Työparina työskenteleminen auttaa ymmärtämään kulttuuria ja taustoja. Helsingin Sanomat on julkaissut useita juttuja, joissa kirjoittajana oman talon väen lisäksi on irakilainen Mohammed Salman.
Mohammed Salman ja Maria Manner.Helsingin Sanomat tarvitsi suureen tutkivan journalismin ponnistukseen arabiaa osaavaa tulkkia. Ulkomaantoimittaja Maria Manner kyseli verkostoistaan, ja usea Lähi-itään perehtynyt tuttava sanoi, että kannattaa valita ihminen, joka tuntee kulttuuria ja kontekstia hyvin.
”Se osoittautui todella hyväksi neuvoksi”, Manner sanoo.
Apuun pestattiin tulkin töitä tehnyt irakilainen Mohammed Salman.
Salman katsoi aineistoa, ja näki heti, että tavallinen kääntäminen ei riittäisi.
”Yleensä sitä kääntää tai tulkkaa esimerkiksi poliitikon puheita, ja sisältö tapaa olla ymmärrettävää. Mutta tässä tapauksessa kyse oli siitä, että kaksi ystävää jutustelee keskenään. Siinä oli paljon viittauksia, ja niin edelleen”, Salman sanoo.
”Vaikka asialla olisi kuinka ammattimainen kääntäjä, olisi lukijan vaikeaa ymmärtää kaikkea sitä kulttuuria, joka jutustelun taustalla kulki. En usko, että Helsingin Sanomat olisi saanut sitä selväksi ilman jotakuta, joka tulee siitä tai samantyyppisestä ympäristöstä.”
Salman solahti osaksi tiimiä ja istui Mannerin ja Paavo Teittisen kanssa pitkiä päiviä Sanomatalossa. Siitä alkoi yhteistyö, josta syntyi Helsingin Sanomiin monta juttua.
Toiseksi toimittajaksi
Salmanin rooli kasvoi tulkista taustatoimittajaksi ja lopulta toiseksi toimittajaksi, jonka nimi löytyy jutusta. Välillä hän ehdotti itse juttuaiheita, mutta useimmiten jutun ajatus tuli Mannerilta. Salman sai kohtuullisen vapaat kädet haastattelujen tekemisessä. Hän uskoo, että ihmiset avautuivat hänelle helpommin kuin suomalaiselle.
”Suomeen nähden Irakissa ja Syyriassa on hyvin erilaista, miten ihmisiä lähestytään, miten kysytään kysymyksiä ja miten ihmisiä rohkaistaan puhumaan asioista, joista he mieluummin olisivat vaiti.”
”Soitin ihmisille, ja usein minulla oli jotain yleisiä suuntaviivoja Marialta tai kollegoilta, mutta sain improvisoida paljon siinä, mitä tarkkaan ottaen kysyn”, Salman kuvailee.
Luottamus syntyy Salmanin mielestä paremmin, jos puhuu ihmisten kanssa samaa kieltä.
”Vaikka ihmiset osasivat englantia, he puhuvat englanniksi erilailla kuin äidinkielellään. He ajattelevat eri kehyksillä.”
Ulkomaalaisille puhutaan virallisemmin ja kohteliaammin. Salman ottaa esimerkiksi kunnian käsitteen.
”Yleisesti ottaen Lähi-idässä kunniaan ei kuulu esimerkiksi lain noudattaminen. Lakeja noudatetaan koska ihmiset pelkäävät hallitusta. Suomessa taas ajatellaan, että on kunniallista noudattaa sääntöjä ja maksaa verot. Minulle tämä ero on hyvin ymmärrettävä, mutta se voisi olla vaikeaa suomalaiselle”, Salman sanoo.
”Ihmisiä saattaa vähän nolostuttaa sanoa, että joku asia ei ole kunniallista. He tiedostavat, että meillä on erilaiset kunnian käsitykset, joten he välttelevät sen sanomista tai yrittävät olla kohteliaita”, Salman sanoo.
Maria Manner sanoo, että kerran hänestä haastateltava kuulosti hyvin uskonnolliselta, jopa radikaalilta. Hän laittoi kuitenkin liikaa painoarvoa joillekin tämän sanomisille, Salman sanoi.
”Hän sanoi, että nuo nyt ovat tuollaisia puheenparsia, joita kaikki käyttävät”, Manner muistelee. ”Hän osasi hyvin selittää, mikä on tyypillistä tai poikkeuksellista siinä mielenmaisemassa.”
