arvon puolesta.”

Ideaalisti yhä useampi nainen hakeutuisi toimituksissa johtotehtäviin.

”Monet ovat sanoneetkin, että ehkä muutaman vuoden päästä he ovat päälliköitä”, Daulinge sanoo.

Sitä joutuu välillä toppuuttelemaankin ja kannustamaa naisia myös jatko-opintoihin.

”Me voimme tehdä vaikka kuinka paljon vaikuttamistyöltä, mutta sanomme koulutuksissa usein, että uralla eteneminen ei ole helppoa. Pitää olla selkeästi töihin pätevyys, ja sen jälkeen täytyy vielä vaatia oikeuksiaan.”

Hanketta tukee ulkoministeriö. Myös yksityisiä lahjoituksia tarvitaan. Tue naistoimittajia kanssamme.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta