Yangonin elokuvakoulu jatkaa työtä sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa

15 kesä, 2022

Vaikeasta tilanteesta huolimatta Yangon Film School järjesti vuonna 2021 yhdeksän kurssia ja laittoi uusia elokuvia tulille. Sekä opetus että hallinto on yhä enemmän paikallisissa käsissä.

Yksi uusista elokuvista on drag-artisteista kertova dokkari Boy Queen. Kuvakaappaus Sai Nyi Min Htutin ohjaamasta elokuvasta.Yangon Film School sai ikävän yllätyksen helmikuun 2021 ensimmäisenä päivänä, kun sotilaat kaappasivat vallan Myanmarissa. Vikesin kumppani kouluttaa elokuvantekijöitä, erityisesti dokumentaristeja.

Vallankaappausta seurasi suuri joukko mielenosoituksia ja sotilasjuntan vastaiskuja. Myanmarin medianvapaus oli ollut heikkoa ennenkin, mutta nyt loputkin vapaat toimittajat painuivat joko maan alle tai maanpakoon. Kehitysjärjestöjenkin toimintaympäristö muuttui dramaattisesti, ja tiedonkulusta tuli kaikkeaan hyvin vaikeaa.

Yangon Film School on voinut jatkaa toimintaansa. Yksi syy siihen on, että se on virallisesti koulutuslaitos eikä osa mediaa tai edes maan taidekenttää. Koulu ei ole pitänyt meteliä itsestään, ja matalalla profiililla se on voinut pitää ovensa auki opiskelijoille.

Tasa-arvo tärkeää

Koulu kuitenkin katsoo tehtäväkseen kouluttaa uutta sukupolvea dokumentaristeja, jotta nämä voivat dokumentoida maan tapahtumia ja kertoa Myanmarin kivisestä tiestä kohti demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Vuonna 2021 Yangon Film School järjesti yhdeksän kurssia ja mentorointia yhtensä 108 osallistujalle. Yksittäisiä opiskelijoita oli 33, ja kaikki kävivät useammalla kurssilla.

Yangon Film School kiinnittää paljon huomiota sukupuolten väliseen tasa-arvoon. 51 prosenttia kurssilaisista oli naisia, ja joukossa oli myös yksi muunsukupuolinen opiskelija. 49 prosenttia tuli etnisistä tai uskonnollisista vähemmistöistä. 50 prosenttia elokuvien päähenkilöistä oli naisia.

Uusia elokuvia työn alle

Poliittisen kriisin tähden kurssiaikatauluihin tuli muutoksia, oppilaat toimivat pienemmissä ryhmissä ja kansainväliset mentorit toimivat pitkälti etäyhteyksien päästä. Myös kuvauksissa jouduttiin käyttämään luovuutta ja muuttamaan aikatauluja usein hauraan turvallisuustilanteen tähden.

Yhdeksän uutta elokuvaa aloitettiin, ja apurahaa myönnettiin lisäksi viidelle etnografiselle dokumentilla ja 11 lyhytdokumentille. Elokuvat myös menestyivät, sillä 25 kansainvälisellä festivaalilla esitettiin yhteensä 13 koulun oppilaiden elokuvaa, joista neljä sai palkintoja.

Myanmarissa elokuvia esitettiin Travelling Cinema -ohjelman tyylin mukaisesti eri puolilla maata. Yhteisöissä järjestettiin myös neljä osallistuvan videon työpajaa, joissa yhteisöjen kanssa tuotettiin kahdeksan videotuotantoa. Ne antavat äänen maan syrjäisille ryhmille, jotka edustavat usein etnisiä vähemmistöjä.

Paikallisin voimin yhä enemmän

Yangon Film School on siirtämässä koulun toimintaa täysin paikallisiin käsiin. Paikalliset opettajat ovat yhä useammin kurssien vetäjiä, ja vuonna 2021 yhdeksän tuutoria osallistui opettajankoulutusohjelmaan. Kaksitoista opiskelijaa työskenteli apuopettajina ja apuleikkaajina. Koulun toiminnoista 80 prosenttia on nyt paikallisissa käsissä, ja osuutta halutaan kasvattaa entisestään.

Jatkossa koulu haluaa perustaa turvallisuusrahaston, josta voi tarjota tukea esimerkiksi sairaanhoito- tai lakikuluihin. Myös turvallisuuskoulutusta halutaan lisätä.

Vuonna 2022 aiotaan myös kehittää koulun elokuvien verkkoalustaa, jotta elokuvia katsottaisiin yhä laajemmin, ja jotta alustan kautta saataisiin myös enemmän varainhankintaa, sillä elokuvia voi tulevaisuudessa katsoa siellä joko kuukausimaksulla tai yksittäin.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin ensimmäinen toimittajille suunnattu matka-avustus jaettiin vuosi sitten, ja ensimmäiset avustuksen tuella tehdyt jutut on nyt julkaistu Maailman kuvalehdessä, Suomen Kuvalehdessä sekä Apu-lehdessä. Neljäs juttu ilmestyy vielä kevään kuluessa Demokraatti-lehdessä.
Matka-avustuksen saivat kuvajournalisti Anna Kuokkanen ja toimittaja-kirjailija Kristiina Markkanen sekä toimittaja-kirjailija Pasi Kivioja.