Moninaisuus parantaa journalismin laatua ja laajentaa yleisöjä, todettiin Vikesin koulutuksessa. Välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä sanoja käytetään, ketä nostetaan jutuissa ääneen ja onko toimitus itsessään riittävän moninainen.
Lavarunoilija Nahla Hewidy esitti koulutuksen aluksi
runon ”Tytöstä naiseksi”.Vikes järjesti 25. tammikuuta verkkokoulutuksen suomalaisuuteen ja muuttoliikkeeseen liittyvistä tiedostamattomista ennakkoluuloista ja siitä, miten ne vaikuttavat toimittajien työhön. Koulutuksen pääkohderyhmä olivat alle 35-vuotiaat toimittajat tai alan opiskelijat, ja valtaosa yli sadasta osallistujasta kuuluikin tähän ryhmään.
”Meillä on kaikilla ennakkoluuloja. Se on luonnollista, kysymys on enemmän siitä, miten me käyttäydytään ennakkoluulojemme kanssa”, sanoi Nahla Hewidy, joka on lavarunoilija, järjestöaktiivi ja kirjastovirkailija.
Hän kohtaa arjessaan ennakkoluuloja ja näkee niitä myös mediassa, esimerkiksi sanavalinnoissa: tietyissä konteksteissa puhutaan ”terrorismista” ja toisissa ”joukkosurmista”.
Maahanmuutosta ja maahanmuuttajista puhutaan usein sen enempää sanoja miettimättä. Hewidy muistuttaa, että kyseessä on ihmisille itselleen tekeminen ja prosessi, joka myös päättyy siinä kohtaa, kun ihminen voi kutsua uutta maata kodikseen.
”Jos täällä 25 vuotta asunutta ihmistä kutsutaan edelleen maahanmuuttajaksi, se on vähättelevää.”
Vielä pahempi on puhua maahanmuuttajataustaisista, koska silloin usein puhutaan lapsista tai nuorista, jotka ovat syntyneet Suomessa tai tulleet maahan hyvin pieninä. Heillä ei ole muuta kotia kuin Suomi, ja maahanmuuttotaustan korostamisella hänelle alleviivataan, ettei hän oikeastaan kuulu tänne.
”Aina voi kysyä”
Kun tekee juttua jostakusta ihmisestä ja on jutun kannalta merkityksellistä sanoa jotain hänen taustastaan, niin Hewidyn mielestä kannattaa kysyä termeistä ihmiseltä itseltään. Hän itse esimerkiksi ei pidä rodullistettu-termistä.
”Se on mielestäni toiseuttava. Se kuulostaa siltä, että meillä on valkoiset eli ne normit ja sitten meillä on rodullistetut”, Hewidy kirjoitti koulutuksen chattiin asiasta kysyneelle.
”Toisekseen on myös kaksi eri asiaa, mitä termiä joku käyttää itsestään puhuessa ja miten hän haluaa muiden puhuvan itsestään. Muistetaan siis aina kysyä jokaiselta.”
Hewidy toivoisi toimituksiin enemmän moninaisuutta ja sitä, että tietyistä ihmisryhmistä eivät aina kertoisi ulkopuoliset. Jos tehdään juttuja esimerkiksi romaneista tai saamelaisista, niin mukana voisi olla tuohon ryhmään kuuluva toimittaja, tai ainakin joku ryhmän edustaja voisi kommentoida juttua ennen kuin se julkaistaan. Silloin ryhmän jäsenistä ei tuntuisi siltä, että aina joku muu kertoo heistä, ja luultavasti vältyttäisiin vahingossa loukkaamasta heitä.
Myyttejä suomalaisesta yhteiskunnasta
Ennakkoluulot suomalaisuudesta ja maahanmuuttajista elävät vahvoina, ja niihin liittyy myös sitkeitä myyttejä. Sosiaalipsykologi Emma Nortio tutki väitöskirjaansa varten näitä oletuksia analysoimalla ryhmäkeskusteluja.
Hyvin tyypillistä on, että ihmiset tekevät paljon työtä korostaakseen omaa suvaitsevaisuuttaan, mutta samalla he usein tuovat esiin ”maassa maan tavalla” -ajatuksia. Ne pohjaavat jaettuihin kulttuurisiin käsityksiin, jotka voivat pitää maahanmuuttajia ja valtaväestöä epätasa-arvoisessa asemassa keskenään.
Nortion tutkimuksen mukaan on tavallista ajatella maahanmuuttajia ja suomalaisia täysin erillisinä ryhminä.
”Usein puhuttiin esimerkiksi maahanmuuttajien kulttuurista, mikä on täysin absurdi käsite.”
Emma Nortio ja Nahla Hewidy keskustelivat ennakkoluuloista.
Suomalaisessa julkisessa keskustelussa esiintyy usein myytti kiitollisesta maahanmuuttajasta: alleviivataan, kuinka kiitollinen ja nöyrä ihminen on, ja kuinka hyvin tämä on kotoutunut, oppinut kielen ja työllistynyt.
Tähän yhdistyy myytti tai tarina tasa-arvoisesta ja lähtökohtaisesti hyväntahtoisesta suomalaisesta yhteiskunnasta, jossa maahanmuuttajien pitääkin olla kiitollisia siitä, että saavat olla täällä.
”Tämä on hankala myytti, koska se estää kaikenlaisesta syrjinnästä ja rasismista puhumisen ja näiden asioiden vakavasti ottamisen ja käsittelyn”, Nortio totesi.
