Vikesin ja Kansanvalistusseuran paneelissa pohdittiin, miten media voisi rakentaa siltoja. Nykyään kirjoitetaan säästösyistä liikaa juttuja toimistossa menemättä maailmalle, panelistit totesivat.
Haneen Jameel, Elva Narcía, Wali Hashi, Niklas Meltio ja Renaz Ebrahimi ruotivat mediaa.
”En voi uskoa, miten vähän Suomessa kirjoitetaan kotimaastani”, sanoi toimittaja Haneen Jameel Vikesin ja Kansanvalistusseuran Media & migration -paneelissa 24. toukokuuta Eurooppasalissa Helsingissä.
Ylipäätään Suomessa uutisoidaan ja kerrotaan muusta maailmasta hyvin vähän, totesivat panelistit, joita olivat Jameelin lisäksi kuvajournalisti Niklas Meltio, toimittaja Elva Narcía Meksikosta ja toimittaja Wali Hashi Turusta.
Meltion mukaan niin sanotun pakolaiskriisin uutisoinnissakin tehtiin se virhe, että siitä kerrottiin lähes yksinomaan pakolaisten kautta, ei menemällä paikan päälle.
”Pitää olla ensi käden tietoa. Ei kuvaa jostain maasta voi kirjoittaa pakolaisen kautta. Jos haluaa kirjoittaa Irakista, pitää mennä Irakiin. Ulkomaanuutisoinnista on tullut toimistotyötä.”
Suomessa vieraillut Elva Narcía muistutti, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
”Resurssit ovat vähissä, eivät kaikki voi lähettää väkeä paikan päälle”, entinen BBC:n toimittaja sanoi. ”Mutta avuksi voi ottaa sosiaalista mediaa. Usein paikan päällä olevat ihmiset raportoivat nopeammin kuin media.”
Medialla vastuu sanoistaan
Vaikka media välillä kirjoittaa ulkomaista pakolaisten kautta, ei sitäkään tehdä hyvin, paneelissa todettiin. Paneelin vetäjä Renaz Ebrahimi sanoi, että maahanmuuttajista saa lehtitiedoista helposti raiskaajan kuvan.
”Jos me kuvaamme heidät rikollisina, niin siten heidät nähdään”, kommentoi Elva Narcía. ”Ja siitä kärsivät tietenkin maahanmuuttajat.”
Suomessa neljännesvuosisadan asunut Wali Hashi sanoi, että pakolaisista on Suomessa kirjoitettu samalla tavalla jo 26 vuoden ajan.
”Ja aika paljon keskitytään vain Suomeen. Sanon aina Ylellä, että tämä on pieni maa, meidän pitää viedä kameroita maailmalle. Itse sain luvan mennä Eritreaan juttukeikalle, ja silti toimituksesta kysyttiin, että mikä on jutun linkki Suomeen.”
Onko juttu tärkeä? Vai toimittaja?
Eritreasta Hashi sai tehdä uutisia, mutta Suomesta se on vaikeampaa, hän sanoi. ”On juttuja, jotka saa kaupaksi, ja on toisia, joita ei saa.”
”80 prosenttia minun jutuistani käsittelevät Somaliaa ja somalialaisia.”
Hän on yrittänyt esittää juttuideoita ja dokumentteja suomalaisista aiheista, vaikkapa alkoholinkäytöstä, mutta tyypillisesti vastaus kuuluu: meillä on asiantuntija tästä aiheesta jo. Hänestä olisi hyvä, jos suomalainen media avautuisi hieman myös ulkomaalaisille.
”Tuntuu, että toimitukset keskittyvät enemmän siihen, kuka toimittaja on – sen sijaan, että millainen itse juttu on. Kyllä minä tiedän suomalaisesta alkoholinkäytöstä aika paljon 26 vuoden jälkeen.”
Samaa keskustelua käydään Narcían mukaan esimerkiksi Lontoossa, jossa hän pysähtyi ennen tuloaan Suomeen.
”Toimituksissa puhutaan nyt hyvin aktiivisesti siitä, miten pakolaisina maahan tulleiden toimittajien asiantuntemusta voitaisiin paremmin hyödyttää.”
Mediakasvatusta peruskouluun
Mutta miten sitten tilannetta voitaisiin parantaa, kun valemediat tuuttaavat ”tietoa” ja klikkiotsikot vievät lukijoita vähävaraisilta toimituksilta? Niklas Meltion mielestä vastaus on mediakasvatus.
”En syytä ihmisiä siitä, että he lukevat ja uskovat MV-lehteä, koska sen jutut ovat usein uskottavan oloisia. Ihmiset eivät halua vaikeita juttuja, vaan mustavalkoista kamaa, ja MV tarjoaa juuri sitä.”
”Meidän pitää kasvattaa uusi sukupolvi, joka osaa lukea mediaa ja somea. Siksi minusta mediakasvatus pitää viedä peruskouluun: muuttaa sukupolven kokemus siitä, mikä media on.”
Teksti: Esa Salminen. Kuva: Svenja Scholz
Juttua korjattu 26.5. klo 14.40: Muokattu Meltion sitaattia Mv-lehdestä muotoon, että sen jutut ovat usein ”uskottavan oloisia”. Alun perin jutussa luki virheellisesti, että MV-lehden jutut olisi hyvin tehtyjä.
