Tampereen lyhytelokuvajuhlilla juhlistettiin maaliskuussa Vikesin ja myanmarilaisten dokumentintekijöiden yhteistyötä. Oli hienoa nähdä, kuinka 20 vuotta sitten luotu unelma on tuottanut tulosta, kirjoittaa Vikesin ja Myanmarissa sijaitsevan elokuvakoulun yhteistyötä vuosien varrella seurannut Sari Taussi.
Lähdin odotuksen ja lievän jännityksen vallassa junalla Tampereelle. Olin menossa lyhytelokuvajuhlille katsomaan elokuvia, joiden näyttäminen Suomessa ei ollut lainkaan itsestäänselvää.
Viestintä ja kehitys -säätiö aloitti yhteistyön Myanmarissa sijaitsevan elokuvakoulun kanssa 20 vuotta sitten, samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Maa oli tuolloin sotilasvallan alla, kuten nytkin. Lyhyt, demokraattisempi aika päättyi sotilasvallankaappaukseen vuonna 2021. Siitä huolimatta maassa on pystytty tekemään upeita elokuvia, osin Vikesin tuella.
– Oli mahtavaa, että pääsimme käymään Tampereella. Yleensä emme pääse festivaaleille, vaikka elokuviamme esitettäisiinkin niillä, sanoo Tampereella vieraillut myanmarilainen ohjaaja, Honey, 34.
En käytä vieraista heidän oikeita nimiään turvallisuussyistä.
Seurasin itse läheltä Vikesin perustamista ja yhteistyön alkua aikanaan Journalistiliiton ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä. Unelmissa oli tuottaa juuri Tampereella nähdyn kaltaisia elokuvia.
Yksi niistä on Honeyn elokuva, joka kertoo syrjityn rohingya-muslimivähemmistön asemasta Myanmarissa, jonka enemmistö on buddhalaisia. Honey pääsi eteläisessä Rakhinen maakunnassa leirille, jossa rohingyat asuvat epäinhimillisen puutteellisissa oloissa.
Kansainvälisellä medialla ei ole pääsyä leireille Myanmarin sisällä, siksi Honeyn elokuva on ainutlaatuinen. Kymmenisen vuotta sitten maailmalle levisi kuvia rohingyojen ahdingosta, kun sadat tuhannet pakenivat Myanmarin armeijan väkivaltaa naapurimaahan Bangladeshiin.
Kriisi näyttäytyy buddhalaisen enemmistön ja syrjityssä asemassa vuosikymmeniä olleen islamilaisen vähemmistön välisenä konfliktina, mutta Honey on tulkinnasta eri mieltä.
”Ajatellaan, että rakhinet (buddhalaisia) ovat perimmiltään syyllisiä rohingojen sortoon. Syyllisiä ovat kuitenkin armeija ja vallanpitäjät, jotka lietsovat etnisten ryhmien välisiä ristiriitoja, hän sanoo.
Vierailu leirillä teki Honeyyn syvän vaikutuksen.
– Siellä oli niin järkyttävää, että kuva on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni, hän sanoo.
Elokuvakoulu tuo esiin maan laajan etnisen kirjon
Toinen Tampereella vierailleista myanmarilaisista elokuvakoulun kasvateista tulee aivan toisesta kolkasta pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurinta maata.
Wan, 36, on kotoisin pohjoisesta Shanin osavaltiosta. Tampereella esitettiin hänen ensimmäinen pitkä dokumenttielokuvansa. Elokuvan päähenkilö on improvisoimalla kansanlauluja esittävä nainen. Elokuvassa pohjoisen maisemat esittäytyvät unenomaisen kauniina, mutta kaiken takana aistii pitkän konfliktin.
Juttelin Wanin kanssa pari päivää festivaalin jälkeen. Elokuva on esitetty aiemmin muun muassa Britanniassa ja Taiwanilla. Wan kertoo, että Tampereella käyminen oli erityisen hienoa, sillä hän ei ole kahteen vuoteen päässyt festivaaleille, ja kokemusta oli jo kova ikävä.
Wan sanoi halunneensa kuvata ennen muuta sukunsa ja yksilöiden tarinoita, mutta vuosikymmeniä kotiosavaltiossa jatkunut konflikti tunki kuvien läpi. Sotaa ei voinut pyyhkiä pois alueen historiasta.