Työläämpiä mutta parempia juttuja
Maria Manner sanoo, että yhteistyössä syntyi juttuja, jotka olisivat ollut mahdottomia tehdä ilman Salmanin kaltaista työparia. Esimerkiksi juttu ihmissalakuljetuksesta Jemenistä Venäjän kautta Suomeen olisi jäänyt tekemättä, ja luultavasti olisi jäänyt saamatta ensi käden tietoa elämästä ja venäläisistä sotilaista Aleppossa juuri ennen kuin Syyrian hallitus valtasi sen.
Yhteistyö teettää jonkin verran lisätyötä, mutta syventää juttuja, Manner uskoo.
”Vaikka uutistoimiston kautta välittyy kamaa, niin sieltä ei välttämättä saa juuri suomalaiselle lukijalle relevanttia ja kiinnostavinta tietoa.”
Hänestä on hienoa, että Helsingin Sanomissa ollaan valmiita laittamaan hieman enemmän resursseja ja aikaa siihen, että saadaan perusteellisempia juttuja.
”Verkossakin suuntaus tuntuu olevan, että lukijoille ei riitä sellainen ’Saksasta löytyi Hitlerin näköinen teekannu -tyylinen uutisointi”, Manner sanoo ja naurahtaa.
”Lukijatkin haluavat perusteellisempaa uutisointia.”
Irakilaisen vaikeaa nähdä, mikä suomalaisia kiinnostaa
”Minun on usein hyvin vaikeaa tietää, mitkä jutut ovat kiinnostavia suomalaisille”, Salman sanoo.
”Meillä on eri kulttuurit, ja vaikka asun täällä ja ajattelen että minulla on jonkinlainen eurooppalainen mentaliteetti, minusta usein vaikuttaa siltä, että suomalaiset kiinnostuvat aika pienistä asioista, verrattuna siihen, mikä arabeja kiinnostaa.”
Suomi on hyvin turvallinen maa, joten täällä voi olla tärkeä uutinen, jos joku yksi ihminen on joutunut vaaraan tai ongelmiin, Salman selittää.
”Arabimaissa useita ihmisiä vainotaan vaikka mistä syystä, joten se ei vielä herätä erityistä kiinnostusta.”
Manner sanoo, että työparin suomalainen jäsen tietää luultavasti kattavammin, mitä jostain teemasta on Suomessa puhuttu, ja mitkä kaikki asiat pitää selittää auki. Vaikka Salmankin lukee suomea, hän ei seuraa kovin tiiviisti suomalaista mediaa.
”Moni sellainen asia, joka on itsestään selvä Lähi-idästä kotoisin olevalle, voi olla vieras suomalaisille”, Manner sanoo.
Suositeltu työtapa
Suomalaista mediaa on välillä syytetty liian homogeeniseksi. Manner ja Salman ovat yhtä mieltä siitä, että monikulttuurista työparityöskentelyä voi suositella muillekin.
”Kannattaa päästä sen ajatuksen ylitse, että ihmisen täytyisi osata suomea sujuvasti voidakseen kirjoittaa suureen sanomalehteen”, Manner sanoo.
Käytännössä Salman kirjoittaa omat osuutensa englanniksi ja Manner kokoaa ja kirjoittaa jutun puhtaaksi. Lopuksi he käyvät jutun läpi yhdessä.
Manner on kokenut, että tutkivassa journalismissa työpari on hyvä olla: on joku toinenkin henkilö, joka tuntee aineiston perinpohjaisesti. Se vähentää väärinkäsitysten ja virheidenkin mahdollisuutta. Nyt Salman on saanut töitä muualta, eikä aikaa yhteisille jutuille ole juuri ollut, Mannerin harmiksi.
Salman itse näkee työparityöskentelyssä myös valistavan puolen.
”Suomessa ja Euroopassa on paljon arabeja. Monet vastustavat sitä, ja ymmärrän minä sitäkin”, Salman sanoo.
”Ajattelen, että jos me toimittajat teemme yhteistyötä, voimme löytää paljon yhteistä maaperää. Voimme muuttaa mielikuvaa siitä, että jotkut ovat toisenlaisia ja muukalaisia ja auttaa sitä, että ihmiset nähdään ihmisinä, joilla on ongelmansa, vastoinkäymisensä ja paljon kiinnostavaa kerrottavaa.”
