Venäjän hyökkäyssota jatkuu, ja miljoonat ukrainalaiset hakevat turvaa ulkomailta. Tutkija Eveliina Lyytinen kehottaa mediaa ja Suomea varautumaan pitkittyneeseen pakolaistilanteeseen.
Kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainassa helmikuussa 2022, suomalaiset olivat nopeasti valmiita auttamaan.
”Samanlainen ilmiö nähtiin vuonna 2015, kun Afganistanin, Irakin ja Syyrian konfliktien vuoksi Eurooppaan tuli aiempaa enemmän pakolaisia. Ihmiset lahjoittivat vaatteita ja tarjosivat monenlaista apua”, sanoo vanhempi tutkija Eveliina Lyytinen Siirtolaisuusinstituutista.
Lyytinen sanoo, että suomalaisten auttamisintoon liittyy monta tekijää. Suomalaisille Venäjän hyökkäys on sydämeenkäyvä asia.
”Näkyy selvästi, että kun apua tarvitsevat tulevat lähiseudulta, into auttaa on suurempi. Eikä se ole mitenkään huono asia, vaan ihan luonnollista. Se näkyy kaikkialla maailmassa”, Lyytinen sanoo.
Naisia ja lapsia
Eveliina Lyytinen
Lyytinen on koulutukseltaan ihmismaantieteilijä, ja hän on koko työuransa tutkinut pakkomuuttoa – sitä, kun ihmiset joutuvat jättämään kotinsa itsestään riippumattomista syistä. Noin 40 prosenttia pakkomuutosta on pakolaisuutta, eli kansainväliset rajat ylittävää pakkomuuttoa.
Tällä hetkellä maailmassa on yli 100 miljoonaa pakkomuuttajaa, ja heistä yli neljäkymmentä prosenttia on lapsia.
Ukrainasta lähti alkuun pakoon erityisesti naisia ja lapsia. Ukrainan sotatilalaki kieltää 18–65-vuotiaita miehiä poistumasta maasta.
Nyttemmin Ukrainasta on tullut Suomeen yli 43 000 ihmistä, ja aikuisista noin neljäsosa on miehiä. Lyytinen pohtii, miten tämä vaikuttaa suhtautumiseen.
”Vuonna 2015 Syyriasta ja Afganistanista tulleita paheksuttiin, koska iso osa tulijoista oli miehiä. Pitkille ja vaarallisille reiteille miehet lähtevät aina herkemmin, ja sitten he koettavat saada perheensä perheenyhdistämisen kautta mukaan, mutta silti ajateltiin, että heillä ei ollut samanlaista oikeutta tulla Eurooppaan hakemaan turvaa.”
Voitaisiinko ukrainalaisia miehiä alkaa karsastaa samalla tavoin? Maan jättäminen kun ei kuitenkaan tarkoita rintamakarkuruutta. Sotatilalain poikkeuksiin kuuluvat ne miehet, joilla on yli kolme huollettavaa lasta, yksinhuoltajaisät, vammaisten lasten isät ja terveydellisistä syistä asevoimista vapautetut.
”Samaa konfliktia sieltä on paettu, kukin omista syistään. Toivon, ettei tällaista vastakkainasettelua synny”.
Termit ja sanat kuntoon
Ukrainan sotaa paenneista puhutaan yleisesti ”pakolaisina”, vaikka heillä ei olekaan virallista pakolaisstatusta. EU on tarjonnut ukrainalaisille ”tilapäistä suojelua”, mutta pakolaisuuden määritelmään kuuluu pakeneminen henkilökohtaista vainoa esimerkiksi uskonnon, mielipiteen tai vähemmistöaseman perusteella. Sotaa pakenevat eivät täytä eurooppalaista pakolaisuuden määritelmää.
”Tässä kohdin ymmärrän kyllä, että sanaa pakolainen käytetään, vaikkei se virallisesti heidän laillista asemaansa kuvaakaan”, Lyytinen sanoo.
