Kiistanalaisista aiheista paljon kirjoittanut Maria Manner uskoo, että toimittajana hänen työnsä on etsiä totuutta. Se löytyy haastattelemalla ihmisiä konfliktin eri puolilta – ja sen ulkopuolelta.
Anna-Reetta Korhonen haastattelee Maria Mannerta Moninaisempi media –podcastin neljännessä jaksossa. Kuva: Esa Salminen. Konfliktin kehys tuntuu vetävän puoleensa niin toimittajia kuin yleisöäkin. Vastakkainasettelu kiinnostaa, mutta kun osapuolet tuntuvat olevan eri mieltä kaikesta ja samalla vakuuttuneita siitä, että muut ovat väärässä, rakentavan keskustelun käyminen muuttuu mahdottomaksi.
Vikesin Moninaisempi media – ratkaisuja vaikeisiin haasteisiin -podcast-sarjan kolmannessa jaksossa Anna-Reetta Korhonen ja Maria Manner miettivät, millaisilla muilla tavoilla toimittaja voi käsitellä kiistanalaista aihetta. Aihetta sivutaan myös podcastin edellisessä jaksossa.
Korhonen on työskennellyt Ylen avustajana Meksikossa. Jutuissaan hän keskittyi tarinoihin siitä, miten ihmiset järjestävät arkensa maan ongelmista huolimatta. Hän seurasi myös Donald Trumpin politiikan vaikutuksia siirtolaisten lähtöalueille.
Korhonen haastattelee jaksossa Mannerta, joka työskentelee tällä hetkellä toimittajana ja tuottajana Ylellä. Aiemmin Manner on toiminut Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Latinalaisessa Amerikassa sekä seurannut Afganistanin naisten ja tyttöjen tilannetta projektitoimittajana.
Yllättävä lähestymistapa tulikuumaan konfliktiin
”Konfliktit ovat todella todella magneettisia ja vetävät ihmisiä puoleensa”, Korhonen sanoo viitaten toimittaja Amanda Ripleyn High Conflict -kirjaan.
Korhonen käyttää Ripleyn kirjan nimenäkin toimivasta käsitteestä suomennosta ”tulikuuma konflikti”. Toimittajan on helppo käsitellä yhteiskunnallisia konflikteja vastakkainasettelujen kautta – muut lähestymistavat puolestaan vaativat enemmän ajattelua ja vallitsevan keskusteluilmapiirin haastamista.
Yksi esimerkki tulikuumasta konfliktista on al-Holin vankileirillä Syyriassa asuvat suomalaisäidit ja -lapset. Korhosen mukaan keskustelussa siitä, pitäisikö äidit ja lapset kotiuttaa Suomeen, on voimakkaasti äänessä kaksi klikkiä. Yhden ryhmän ajattelussa korostuu se, että lapset täytyy pelastaa leiriltä. Toiset taas ajattelevat, että äidit ovat vakava turvallisuusuhka Suomelle.
Myös uutisoinnissa on usein valittu jompikumpi näistä näkökulmista tai käsitelty niitä vastakkaisina toisilleen.
”Minäkin imin kaikki al-Hol-jutut ja luin niitä kauheasti. Sitten tuli yksi juttu, joka pudotti minut täysin tuolilta”, Korhonen kertoo.
Kyseessä oli Maria Mannerin Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuille kirjoittama juttu suomalaisesta opettajasta, joka oli opettanut leirin suomalaislapsia etäyhteyksin vuoden ajan.
Pitkä feature-juttu kertoi tilanteesta ensisijaisesti opettajan kokemusten kautta. Manner oli vaikuttunut al-Holin suomalaislasten opettajien panostuksesta, ja siksi myös näkökulma juttuun löytyi luontevasti.
”Se tuli omasta hämmästyksestäni siitä, miten pitkälle he ovat vieneet etäopetuksen oloissa, joissa internetyhteydet ovat heikot eikä lapsilla ole puhelimia tai tietokoneita.”
Manner sai juttua varten käyttöönsä tuhansia opettajien leirille lähettämiä viestejä ja muuta materiaalia. Opettaja osasi myös kertoa kokemuksistaan hyvin.
”Haasteista, jotka olivat suuria ja onnistumisista, jotka olivat ehkä pieniä. Joku lapsi oli ehkä oppinut lukemaan siellä.”
