Journalistien maanpakolaisuus synnytti joukon uusia pieniä digimedioita, joista kaikki eivät säily hengissä, ennustaa kokenut nicaragualainen journalisti.
Kesällä tulee kuluneeksi viisi vuotta tapahtumasta, jota pitkän journalistisen uran tehnyt Sergio Marín Cornavaca, 60, ei koskaan unohda.
Heinäkuun 13. päivän iltana vuonna 2018 hän löysi itsensä opiskelijoiden pienen Divina Misericordia -kirkon lattialta. Diktaattori Daniel Ortegan hallinnon vastaiset mielenosoitukset olivat kuumimmillaan, ja puolisotilaallisten joukkioiden luotisateelta pelastautuakseen hän oli paennut yliopiston vieressä olevaan kirkkoon opiskelijoiden ja kolmen kollegansa kanssa.
Journalisteilla oli mahdollisuus poistua kirkosta jo samaisena iltana, mutta vain Washington Postin kirjeenvaihtaja lähti. Kolme nicaragualaista toimittajaa päätti jäädä opiskelijoiden kanssa sisälle.
”Oli kyllä mahdollisuus lähteä, mutta me katsoimme, että meidän työmme on jatkaa raportointia kirkosta”, Marín kertoo.
Niinpä he välittivät livekuvaa ja ääntä siitä, mitä kirkon sisällä yön aikana tapahtui. Lun luodit alkoivat iskeä myös kirkon sisäseiniin, paniikki ja kuolemanpelko valtasivat varsinkin nuorempien, vielä alaikäisten opiskelijoiden mielet. Luodeista osumia saaneita yritettiin hoitaa.
”Emme voineet tietää mitä tapahtuu. Tulevatko he sisälle ja ampuvat kaikki?”
Sergio muistelee pysyneensä itse yllättävän tyynenä. Hän kertoo yrittäneensä valaa nuoriin opiskelijoihin uskoa sanomalla, että he kaikki lähtisivät kirkosta hengissä.
Aivan Sergion toivomalla tavalla 19 tuntia kestänyt piiritys ei kuitenkaan mennyt. Kun katolisen kirkon ja hallituksen neuvottelujen tuloksena kirkossa olleet saatiin evakuoitua, oli mukana myös kahden opiskelijan ruumiit.
Työtä maanpaosta käsin
Kesällä 2021, melko tarkalleen kolme vuotta kirkon veristen tapahtumien jälkeen Marín kertoi päivittäisessä uutislähetyksessään olleensa pakotettu lähtemään Nicaraguasta hallituksen uhkailtua häntä suoraan.
Sergio oli ohjelmansa ohella profiloitunut myös yhtenä journalistien yhteenliittymän PCINin johtohahmoista, jotka kritisoivat suorasanaisesti Ortegan sortohallintoa. Tuona kesänä Ortegan hallinto aloittikin journalistien järjestelmällisen ajojahdin, jonka seurauksena suurin osa maan toimittajista ajettiin maanpakoon.
Marínin ilmoitus maanpaostaan tuli Costa Ricasta. Siitä lähtien hän on tehnyt päivittäistä Mesa Redonda (Pyöreä pöytä) -ohjelmaansa vuokra-asuntonsa olohuoneesta käsin Rohrmoserin kaupunginosassa San Joséssa.
Sergion työpöytä tosin ei ole pyöreä, eikä haastateltavia ole läsnä, kuten ennen Managuassa Nicaraguassa, jossa ohjelmaa välitettiin myös radioaalloilla.
Nyt ohjelma on digitaalinen, ja haastattelut tehdään etäyhteyksin. Ohjelma pyörii kolmen hengen voimin: Sergio toimittaa ja haastattelee, avustava toimittaja tuottaa materiaalia ja maanpaossa Panamassa asuva poika Sergio Jr. hoitaa lähetystuotannon ja ylläpitää somesivustoa.
Tapaamispäivämme päällimmäisenä uutisteemana on nicaragualaisiakin koskeva Joe Bidenin hallinnon uusi humanitaarisen maahanmuuton uudistus ja sen käytäntöjen avaaminen nicaragualaisille kuuntelijoille.
Haastateltavaksi on löydetty Miamissa asuva nicaragualaistaustainen nuori ihmisoikeusjuristi, jota Marín valmistaa haastatteluun puolisen tuntia ennen lähetystä. Vielä pari minuuttia ennen lähetystä isä ja poika Sergio miettivät haastattelun teemaan sopivaa video- ja kuvamateriaalia, mutta loppukiireestä huolimatta aikataulut pitävät.