Muutoin hän kehottaa mediaa olemaan tarkkana erilaisten nimitysten kanssa. Kansainvälisen suojelun piiriin voi päästä saamalla turvapaikan tai toissijaisen suojelun kautta. Pakolaisstatusta tai ei, pakkomuutossa on olennaista se, että ihmisten pitää jättää kotinsa heistä riippumattomista syistä.
Yleensä termit sekoittuvat epähuomiossa, joskus myös tarkoituksella.
”Kaikkein vähättelevin termi on elintasopakolainen, jolla halutaan ilmaista, että pakkomuuton syyt eivät ole oikeanlaiset”, Lyytinen sanoo.
Myöskään vapaaehtoista siirtolaisuutta ja pakkomuuttoa ei pitäisi sekoittaa, eikä ensimmäisen ajatuksen pitäisi olla, miten turvaa hakevat saadaan töihin.
”Monille työ saattaa olla tärkeä ja hyvä keino saada elämä raiteilleen, mutta traumaattisista oloista tulleiden kohdalla tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että kaikki saavat tarvitsemaansa apua. Kaikki eivät ole työkykyisiä paettuaan kodeistaan”, Lyytinen sanoo.
Samoin Lyytinen ja hänen kollegansa ovat vuosia muistuttaneet, että kyse on ihmisistä. Siksi luonnonilmiöihin liittyvät termit, kuten ”pakolaistulva”, ”pakolaisvirta” tai ”juurilta repiminen” eivät kuulu pakolaistutkijoiden sanavarastoon.
”Tämänkaltainen kielenkäyttö unohtaa yksilöt”, Lyytinen sanoo.
Tulevaisuuden riskit
Vaikka suomalaisten auttamisinto on alkuun ollut suuri, erityisenkin suuri, Lyytinen on pohtinut, mitä tapahtuu, kun sota Ukrainassa pitkittyy.
”Tässä kohdin pitää olla tarkkana siitä, etteivät pitkittyneen pakkomuuton tavanomaiset kielteiset seuraukset, kuten koventuvat asenteet, syrjintä tai hyväksikäyttö jää huomiotta”, Lyytinen sanoo.
Hän toivoo, että julkisessa keskustelussa huomioitaisiin ne, jotka ovat muita hankalammassa asemassa. Esimerkiksi vähemmistöt tai ne ihmiset, jotka pakenevat sotaa, mutta eivät ole Ukrainan kansalaisia. Miten suhtaudutaan paperittomiin, jotka pakenevat sotaa Ukrainasta, mutta joilla ei ole oleskelulupaa EU:ssa? Tai siihen, että Ukrainassa elää paljon romaneja, ja heidän lisäkseen maassa on 130 muuta etnistä vähemmistöä?
”Nyt tilapäisen suojelun piiriin kuuluvat myös kansalaisuudettomat, mutta Euroopan on oltava tarkkana, ettei vuosien mittaan synny uutta paperittomien joukkoa, joka uhkaa jäädä yhteiskunnissa kaikkien oikeuksien ulkopuolelle”, Lyytinen sanoo.
Lyytinen toivoo, että keskustelu Ukrainan sodasta laajenisi, ja sotatieteen ja politiikan asiantuntijoiden lisäksi kuultaisiin myös esimerkiksi pakolaisuuden tutkijoita ja Ukrainaan erikoistuneita yhteiskuntatieteilijöitä. Samoin Lyytinen toivoisi, että jo nyt valmistauduttaisiin siihen, mitä tapahtuu kun kolmen vuoden tilapäinen suojelu päättyy.
”Tilapäisessä suojelussa on se hyvä puoli, että ukrainalaiset voivat matkustaa kotiinsa tutustumaan tilanteeseen, eivätkä menetä sen vuoksi suojelun statustaan. Näin heidän on paljon helpompi tutkia sitä, milloin kotiinpaluu voisi olla kestävällä tavalla mahdollista.”
