Suomalaisille Nato-jäsenyys on saavutus, ruotsalaisille menetys, tiivisti mediatutkija Anu Koivunen 19.4. järjestetyssä Tietoiskuja lehdistönvapaudesta -sarjan keskustelussa, jossa aiheena oli Suomi, Ruotsi, Nato ja sananvapaus.
”Olin lähin suomalainen, lukuun ottamatta kahta lipun nostanutta upseeria, kun Suomen siniristilippu nousi Naton päämajan eteen. Ympärillä oli kymmenkunta kollegaa, ja meillä kaikilla ammattitoimittajilla oli kyynel silmässä”, kuvaili Iltalehden politiikan toimittaja ja tietokirjailija Lauri Nurmi hetkeä, kun Suomi julistettiin Naton jäseneksi.
Sydsvenskan-lehden toimittaja ja Venäjään erikoistunut tietokirjailija Kalle Kniivilä ei näe, että jäsenyys – jos siihen päästään – synnyttäisi Ruotsissa samanlaisia reaktioita kuin Suomessa.
”Lahden takaa katsottuna suomalainen maaottelurieha tuntui aika jännältä, kun televisiossa seurattiin monta tuntia suorana Natoon liittymistä. Minusta suhtautuminen Ruotsissa on varovaisempaa ja varautuneempaa”, hän arvioi.
Molemmat toimittajat olivat mukana Vikesin ja Journalistiliiton järjestämässä Suomi, Ruotsi, Nato ja sananvapaus -keskustelutilaisuudessa 19. huhtikuuta.
Suomelle saavutus, Ruotsille menetys
Tutkijan näkökulman keskusteluun toi professori, mediatutkija Anu Koivunen, joka on seurannut Nato-uutisointia molempien maiden mediassa.
”Suomessa ja Ruotsissa on keskusteltu, tai oltu keskustelematta, monin tavoin samanlaisin sävyin – mutta iso ero on se, että ruotsalaisille tämä on menetys, suomalaisille saavutus”, Koivunen totesi.
”Ruotsissa ei myöskään käyty aiheesta normaalia avointa poliittista keskustelua, vaan mentiin mukaan tilanteen pakottamana ja Suomen vetämänä, jotenkin nolosti. Maailma päätti, mitä ruotsalaisten pitää olla mieltä, sen sijaan, että ruotsalaiset olisivat olleet ylivertaisen rationaaleja oman kohtalonsa arkkitehtejä, joka kuuluu ruotsalaiseen minä-kertomukseen. Ruotsista tuli tavallinen.”
Kalle Kniivilä yhtyi Koivusen näkemykseen.
”Kauempaa katsottuna voi näyttää siltä, että Suomi ja Ruotsi ovat tässä menneet yhtä jalkaa ja käsikädessä samaan suuntaan, mutta oikeasti ne tulivat aivan eri suunnista. Suomessa on ehkä jollain tasolla pyritty tähän vuosikausia, mutta Ruotsissa tämä on hyvin vastahakoista”, hän sanoi.
Nato-kriittisiä ääniä on ollut vaikea löytää
Moni on ihmetellyt median myötäsukaista suhtautumista Natoon koko hakuprosessin ajan – molemmissa maissa –, mutta Koivusen mukaan Nato-kriittisiä asiantuntijoita on oikeasti ollut vaikea löytää.
”Vastuulliset päätoimittajat ovat kertoneet, että kissojen ja koirien kanssa on yritetty etsiä keskusteluohjelmiin tai haastateltaviksi ihmisiä, jotka kritisoisivat esimerkiksi Nato-hakemusprosessia”, hän sanoi.
”Nämä ovat kysymyksiä, joita meidän pitää yhteiskuntina pohtia laajemmin: Millä tavalla voi sosiaalisen median ja nykyisen mediailmapiirin kontekstissa olla eri mieltä? Minkä hinnan ihminen maksaa ollessaan eri mieltä? Ja tuleeko väistämättä leimatuksi Putin-mieliseksi?”
Nurmi on samaa mieltä siitä, ettei ole niinkään ole ollut kyse median haluttomuudesta tuoda esiin Nato-kriitikoita, vaan aidosti kriittisten äänien vähyydestä. ”Jopa vasemmistonuoret ovat kannattaneet Nato-jäsenyyttä”, hän sanoi.
Nurmen mielestä julkisen kritiikin vähyyttä selittää poikkeustilanne, joka vertautuu 1930- ja 1940-lukujen taitteeseen: ”On pysäytettävä Hitlerin kaltainen hirviö, ja Nato pidättelee hirviötä.”