Media rakentaa ja vahvistaa mielikuvia, mutta myös toimii niiden puitteissa, Nortio sanoi. Yhteiskunnan rakenteet ja tiedostamattomat ennakkoluulot vaikuttavat toimittajiin niin kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Tämä on hyvä tiedostaa paitsi arjen työssä, myös toimitusten rakenteissa.
Moninaisuus parantaa laatua ja tuo uusia yleisöjä
Koulutuksen jälkipuolella keskustelivat vapaa toimittaja Kyösti Hagert ja Long Playn tuottaja, toimittaja Adile Sevimli.
He toivoivat moninaisuutta mediaan: niin tekijöihin kuin niihin, jotka päästetään ääneen.
”Arjen toimitustyössä pitää pystyä kulkemaan automaatiolla ilman, että kaikkea fundeerataan, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään, että kun ollaan tehty juttuja, niin millaisia ihmiskuvia näissä on, ketkä saavat ääntä ja näkyvyyttä”, Hagert sanoi.
Jutuissa ihmisillä on tyypillisiä rooleja, Hagert muistutti: joku on esimerkiksi syytetty, joku todistaja ja joku uhri. On hyvä välillä miettiä, millaisia ihmisiä näissä rooleissa on. Kun jostain ilmiöstä kerrotaan esimerkkihenkilöiden kautta, voi näidenkin moninaisuutta miettiä. Ja aina moninaisuutta ei tarvitse korostaa.
”Jos juttu käsittele asunnon ostamista, niin siinä voi vaikka olla samaa sukupuolta oleva pariskunta ilman, että jutussa alleviivataan sitä, että kyseessä on naispari.”
Usein arjen kiireessä soitetaan sille asiantuntijalle, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Asiantuntijoiden valintoihin voi vaikuttaa myös talon tavoilla, sanoi Sevimli.
”Olisiko mahdollista antaa toimittajalle aikaa ja resursseja siihen, että ehtii miettiä asiaa uudelleen?” hän kysyi.
Sevimli muistutti, että median moninaisuudesta voi olla monia hyötyjä. Jos eri ryhmiin kuuluvat ihmiset näkevät itsensä kaltaisia ihmisiä mediassa, he antavat helpommin juttuvinkkejä tai paljastavat väärinkäytöksiä.
”Todennäköisemmin he myös ostavat sen lehden. Eli moninaisuus tuo myös uusia yleisöjä.”
Se voi olla tulevaisuuden kannalta taloudellisesti hyvinkin viisasta.
”Suomen ja kaiken muunkin maailman tulevaisuus on moninaisempi”, Hagert sanoi.
Toimittajat Noora Jokinen, Kyösti Hagert ja Adile Sevimli.
Kaupallisen median tilanne sai Hagertilta ymmärrystä: lehtiä ja kanavia on pystyttävä myymään, joten esimerkiksi lehden kanteen ja aamuohjelman juontajiksi on saatava tunnettuja kasvoja. Mutta mediassa on monia muitakin paikkoja, joissa voi nostaa moninaisia ääniä esiin ja samalla kasvattaa näiden tunnettuutta.
”Ylellä on tässä iso paikka”, Hagert sanoi. ”Yle toimii ilman kaupallisia paineita. Sillä on mahdollisuus nostaa erilaisia ihmisiä näkyville, ja se on tehnytkin niin.”
On myös tunnettu ilmiö, että juontajat saattavat aloittaa uransa Ylellä ja vaihtaa jossain kohtaa kaupalliselle puolelle, kun tunnettuus on kasvanut.
Keski-ikäinen, keskiluokkainen, valkoinen media
Toimittajat löytävät juttuaiheet usein omasta elämänpiiristään. Välillä jutuissa korostuvat asunnon ostaminen, välillä lasten uhmaikä tai kesämökki.
”Suomalaisen median yksi heikoimpia kohtia on se, että siinä korostuu kalliolaisten ja käpyläläisten, keski-ikäisten ihmisten elämänpiiri”, Hagert sanoi.
Median moninaisuus vaatisi myös moninaisempia tekijöitä.
”Onko siellä tekijöissä niitä ruskeita toimittajia?” Sevimli kysyi.
Yksi vaihtoehto hänestä voisivat olla kiintiöt rekrytoinneissa tai nimetön rekrytointi. Koulutuksen chat-keskusteluissa muutamakin osallistuja sanoi, että ennen media-alan opintoja heidän elämänpiirinsä oli ollut monimuotoisempi – mutta yliopistossa ja toimituksissa olikin yhtäkkiä vain valkoisia ihmisiä.
”Jos mukana olisi ruskeita toimittajia, heillä olisi automaattisesti joitain sellaisia näkökulmia ja kokemuksia, joita valkoisilla ei välttämättä ole”, Sevimli sanoi.
Samalla pitää välttää sitä, että johonkin ryhmään kuuluvalle toimittajalle annetaan aina tietyt jutut. Kyösti Hagert sanoi olleensa politiikan toimituksissa aina ainoa, joka ei ollut valkoihoinen.
”Olisi ollut vahvaa ulos sulkemista, jos minun erityisvastuullani olisi ollut moninaisuuden esiin nostaminen. On tärkeää, että ihmiset jotka eivät ole valkoisia, pystyvät tekemään juttuja samoista aiheista ja samoilla näkökulmilla kuin muutkin.”
Koulutus oli osa Olen eurooppalainen -hanketta.
