Portaalit tuovat maaseudun radioasemille uusia kuulijoita Tansaniassa ja Ugandassa

13 helmi, 2026
Verkkoportaali on tuonut paikallisradioille näkyvyyttä ja uudenlaista osaamista, sanovat toimituspäälliköt Ugandasta ja Tansaniasta. Paikallisradiot kertovat maaseudun asioista, mutta kovin syvälle poliittiseen kritiikkiin ei moni uskalla lähteä.

Vikesin tuella Tansanian ja Ugandan maaseudun paikallisradioille on rakennettu omat portaalit. Radiokanavien lähetyksiä voi nyt kuunnella verkossa, ja asemat julkaisevat portaaleissa myös tekstimuotoisia juttuja kuvineen.

Tansanian portaalissa on mukana 47 radiokanavaa eri puolilta maata ja Ugandassa 26 kanavaa. Kaikkiaan Vikesin tuella on siis tuotu verkkoon 73 maaseudun radiokanavaa. Tästä on ollut monenmoista apua, sanovat portaalien toimituspäälliköt.

”Paikallisradiot tavoittavat perinteisillä lähettimillä vain pienen alueen, ja portaalin avulla niistä tulee globaaleja”, sanoo Hilali Ruhundwa Tansaniasta.

”Valtamedia jättää paljon tarinoita kertomatta”, lisää Peace Acom Ugandasta. ”Yhteisöradioiden kautta pureudutaan syvälle kylien elämään ja annetaan paikallisten toimittajien loistaa myös sosiaalisen median kautta.”

Molemmat toimituspäälliköt sanovat, että paikallisia radioita kuunnellaan netin kautta laajalti. Yleisöissä on kaupunkeihin tai ulkomaille muuttaneita entisiä kyläläisiä, mutta myös kaupunkien päättäjiä ja erilaisia kansalaisjärjestöjä, jotka haluavat seurata, mitä maaseudulla tapahtuu. Mainostajat taas pystyvät seuraamaan, että heidän mainoksensa toistuvat radioissa sovitulla tavalla.

”Aiemmin esimerkiksi kehitysjärjestöt kyselivät, miten mainostamista voidaan seurata. Nyt se on helppoa ja he voivat itsekin kuunnella radiokanavia”, Ruhundwa sanoo.

Molemmissa maissa on seurattu portaalien käyttöä, hyötyjä ja haasteita. Ugandassa 84 prosenttia kanavista ilmoitti, että portaalin tuoman näkyvyyden ja kuuluvuuden ansiosta heidän oma varainhankintansa on selvästi parantunut vuoden 2025 aikana.

Paikallisia aiheita

Tyypillisesti paikallisradioiden juttuaiheet löytyvät lähialueilta.

”Radioissa käsitellään esimerkiksi politiikkaa, taloutta ja ilmastonmuutosta”, Ruhundwa sanoo.

”Maataloutta, koulutusta, terveydenhuoltoa ja tasa-arvoa”, Acom luettelee.

Viime aikoina Tansaniassa on tehty erityisen paljon juttuja vammaisuudesta, Ugandassa taas ilmastosta. Portaalien toimituspäälliköt valvovat verkkoon menevien juttujen teknistä laatua oikeinkirjoituksesta kuvien laatuun, kuvateksteihin ja saavutettavuuteen.

”Lisäksi koulutamme paljon paikallistoimittajia”, Ruhundwa sanoo.

Tyypillisesti paikallisradioiden toimittajat ovat oman kylän asukkaita. Monella ei ole pitkää journalismin koulutusta takanaan, ja he hyötyvät paljon Vikesin hankkeen tarjoamista lyhytkursseista. Tansaniassa koulutustaso muodostuu välillä ongelmaksi, sillä maan uusien medialakien mukaan toimittajalla pitäisi olla vähintään opistotasoinen tutkinto journalistiikasta.

Ugandassa vastaavaa koulutusvaatimusta ei ole. Peace Acom sanoo, että ugandalaiset paikallisjournalistit ovat hyvin intohimoisia toimittajia.

”Heillä on hyvä uutisaiheiden taju, ja usein juttuja pitää editoida vain kevyesti”, hän sanoo.