Kniivilä: ”Ruotsi on jo rähmällään Turkin edessä”
Kniivilä muistutti, että Ruotsissa kaksi puoluetta ei ole ollut Nato-jäsenyyden takana.
”Kyllä sieltä, vasemmalta varsinkin, tuli hakemusprosessin alussa aika kriittisiä mielipiteitä. Väitettiin esimerkiksi, että nyt joudutaan Turkin ja Erdoganin panttivangeiksi. Arvostelijoita pidettiin naurunalaisina – ja kun tilanteeseen oikeasti jouduttiin, arvostelijat on unohdettu.”
Kniivilän mielestä Ruotsi on ollut Turkin suuntaan rähmällään jo pidemmän aikaa. Hän viittaa esimerkiksi Ruotsissa käytyyn keskusteluun Koraanin polttamisen laillisuudesta tai laittomuudesta, jonka yhteydessä Turkin ulkoministeri kommentoi, että nyt Ruotsi on Natsi-Saksan tiellä.
”Tähän yritettiin kovasti saada kommentteja ruotsalaisilta poliitikoilta, ja kukaan hallituspoliitikko ei halunnut sanoa yhtään mitään”, Kniivilä totesi. ”Kyllä nyt ollaan hyvin varovaisia, ja Ruotsissa on siis edelleen päällä poikkeustila, joka Suomessa ehkä nyt on ohi.”
Yhden selkeästi Suomesta puuttuvan ulottuvuuden ruotsalaisen median Nato-kriittisyydessä Koivunen kuitenkin tunnistaa.
”Ruotsissa on yhteiskunnallisen kulttuurijournalismin perinne, ja siellä on huomattavia kulttuuripäätoimittajia, jotka ottavat kantaa työn puolesta. Esimerkiksi Björn Wiman Dagens Nyheterissä on kirjoittanut useita ´vastustan Natoa´ ja ydinasepelote on pahuuden ideologia´ -tyyppisiä tekstejä ja Karin PetterssonAftonbladetissa kirjoittaa voimakkaita kannanottoja.”
Nurmi: ”Nato-jäsenyys lisää sananvapautta”
Keskustelutilaisuuden päätteeksi Lauri Nurmi esitti provosoivan väitteen: hänen mukaansa Nato-jäsenyys tulee merkittävästi lisäämään sanan- ja lehdistönvapautta Suomessa. Nurmen perustelu on se, että vuodesta 1945 lähtien Neuvostoliiton ja Venäjän mielipide, tai oletettu mielipide, on vaikuttanut Suomessa itsesensuurin tavoin.
”Esimerkiksi 2014 Krimin miehityksen jälkeen Suomessa asetettiin etusijalle ulkopoliittinen linja, jossa järjestettiin näyttäviä istumisia Vladimir Putinin kanssa. Edelleen Kremlin paine vaikutti niin, että yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta suomalaiset poliitikot – samaan tapaan kuin nyt ruotsalaispoliitikot Erdoganin edessä – eivät on-the-record puhuneet juurikaan mitään sellaista, jonka arveltiin vaarantavan Venäjä-suhdetta”, Nurmi totesi.
”Nyt kun Suomi on Naton jäsen, en henkilökohtaisesti usko, että meille tulee Kremlin varjon kaltaista rajoitinta keskustelulle.”
Anu Koivunen ei täysin niellyt Nurmen väitettä, vaan hänen mukaansa ”nähtäväksi jää”, mitä sananvapaudelle ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle jatkossa käy.
”Varmasti Nato-konteksti luo uudenlaisia puheenaiheita ja syntyy uudenlaista turvallisuuspoliittista kieltä”, hän sanoo.
Koivusen mukaan mielenkiintoista on myös nähdä, miten kauan sotatila-ajattelu näkyy mediassa. ”Tällä hetkellä pasifismin ajatus on absurdi, eikä sillä ole sijaa tämänhetkisessä julkisuudessa”, hän sanoo.
”Itse ajattelen, että tilanteen normalisointia olisi se, että studioissa ja kommentaattoreina olisi vähemmän sotilaina. Tarvitsemme laajempaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista tähän uuteen julkisuuteen – siinä mitataan demokratian toimivuus ja moniäänisyys.”
Suomi, Ruotsi, Nato ja sananvapaus -keskustelu 19.4. oli osa Vikesin ja Journalistiliiton Tietoiskuja lehdistönvapadesta -sarjaa, jossa on kevään aikana käsitelty median ja toimittajien tilaa eri puolilla maailmaa.
Keskustelijoina olivat Lauri Nurmi, Anu Koivunen ja Kalle Kniivilä.