Konfliktin taustalla huoli turvallisuudesta
Uutistoimituksissa liian tiukka aikataulu voi olla syynä siihen, että lähtökohdaksi valitaan tuttu ja yleisön kiinnostuksen herättävä konfliktin kehys. Manner kertoo, että pitkää feature-juttua kirjoittaessakaan ei ollut aikaa hukattavana – aikaa oli kaksi viikkoa, johon sisältyi haastattelu- ja tiedonhankintavaihe sekä jutun kirjoittaminen. Työssä auttoi se, että Manner oli kirjoittanut al-Holin kotiuttamisoperaatiosta useita uutisjuttuja.
”Vaikka valitsin näkökulman, joka jollain tapaa ylitti jakolinjan, niin olin kyllä kirjoittanut siitä kiistastakin monesti.”
Näkökulman valitseminen konfliktin ulkopuolelta kannatti: juttu herätti paljon huomiota ja palaute oli suurimmilta osin ”ällistyneen hyvää”. Kansainväliseksi uutiseksi juttu levisi, kun se käännettiin englanniksi. Positiivista palautetta tuli kokonaistilanteen eri tavoin näkeviltä ihmisiltä.
”Tuntuu, että sellaisetkin ihmiset, jotka suhtautuivat kriittisesti äitien kotiuttamiseen, ajattelivat, että lasten on hyvä saada opetusta”, Manner pohtii.
Korhonen analysoi edelleen Amanda Ripleyn käsitteitä käyttäen, että Manner onnistui jutullaan löytämään konfliktin metatarinan eli sen alla piilevän tarpeen tai tunteen. Juttu vastasi keskustelun osapuolten turvallisuuteen liittyviin huoliin. Suomalainen koulujärjestelmä otti leirillä asuvat lapset huomaansa. Jutussa käsiteltiin myös äitien antamaa palautetta, jonka mukaan he ovat kiitollisia Suomen tarjoamasta opetuksesta.
Median luoma julkinen paine voi johtaa yhteiskunnalliseen muutokseen
Konfliktin metatarinan kautta valitulla näkökulmalla ja kiistan ulkopuolelta valitun haastateltavan kautta kärjistyneen keskustelun osapuolet voivat löytää näkemyksistään yhdistäviä tekijöitä. Erimielisyys on kuitenkin osa julkista keskustelua eikä media voi jättää raportoimatta yhteiskunnallisista epäkohdista. Korhonen kysyykin Mannerilta, milloin konfliktin esiintuominen mediassa on hyödyllistä.
”Kollegani Paavo Teittinen sanoi hyvin, että asiat, joita media paljastaa, eivät välttämättä ole sellaisia, ettei kukaan olisi niistä tiennyt”, Manner sanoo.
Median valta näkyy hänen mukaansa siinä, että usein päätöksentekijöiden tiedossa olleisiin epäkohtiin tartutaan vasta sitten, kun median luoma julkinen paine sitä vaatii.
Omalla nimellään konfliktiaiheesta kirjoittava toimittaja asettaa itsensä alttiiksi sille, että hänet voidaan pyrkiä vetämään mukaan konfliktiin. Mannerin mukaan ensisijaisen tärkeää on suojella lähteitä ja haastateltavia. Itsensä kohdalla hän pyrkii välttämään yksipuolisen näkökulman pönkittämistä haastattelemalla useampaa ihmistä ja pyrkimällä ”löytämään totuuden”.
Manner ei pidä itseään sovittelujournalistina tai yritä ratkaista jutuillaan konflikteja. Hänen tehtävänsä on yrittää kuvata asiat niin hyvin ja tarkasti kuin mahdollista.
”Mutta jos pyrin tekemään työni mahdollisimman hyvin, tavoittelemaan totuutta ja ymmärtämään itse asioita, niin voi olla, että se lisää joidenkin muidenkin ymmärrystä.”
Moninaisempi media – ratkaisuja vaikeisiin haasteisiin -podcastin seuraavassa jaksossa toimittaja ja Ylen moninaisuuden asiantuntija Wali Hashi kysyy mediayhtiön uutis- ja ajankohtaistoimituksen projektipäällikkö Kati Puustiselta, miten mediatalojen johto saadaan sitoutumaan moninaisuuteen. Löydät kaikki jaksot Spotifysta.
Moninaisempi media – ratkaisuja vaikeisiin haasteisiin -podcast on osa Vikesin EU-rahoitteista Olen eurooppalainen -hanketta. Myös Kordelinin säätiö on ollut mukana rahoittamassa podcastia.
