Marko Juntunen kirjansa ”Matkalla islamilaisessa Suomessa” julkaisutilaisuudessa.
Vuosina ennen Ukrainan sotaa ja koronapandemiaa lehtiotsikoita synkisti usein islamistinen terroristijärjestö Isis. Nyt väkivaltaisen liikkeen kalifaatti on kaatunut, ja liikkeen rippeet enemmän täi vähemmän maan alla, ja aktiivisia muualla kuin Euroopassa. Isis on kutakuinkin hävinnyt suomalaisesta mediamaisemasta.
Sen sijaan Irakissa kalifaatin terrorin jälkipyykki on iso puheenaihe, varsinainen mediaspektaakkeli, sanoo Lähi-Idän ja islamin tutkimuksen dosentti Marko Juntunen Helsingin yliopistosta.
Kaava toistuu samankaltaisena. Mies istuu keltaisissa haalareissa TV-studiossa, kädet raudoissa ja pää painettuna. Taustalla vartioi asemies. Vanginasuinen haastateltava saatetaan viedä tapaamaan uhrinsa perhettä tai paikkaan, jossa hän on tehnyt terroriteon. Tällaista ei Suomen telkkarissa näe, mutta Irakissa usein.
”On ollut valtavan kiinnostavaa perehtyä Irakin television keskusteluohjelmiin. Siellä on satoja tunteja ohjelmia, joissa käydään yksityiskohtaisesti läpi terroririkoksista tuomittujen Isis-jäsenten taustoja ja tekoja. Olen oppinut niistä paljon”, Juntunen sanoo.
Harva Isis-taistelija oli radikalisoitunut
”TV-kanavat ovat valtaapitävän shiia-islamistisen liikkeen lähipiiriä, joten ohjelmien tarkoitus on pelotella ihmisiä liittymästä ääriliikkeisiin. Ymmärrystä ei näissä ohjelmissa etsitä”, Juntunen kuvaa.
Hän itse haluaa juuri ymmärtää ja oppia. Juntunen työskentelee asiantuntijana Kirkon Ulkomaanavussa, ja paljon hänen työstään liittyy sen perustaman Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston tehtäviin. Hän on viime aikoina keskittynyt tutkimaan niitä arpia, joita Isisin aika jätti Mosuliin, Irakin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, joka oli liikkeen keskuspaikka.
Yksi iso osa tuota työtä on ollut katsoa paljon televisiota.
”On ollut valaisevaa nähdä, kuinka harva noista kuolemaantuomituista haastatelluista on oikeastaan radikalisoitunut siinä mielessä kuin me tutkijat asian yleensä näemme. Enemmänkin näyttää, että he ovat ajautuneet kaoottisessa ja läpeensä väkivaltaisessa ympäristössä mukaan Isisiin”, Juntunen kuvaa.
Juntunen ihmettelee, kuinka näitä tv-tunnustuksia on tutkittu länsimaissa vielä hyvin vähän. Ne avaavat lohduttoman näkymän maailmaan, jossa Isis on ollut ainoa mahdollisuus unelmoida muutoksesta – ja sitten osoittautunut katastrofaaliseksi virheeksi siihen liittyneille. Ihmisessä on kyky väkivaltaan ilman radikalisoitumistakin.
”Emme me sanoisi Butšan verilöylyyn osallistuneista venäläissotilaistakaan, että he ovat radikalisoituneita”, Juntunen sanoo.
Rauhantyötä Suomessa
Irakin televisio ei toki avaudu kaikille. Juntunen on Lähi-idän tutkija ja kääntäjä, jolle arabian monet murteet ovat tuttuja. Hänen sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2021 kirjastaan ”Matkalla islamilaisessa Suomessa”, joka antaa äänen Turun Varissuon lähiön monimuotoiselle maahanmuuttajayhteisölle.
Kirkon ulkomaanavulla Juntunen on työskennellyt aiemmin Reach Out -hankkeessa, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä radikalisoitumista, olipa se sitten äärioikeistolaista, ideologista tai uskonnollista. Hän on ollut kirjoittamassa muun muassa ”Kun perheenjäsen radikalisoituu” -raporttia. Se tarkastelee, millä tavoin perhe- ja lähiyhteisöt voivat tukea ääriajattelun ikeeseen joutunutta.
”Radikalisoituessaan ihminen ikään kuin korvaa aiemman identiteettinsä uudella, siksi lähiyhteisön tuki voi suojata radikalisoitumiselta tai auttaa pois siitä”, Juntunen sanoo.
”Olen tehnyt yhteistyötä esimerkiksi belgialaisten tai brittien kanssa, ja niissä maissa radikalisoituminen on paljon suurempi ongelma kuin Suomessa. Se on ollut monella tavalla opettavaista.”
Väkivallan perintö
Suomessa tai muuallakaan Euroopassa Isisistä ei enää paljoa puhuta. Liike on aktiivinen lähinnä muissa maanosissa, ja kalifaatti on romahtanut.
Isisin valtakauden ja Syyrian sisällissodan aikaan Suomessa puhuttiin paljon siitä, kuinka suuren turvallisuusuhan konfliktialueilta tulevien kytkökset ääriliikkeiden väkivaltaan aiheuttavat. Juntunen ajattelee, että irakilaiset keskusteluohjelmat näyttävät, miten pelko on osin väärin aseteltu.
”Meille tuli paljon nuoria ihmisiä Isis-alueilta, ja ainakin liikkeen ajattelumalli oli monille heistä tuttu. Isis oli siellä eräänlainen vastakulttuuri valtion vallalle”, Juntunen sanoo.
Irakissa ei vastakulttuureille ylipäätään ollut tuolloin juuri tilaa. Saddamin ajan jälkeen valta on keskittynyt shiia-islamisteille, ja opposition ääni on tukahdutettu usein väkivaltaisestikin.
”Mutta kun he tulivat tänne, konteksti olikin ihan toinen. He olivat nähneet ja kokeneet väkivaltaa, menetyksiä ja kärsimystä, mutta täällä ne eivät ajaneet enää kohti ääriliikkeitä, koska täällä on vaihtoehto.”
Juntusen mukaan Euroopassa radikalisoidutaan eri tavoin kuin konfliktialueilla. Täällä äärioikeistolainen ideologia tai islamismi muodostuu tyypillisesti yksisilmäisiä viholliskuvia viliseväksi identiteetiksi, kun sodan ja sorron keskellä silkka näköalattomuus ja sekasorto ympärillä voi ajaa ihmisen väkivallan syliin.
”On upeata, että Suomessa elävän ei tarvitse edes miettiä sitä, olisiko väkivalta vaihtoehto.”