Whatsappin kautta Mesa Redondan päivän haastattelu ja muu uutispaketti lähtee 10 000:lle lukijalle, ja Youtubeen päivittäin ladattavalla keskusteluosuudella on yli 9 000 tilaajaa.
Diktaattorin tähden paluu mediaan
Sergio kertoo, että Mesa Redonda syntyi radio-ohjelmana 12 vuotta aiemmin, ja digimuotoon se siirtyi 2016. Sitä ennen hän ehti marinoitua monissa journalismin ja viestinnän hommissa.
”Aloitin toimittajuuteni jo 80-luvulla sisällissodan aikana silloisen sandinistihallinnon televisiossa.”
Seuraavalla vuosikymmenellä hän siirtyi vuosikausiksi mainos- ja yritysmaailman tiedotustehtäviin ja toimi myös yritysten suhdetoimintakonsulttina. Journalismiin Marín sanoo palanneensa vuonna 2006 Ortegan tullessa valtaan toistamiseen.
Miksi?
”Halusin laittaa journalistina oman panokseni Ortegan kakkoshallinnon toiminnan analysointiin ja kritiikkiin.”
Ortegan valtaannousua seurasi välittömästi pyrkimys tiedonvälityksen valtiolliseen kontrolliin ja sensuuriin. Yhtenä toimenpiteenä valtion mainonta kiellettiin kriittisiltä tiedotusvälineiltä ja jopa Ortegan hallituksen kanssa liittoutuneilta yksityisiltä yrityksiltä.
Ne journalistit ja mediat, jotka kyseenalaistivat Ortegan autoritaarisen hallinnon toimintaa haluttiin eristää ja hiljentää. Tämä pitkäkestoinen hyökkäys vapaata tiedonvälitystä vastaan kulminoitui vuoden 2018 jälkeisiin journalistien vangitsemisiin ja maanpakolaisuuteen.
Sergio Marín sanoo haluavansa ohjelmissaan analysoida demokratiaan ja toisaalta diktatuuriin liittyviä yhteiskunnallisia prosesseja. Hän sanoo pyrkineensä alusta lähtien valitsemaan omaan tuotantoonsa sellaisia teemoja, joita muissa medioissa ei ole käsitelty.
”Demokratian puolustaminen journalismin keinoin on ensiarvoisen tärkeää ja arvokasta”, hän painottaa.
Kaikki mediat eivät selviä
Nicaraguassa toimiessaan Mesa Redondalla oli vakituisia yritysmaailman sponsoreita, mutta Costa Ricassa se toimii nyt yhtä vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa kuin suurin osa nicaragualaisista maanpakolaisuudessa pyöritettävistä medioista.
Lähes kaikki 12:sta Costa Ricassa toimivasta nicaragualaismediasta pysyvät pystyssä ensisijaisesti itsenäisiä medioita tukevien järjestöjen tuella. Mainos- ja sponsoritulojen hankkiminen on kiven takana ja useimmille käytännössä mahdotonta.
”Hengissä pysymisen haasteet meille kaikille ovat kovat”, sanoo Marín.
Nicaragualaismedian kenttää tarkastellessa ei ole vaikea huomata, että monet pienemmät Costa Ricassa tai muualta maanpaosta käsin toimitettavat nicaragualaismediat muistuttavat toinen toisiaan. Näin ennen kaikkea siksi, että ne omien resurssien puutteessa lainaavat uutisia toisiltaan.
”Omien ja uusien lähteiden saaminen on iso haaste kaikille”, Marín sanoo.
Kansainvälisten mediaa tukevien järjestöjen tukimuodoissa suositaan myös tällä hetkellä yhteistuotantoja ja niin sanottua yhteistoiminnallista journalismia. Pieniä ja keskisuuria medioita haastetaan toimimaan yhdessä ja yhdistämään resurssinsa.
Käytännössä se tarkoittaa tuen haarukoitumista eri lailla, kun medioiden toimintaa arvioidaan uusilla kriteereillä. Kaikki eivät silloin mahdu tuen piiriin.
Marínin mielestä tämä yhteen hiileen puhaltamisen idea on vain tervetullut asia. Se karsii päällekkäisyyttä, ja se on hänestä positiivista.
”Kirpaiseehan se tietty, sillä jotkut jäävät sitten ilman tukea. Siksi osa pienemmistä medioista poistuu näyttämöltä”, hän ennustaa.
Teksti ja kuvat: Kimmo Lehtonen, San José, Costa Rica
Sergio Marín Cornavaca. Kuva: Kimmo Lehtonen