Shanin osavaltiossa on käyty jonkinasteista sotaa Myanmarin (tai Burman) armeijaa vastaan jo lähes 70 vuotta. Vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen sisällissota on kiihtynyt.
Elokuva kuvattiin vuonna 2023, jolloin seudulla ei ollut kovia taisteluja, mutta tällä hetkellä kuvaaminen siellä ei olisi taisteluiden takia mahdollista.
Ohjaajan suhde elokuvantekemiseen on paitsi dokumentaarinen, hyvin henkilökohtainen.
– Yritän vangita kuviin sellaista, mikä voi kertoa sielusta tai hengestä kaiken takana. Elokuvissani näkyy se, mitä itse tunnen – ne kertovat myös sisäisestä maailmastani, Wan kuvailee.
Sota ei ole estänyt elokuvien tekemistä
Tampereella näytettyjen myanmarilaisten elokuvien aiheita olivat muun muassa henkilökohtainen perhetragedia, autonrenkaiden kierrätys, nuorten elämä, timanttikaivos ja vammaisuus. En nähnyt kaikkia festivaalin elokuvista, mutta uskallan yleistää, että pitkä sotatila heijastuu tavalla tai toisella niissä kaikissa, vaikka sitä ei sanota ääneen.
Vuosien varrella elokuvakoulun on käynyt yli 300 eri etnisistä taustoista tulevaa opiskelijaa. Elokuvia on syntynyt noin 250, ja kymmenet niistä on palkittu kansainvälisillä festivaaleilla.
Sekä Honey että Wan sanovat riippumattomien elokuvien tekemisen vaikeutuneen entisestään vuoden 2023 jälkeen.
Sisällissota on levinnyt hiljalleen yhä suurempaan osaan Myanmaria. Armeija ole pystynyt murskaamaan etnisten armeijoiden ja PDF-joukkojen vastarintaa, mutta sodalle ei myöskään näy voittajaa. PDF-joukot ovat osin kaupunkilaisista muodostettuja eräänlaisia aseellisia kodinturvajoukkoja.
Sotilashallinto yrittää koko ajan tiukentaa otettaan kansalaisyhteiskunnasta.
– Elokuvanteon esteenä on paitsi rahoituksen puute, myös koventunut sensuuri. Se vaikuttaa myös niin, että ihmisiä on vaikea saada puhumaan kameran edessä, Honey sanoo.
Kaiken lisäksi etenkin nuoret miehet saavat pelätä, että heidät kutsutaan armeijan riveihin taisteluihin. Vuonna 2024 voimaan tulleen asevelvollisuuslain nojalla kaikkia 18-25 -vuotiaita miehiä voidaan hakea jopa kodistaan sotimaan. Laki aiheuttaa pelkoa myös suurimmissa kaupungeissa, kuten Yangonissa.
”Dokumenttielokuva tallentaa historiaa”
Vaikeuksienkin keskellä molemmat ohjaajat yrittävät muiden töiden ohella jatkaa elokuvantekoa. Wan arvioi voivansa kuvata siellä, missä ei ole taisteluita.
Dokumenttielokuvan merkityksestä he ovat yhtä mieltä.
– Uskon, että dokumenttielokuva on hyvä keino tallentaa historiaa. Se on todiste, jota voidaan katsoa vielä 50 tai sadan vuoden päästä, Wan sanoo.
Honey puolestaan tähdentää, että hänelle on välttämätöntä työskennellä dokumenttielokuvien parissa.
– Ilman dokumenttielokuvia kadottaisimme käsityksemme todellisuudesta.
Itse tunnen katsojana kiitollisuutta ja kunnioitusta näitä rohkeita elokuvantekijöitä kohtaan.
Sari Taussi, pitkäaikainen Ylen ulkomaantoimittaja ja entinen Aasian-kirjeenvaihtaja.
Vikesin rahallinen tuki elokuvakoululle jatkui viime vuoden loppuun. Viime vuosina Vikesin on tukenut etenkin osaamista paikallisille kouluttajille siirtävää Train-to-Teach-koulutusohjelmaa sekä Travelling Cinema -konseptia, jolla järjestetään paikallistoimintaa Myanmarin maaseudulla.
