Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat haastattelivat journalisteja toimittajan kohtaamista haasteista Suomessa ja Etiopiassa. Seblewongel Tariku ja Veera Pennanen valottivat toimittajan työn arkea ja ongelmakohtia.
Veera Pennanen ja Seblewongel Tariku. Kuva: Esa SalminenMedia-alan opiskelijat Turun ammattikorkeakoulusta saivat 29. syyskuuta mahdollisuuden haastatella kahta kokenutta toimittajaa. Vapaa toimittaja Seblewongel Tariku ja ulkomaantoimittaja Veera Pennanen kertoivat journalismin haasteista Suomessa ja Etiopiassa.
Tiivistimme keskustelun parhaat palat.
Mitkä ovat journalismin suurimmat haasteet Etiopiassa?
Seblewongel Tariku: Niitä on paljon. Yksi on tiedonsaannin vaikeus, emme saa hallitukselta helposti tietoa. Toinen on ammattitaidon puute. Meillä on journalistista kouutusta, mutta oppimateriaaleja tai harjoittelupaikkoja ei oikein ole.
Kolmanneksi meillä on autoritaarinen hallitus, joka tekee työstä vaikeaa. On hyvin helppoa joutu vankilaan.
Sitten meitä on 120 miljoonaa, ja kymmeniä kansalaisuuksia ja kieliä, joten journalistin pitää olla hyvin puolueeton. Ja meillä on sisällisotia, jotka myös vaikuttavat journalisteihin.
Opiskelijat olivat valmistelleet kysymyksiä ryhmissä etukäteen. Kuva: Esa Salminen
On lisäksi paljon häirintää, vihapuhetta ja väärää tietoa. Journalistien taloudellinen asema ei ole hyvä. Kun palkat ovat huonot, journalisteja on hallituksen tai poliitisten puolueiden helppo käyttää hyväkseen.
Ja lopuksi meidän oikeusjärjestelmämme ei suojele journalisteja tarpeeksi.
Entä mitä ovat suurimmat riskit lehdistönvapaudelle Suomessa?
Veera Pennanen: Sanoisin, että mis- ja disinformaatio, koska se aiheuttaa niin monia asioita. Se on nähty nyt pandemian aikaan, ja sillä on linkit siihen, että luottamus mediaan horjuu. Ja sillä on yhteys myös yhteiskunnan polarisaatioon ja vihapuheeseen sosiaalisessa mediassa.
Seblewongel Tariku: Voisin lisätä, että suomalaisessa mediassa voisi olla enemmän moninaisuutta ja inkluusiota. Suomessa on jonkinasteinen kuilu paikallisten ja ulkomaalaisten välillä, ja media voisi kuroa sitä kuilua umpeen. Ei tämä ole suurin ongelma, mutta ei minun näköisiäni ihmisiä juuri ole mediassa. Tiedän kyllä, että tämän muuttamiseksi tehdään jo töitä.
Veera Pennanen: Tuo on erinomainen huomio, tyypillisesti suomalaiset journalistit ovat valkoisia, keskiluokkaisia ja saman koulutuksen käyneitä.
Miten journalistien työhön pyritään Suomessa vaikuttamaan?
Veera Pennanen: Nykyään esimerkiksi niin, että sitaattien tarkistamisen lisäksi haastateltavat saattavat vaatia nähdä koko jutun ennen julkaisua. Ja sitten se saatetaan näyttää talon viestintäosastolle. Haastateltava saattaa pyytää saada nähdä kaikki kysymykset etukäteen, ja välillä sanotaan että haastattelu onnistuu ainoastaan sähköpostitse.
Seblewongel, miten teit journalismia Etiopiassa, jossa sananvapauuta on niin vähän?
Seblewongel Tariku: Olen rakastunut journalismiin. Tämä ammatti vaatii omistautumista, ja vaikka tämä on kaunis ammatti, sillä on hintansa. Suurinta osaa Etiopian journalisteja häiritään. Perheeni ei ole pitänyt siitä, että olen journalisti, ja olen ollut vankilassa. Turvallisuusjoukot ovat käyneet kotonani monta kertaa, ja häirintää on ollut paljon. Siksi lähdinkin kotimaastani.
Välillä journalistinen työ tekee onnelliseksi, mutta välillä se myös pelottaa. Jos haluaa vaikka tehdä tutkivaa journalismia korruptiosta, niin helposti alkaa pelätä myös perheen puolesta. Koska ei se ole vain journalisti, jota kohtaan viodaan hyökätä, vaan myös hänen läheisensä.
Tämä on kuitenkin intohimoni, ja teen edelleen journalismia.
Onko sinua häiritty työssäsi Veera, ja jos on niin miten?
Veera Pennanen: Täällä se on niin erilaista kuin Etiopiassa. Minulle häirintä on ollut kirjallista, sähköposteja tai somekommentteja. Niin on käynyt, kun olen kirjoittanut maahanmuutosta tai Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista. Näissä teemoissa tuli leimahtaa helposti.
Lähinnä kyse on solvaavista viesteistä: epäillään ammattitaitoa tai kykyä työskennellä journalistina, tai kuinka alhainen älykkyysosamäärä minulla on. Tai sukupuoleen liittyviä asioita.
Miten Etiopian journalistien ongelmat voitaisiin ratkaista?
Seblewongel Tariku: Instituutioita pitäisi vahvistaa. Esimerkiksi oikeuslaitoksen pitäisi toimia paremmin. Nyt tuntuu, että juristit ovat poliittisempia kuin hallitus. Toinen olisi journalistien koulutus, joka voisi auttaa paljon.
Entä mikä on lehdistönvapauden tulevaisuus somen aikakaudella?
Veera Pennanen: Siinäpä kysymys. Sosiaalinen mediahan on liiketoimintaa, alustataloudella tehdään bisnestä. Sosiaalinen media on kyllä tuonut hyvääkin dialogia yleisön ja median välille, ja toivon että se voisi kehittyä hedelmällisempään suuntaan, mutta samaan aikaan valeuutiset ja mis- ja disinformaatio leviävät. Tähän ei ole helppoa ratkaisua.
Seblewongel Tariku: Olen samaa mieltä. Me saamme paljon tietoa sosiaalisen median kautta, mikä on hyvä asia. Mutta samaan aikaan somessa leviää myrkyllistä politiikkaa ja ideoita, jotka jakavat yhteisöjä eivätkä tuo ihmisiä yhteen. Konfliktit korostuvat ihmisryhmien välillä, rasismi lisääntyy ja stereotypiat vahvistuvat.
Veera Pennanen: Ikävä kyllä sosiaalinen media vahvistaa kupliamme, mutta toivoisin, että sitä voitaisiin käyttää myös siltojen rakentamiseen. Maailma kyllä pienenee sosiaalisen meidan avulla, ja se auttaa meitä olemaan yhteydessä ihmisiin toisella puolen maailmaa. Eli on myös hyviä puolia.
Opiskelijat haastattelivat journalisteja osana Vikesin ja Maailma.netin opintokokonaisuutta Media kestävän kehityksen, sananvapauden ja demokratian edistäjänä.