Molemmissa maissa haasteena on pienten radiokanavien usein heikko talous. Journalistit toimivat pitkälti pienten juttupalkkioiden turvin tai kokonaan vapaaehtoispohjalta.

”Monilla radioasemilla osa työntekijöistä on harjoittelijoita, ja muutenkin henkilökunnan vaihtuvuus on suurta”, Peace Acom sanoo. Se aiheuttaa jatkuvan koulutustarpeen, sillä kun yhden portaalivastaavan saa koulutettua, tämä saattaa vaihtaa työpaikkaa.

Kritiikin kanssa oltava varovainen

Sekä Ugandassa että Tansaniassa lehdistönvapaus on toimituspäälliköiden mukaan rajattu. Tansaniassa oli vaalit lokakuussa ja Ugandassa tammikuussa, ja etenkin vaalien aikaan politiikasta kirjoittaminen on riskialtista.

”Vallanpitäjien käsittely on kyllä aina riskialtista”, sanoo Hilali Ruhundwa. ”Poliittisten johtajien ja bisnesmiesten arvostelemisesta saattaa joutua ongelmiin.”

Aina ei ole selvää, missä riskialttiiden aiheiden raja menee. Peace Acom muistaa esimerkiksi tapauksen, jossa paikallisradion toimittaja oli tehnyt jutun työoloista eräässä sairaalassa. Juttu jouduttiin lopulta poistamaan verkosta, koska sairaalan olojen kritiikki tulkittiin epäsuoraksi hallituksen kritiikiksi.

Ihmiset maaseudulla puhuvat toimittajille usein mielellään. Tässä naapurimaat poikkeavat hieman toisistaan: Tansaniassa moni maaseudun asukas ei halua puhua toimittajille poliittisista aiheista, kun taas Ugandassa puhutaan esimerkiksi heikoista palveluista auliisti, vaikka se tarkoittaisi päättäjien kritisoimista.

”Mutta meillä paikallisviranomaiset eivät välttämättä suostu antamaan haastatteluja, koska he pelkäävät työpaikkojensa puolesta”, Peace Acom sanoo.

Jos Tansaniaan tai Ugandaan haluaisi lähteä ulkomailta – vaikka Suomesta – tekemään juttuja, niin molemmat toimituspäälliköt korostavat paikallisen työparin merkitystä.

”Kannattaa ottaa yhteistyökumppaniksi joku paikallinen toimittaja, mielellään siltä alueelta, jolla vierailee”, Hilali Ruhundwa sanoo.

”Kannattaa myös ehdottomasti matkustaa kaupunkien ulkopuolelle”, Peace Acom vinkkaa. ”Kaupunkilaiset saattavat olla epäluuloisempia ulkomaalaisia kohtaan, mutta maaseudulla ihmiset puhuvat todella mielellään, jos joku paikallinen toimittaja esittelee vieraat ensin.”

Toiveet tulevaisuuden portaalille

Alun perin Suomessa vuonna 2020 rakennetut radioportaalit alkavat pikkuhiljaa olla teknisen käyttöikänsä päässä. Portaalien tekninen päivittäminen ja mobiilisovelluksen kehittäminen ovat Vikesin 2026–2029 kehitysyhteistyöohjelman asialistalla.

Editorin näkökulmasta Peace Acom toivoo uudistettuun portaaliin lisää pakollisia kenttiä. Hänen työtään helpottaisi, jos radioiden olisi esimerkiksi pakko kirjoittaa kuvatekstit ja niiden alt-tekstit.

”Sisällön puolesta kaipaisin enemmän naisjournalistien juttuja”, hän sanoo. ”Ehkä voisimme houkutella heitä erityisillä koulutuksilla.”

Hilali Ruhundwa haaveilee, että paikallisradioille voisi perustaa journalismikilpailun.

”Sillä saataisiin motivoitua journalisteja ”, hän pohtii. ”Ihmiset kuitenkin haluavat tunnustusta.”

Teksti ja kansikuva: Esa Salminen

 

 

 

 

 

Profiikuva Hilalista
Profiilikuva Peace Acomista

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Vikesin iso logo
Yksityisyyden suoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.