Leikkaaja Joona Louhivuori vieraili huhtikuussa kouluttamassa elokuvantekijöitä Myanmarissa.
Tässä Joonan ajatuksia ja tunnelmia reissusta:
”Vedin huhtikuussa 2016 elokuvaleikkaamisen peruskurssin Yangon Film Schoolissa, Myanmarissa. Kurssi kesti neljä kuusipäiväistä viikkoa. Opiskelijoita oli 18, parikymppisiä nuoria. Avustavia tutoreita oli mukana neljä – he olivat aiempien vuosikurssien opiskelijoita, joista on tarkoitus tulla koulun tulevia opettajia. Lisäksi paikalla oli aina tulkki. Myanmarissa puhutaan omaa kieltä, burmaa. Opiskelijat ymmärsivät englantia melko hyvin, mutta tulkki oli varmistamassa, että pystyimme puhumaan monimutkaisistakin asioista siten, ettei väärinkäsityksiä syntynyt puolin tai toisin.
Aloitimme puhumalla elokuvan ja todellisuuden välisestä yhteydestä sekä elävän kuvan, tarinan ja musiikin emotionaalisesta voimasta. Tutkimme leikkaamatta jättämisen voimaa (power of not cutting) lukuisten esimerkkien avulla. Siitä siirryimme leikkaamisen voimaaan – ajan ja näkökulman manipuloimiseen. Pidin luentoja leikkaamisen perusteista, leikkaustyökalujen käytöstä sekä projektien hallinnasta. Homman pihvi oli kuitenkin keskustelut elokuvien aiheista ja niiden peilaamasta maailmasta.
Puhuimme paljon erilaisista aiheista, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta, tasa-arvosta, kaupallistuvasta yhteiskunnasta, korruptiosta, vallasta, perhekäsityksestä, yleisinhimillisistä toiveista, seksuaalisuudesta, kehittyneiden ja kehittyvien maiden välisistä yhteneväisyyksistä ja eroista (mm. ikäpyramidin kääntyminen ylösalaisin), sodasta, itsenäisyydestä, ympäristökysymyksistä ja ihmisoikeuksista.
Kurssin runko muodostui kolmesta harjoituksesta, jotka oppilaat leikkasivat aiemmin kuvaamistaan materiaaleista. Ensimmäisessä sai käyttää ainoastaan kuvia ilman puhetta, toisessa keskityttiin dialogiin. Viimeinen harjoitus tähtäsi kokonaisuuteen, tarinaan.
Tunnelma kurssilla oli innostunut ja intensiivinen huolimatta siitä, että kevään helle oli paahtavimmillaan, jopa +45 astetta varjossa. Koulu on tyylikäs paikka, kalusto uutta ja toimivaa. Sähkökatkot ovat kuitenkin päivittäisiä ja ilmastoinnin katkeaminen todella tuntuu Myanmarissa. Myös elokuvan opiskeleminen on vaikeaa ilman sähköä, joten varageneraattori oli jatkuvassa käytössä. Uuden hallituksen on toivottu ensi töikseen parantavan maan sähköverkkoja ja hätäisimmät kansalaiset olivat ilmaisseet tyytymättömyytensä siitä, ettei kuukauden vanha hallitus ollut vielä saanut sähköntuotantoa ajan tasalle.
Ihmiset YFS:ssä olivat todella mukavia, hyvin kohteliaita, mutta samalla eteläisen rentoja. Opiskelijoiden opinnot, ruoka ja asuminen kustannetaan heille. Näin yhteiskunnallinen tausta tai asuinpaikka ei vaikuta siihen, kenellä on mahdollisuus opiskella elokuvan tekemistä. Osa nuorista on kotoisin suurkaupungeista, osa tulee maaseudun kylistä, joissa ei ole sähköä. Kaikkien lähipiirissä on lapsikuolleisuutta ja aiemman hallituksen vainoamia sukulaisia.
Peruskoulu Myanmarissa on nelivuotinen. Tästä huolimatta myanmarilaiset ovat moderneja ja koulutettuja ihmisiä. Joku soittaa bändissä, toinen kasvattaa lapsia ja kolmas pyörittää tuotantoyhtiötä. Monet ovat matkustelleet tai opiskelleet ulkomailla. Buddhalainen kulttuuri on lähtökohtaisesti suvaitseva ja vieraanvarainen. Yhdessä opiskelijoiden kanssa vietimme aikaa työpäivien jälkeen käymällä syömässä, elokuvissa, konserteissa ja temppeleissä. Iltaisin kävin myös paikallisen BJJ-seuran (brasilialainen jiu jitsu) harjoituksissa ja sain jopa kunnian vetää monet treenit.”
Kuva ja teksti: Joona Louhivuori
