Vikesin kouluttaja kokee olevansa mukana jossain itseään suuremmassa. Mogadishussa rakennetaan mediaa, joka uskaltaa puuttua asioihin ja kertoo valtakunnalle, että nyt on jälleenrakennuksen aika.
Säädöt kuntoon ja keikalle.Lentokoneen keula osoittaa kohti pohjoista, ja Andreas Wirthillä on hymy herkässä.
”Erittäin hyvä fiilis. Paljon saatiin aikaiseksi. Tällaisen puristuksen jälkeen kun pääsee takaisin Suomeen, on sekin kyllä kivaa. Muistaa arvostaa niitä asioita, jotka Suomessa ovat hyvin”, hän sanoo.
Wirth on tekninen asiantuntija, joka on ollut mukana Vikesin Somalian-hankkeissa alusta lähtien. On rakennettu tv-studiota Ylen vanhoista laitteista ja koulutettu väkeä. Hän on käynyt Somaliassa jo toistakymmentä kertaa.
Kädestä pitäen
Tällä kertaa agendalla oli opettaa kädestä pitäen laadukkaampien uutisten tekoa. Ylen Pasi Toivonen keskittyi journalistiseen puoleen, Wirth tekniikkaan.
”Katsottiin, että kamerat on säädetty oikein, ja että valotukset ja äänet ovat kunnossa. Varmistettiin, että oikeat välineet tulee mukaan kuvauspaikalle, asetetaan kamerat oikeisiin paikkoihin ja otetaan laadukasta kuvaa”, Wirth sanoo.
Käytännössä Wirth ohjeisti kentälle lähteviä kuvausryhmiä studiolla, sillä ulkomaalaisen näköisten ei ole turvallista liikkua Mogadishun kaduilla. Kun toimittajat olivat keikoilla, Wirth asensi hiki päässä uutisstudion uutta laitteistoa. Hän oli hankkinut päivityksiä Somalian kansallistelevision studiotekniikkaan: kolme kameraa, valoja, mikrofoneja sekä tarkkailukaiuttimia ja kuulokkeita leikkaamoon.
Alun perin Yleltä hankkeen alkuaikoina lahjoituksena saadut tv-kamerat olivat tulleet yksi toisensa perää tiensä päähän. Ne olivat palvelleet ennen Somaliaa jo Ylessä pitkään.
”Asennettiin kamerat, opetettiin miten uudet laitteet toimivat ja varmistettiin, että ne integroituvat heidän uutisjärjestelmänsä muihin laitteisiin”, Wirth kertoo.
Vertaisoppimista
Kehitysmaissa ja kehitysyhteistyössä tukeudutaan nykyään usein paikalliseen osaamiseen, koska sitä alkaa olla hyvin tarjolla. Somaliassa näin ei ole, ja paikalliset toimittajanalut ovat arvostaneet sitä, että Vikes panostaa vertaisoppimiseen: toimittajat neuvovat toimittajia ja teknikot teknikkoja.
”Melkein voi sanoa, että kyynel tulee silmään, kun näkee, että toisessa valo syttyy”, Wirth sanoo. ”Ne on todellisia työvoittoja, ja kun kaverit alkavat kertoa niitä oivalluksia toisilleen – se on huikea tunne.”
Somaliassa ei ole ollut kunnollista toimittajien tai kuvaajien koulutusta sitten 1990-luvun, joten paljon on opittavaa. Wirthin mukaan teoriaakin pitää kertoa, mutta tärkeintä on käytännön tekeminen: säädetään kameroiden valotukset ja tarkistetaan mikrofonien tasot. Toistetaan ja varmistetaan.
Koulutusmatka kestää tyypillisesti viikon, ja on täynnä luovimista, improvisointia ja kompromisseja.
”Koko ajan nyitään hihasta ja nousee uusia tarpeita. Ennen reissua täytyy olla hyvin kirkkaana itsellä mielessä, mitkä ovat kaikkein tärkeimmät asiat, jotka ainakin pitää saada kuntoon.”
Välillä turhauttaa
Viikon varrella Andreas Wirth puisteli usein päätään ja mietti: ”Miksi te olette tämän näin tehneet?” Osa koulutusta onkin asenteiden muokkausta: kasvatetaan ammattiylpeyttä ja pyrkimystä parempaan laatuun.
”Nyt lanseerattiin fraasi, että ’riittävän hyvä ei ole riittävän hyvä, jos olisit voinut tehdä paremmin’. Heillä on vähän sellainen asenne, että mitä väliä, jos kuva on vähän ylivalottunut, kun se kuitenkin näkyy. Kyllä ruudusta saa selvää kuka kuvassa on, vaikka ei se ehkä ihan tarkka olekaan. Ääni kuuluu särkyneesti, mutta kuuluu kuitenkin.”
Wirth turhautuu hällä väliä -meiningistä, mutta ymmärtääkin sitä, kun katselee ympärilleen.
”Koko kaupunki oli muutama vuosi sitten täysin raunioina ja ammuttu. Ei ollut mitään. Elettiin kädestä suuhun, ihmiset eivät saaneet edes palkkaa. Koko ympäristö on vieläkin aika karussa kunnossa. Heistä ehkä tuntuu turhanpäiväiseltä keskittyä kuvien ja äänen laatuun, kun koko muu ympäristö viestittää jotain ihan muuta.”
Sitä paitsi: ”Voitto ei maistuisi niin makealta, jos ei olisi välillä niitä turhautumisia”, Wirth sanoo ja naurahtaa.
Puutteellisuus synnyttää myös luovuutta. Wirth seuraili ihmeissään vierestä, kun yksi mies studiossa hoiti koko keskusteluohjelman tekniikan: ohjasi, lähetti insertit, hoiti kuva- ja äänimiksauksen, antoi merkkejä kameramiehelle – ja vielä jutteli Wirthin kanssa mukavia. Suomessa vastaavassa työssä olisi ollut kokonainen tiimi.
”Me taistelemme pelkoa ja terrorismia vastaan”
Wirth sanoo, että vuodesta toiseen häntä vetää Mogadishuun melkeinpä viha-rakkaussuhde. Ihmisistä on tullut läheisiä, ja kiitollisuus ja ihmisten oppimisen ilo palkitsevat.
”Ja kun on oikeasti ihmisiä jotka haluavat oppia, he imevät uutta tietoa kuin kuiva sieni.”
Toinen vetotekijä on se, että hän oikeasti uskoo työn tarpeellisuuteen.
”Me taistellaan kurjuutta, terrorismia ja pelkoa vastaan. Me rakennetaan vahvaa mediaa, joka viestittää kansalle, että nyt on jälleenrakennuksen aika, ja että on toivoa paremmasta”, hän sanoo.
”Koko tiimi uskoo median valtavaan voimaan. Tännekin tulee vielä hyvä media, jolla on vapaus puuttua asioihin. Se on valtava ase ja työkalu tämän koko maan hyvinvoinnin rakentamisessa. Kaiken sen vaivan ja pelottelun jälkeen se on syy, mikä saa minut lähtemään: että kokee olevansa mukana jossain itseään isommassa asiassa.”
Teksti ja kuva: Esa Salminen
