Tuoreen lehdistönvapausindeksin mukaan jo 130 maata rajoittaa tavalla tai toisella vapaata tiedonvälitystä. Teimme indeksin pohjalta tilannekatsauksen Vikesin toimintamaihin Keski-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa – ja Suomeen. Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö eli Reporters without borders / Reporters sans frontières (RFS) julkaisi huhtikuussa vuotuisen lehdistönvapausindeksinsä. Indeksi arvioi lehdistönvapautta 180 maassa, ja tarkastelun kohteena ovat median moninaisuus ja itsenäisyys, mediaa koskeva lainsäädäntö ja toimittajien turvallisuus.
Useamman vuoden jatkunut globaali suuntaus vapaan tiedonvälityksen rajoittamiseen jatkuu: jo 130 maata on viime vuonna rajoittanut journalismia jollain toimilla, ja vain 12 maassa median toimintaympäristö on suotuisa.
Katsoimme, miltä tilanne näyttää Vikesin toiminta-alueilla.
Keski-Amerikassa toimittajien ahdinko syvenee
Nicaraguassa vapaan lehdistön toimintaympäristö jatkaa kurjistumistaan. Presidentti Daniel Ortegan hallinto rajoittaa median toimintaa sensuurilla ja monenlaisella häirinnällä. Toimittajien henkeä uhataan ja heitä pidätetään tekaistuin perustein – osa päätyy vankilaan syytettynä terrorismista. Moni journalisti on paennut maasta, eikä printtisanomalehtiä enää juuri julkaista. Pudotus lehdistönvapausindeksissä on ollut huima. Vielä vuonna 2016 Nicaragua oli sijalla 75 – tänä vuonna sijoitus on 121.
Syksyllä 2020 Nicaraguassa hyväksyttiin laki ulkomaisten toimijoiden sääntelystä, jonka tarkoitus on ”estää rikokset valtion turvallisuutta kohtaan”. Myös nicaragualaiset toimittajat, jotka työskentelevät esimerkiksi kansainväliselle medialle, joutuvat kirjautumaan ”ulkomaisiksi toimijoiksi”. Laki vaikeuttaa myös Vikesin toimintaa Nicaraguassa.
Katso video ja juttu nicaragualaisten toimittajien ahdingosta ja ratkaisujen etsimisestä.
Vikes toimii myös Hondurasissa ja El Salvadorissa. Honduras on RSF:n mukaan yksi vaarallisimpia maita journalisteille, ja se on indeksissä sijalla 151. Toimittajia häiritään ja uhkaillaan kuten Nicaraguassakin, ja erityisesti kohteina ovat yhteisömediat ja oppositiota edustavat mediat.
El Salvadorissa tilanne on naapureita hieman parempi, muttei hyvä, se on indeksissä sijalla 82. Vuonna 2019 presidentiksi valittu Nayib Bukele uhkailee toimittajia ja maalaa mediasta kuvaa kansan vihollisena.
Somaliassa pientä toivoa paremmasta, Tansaniassa eletään odottavia aikoja
Itäisessä Afrikassa Vikes on toiminut jo vuosia Somaliassa ja Tansaniassa, ja uusia kohteita ovat Kenia ja Uganda. Vaikka Afrikka kokonaisuudessaan on hieman petrannut lehdistönvapaudessa, on se edelleen alueista väkivaltaisin. Tämä näkyy varsinkin Somaliassa: se on Afrikan vaarallisin maa toimittajille – vuodesta 2010 lähtien toimittajia on kuollut yli 50. Maa on lehdistönvapausindeksissä sijalla 161.
Erityisen haastavaa somalialaisille journalisteille on se, että heitä painostetaan monesta suunnasta. Sisältöjen sensurointia vaativat niin militantti al-Shabaab -liike, autoritaariset paikallishallinnot kuin keskushallinnon informaatioministeriö. Pientä toivoa paremmasta näkyy RSF:n mukaan siinä, että viranomaiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota toimittajien murhiin, ja joissain tapauksissa syyllisiä on jopa saatettu vastuuseen teoistaan.
Katso juttu poliisin ja toimittajien yhteiskoulutuksesta Somaliassa.
Tansaniassa toimittajat odottavat tällä hetkellä epätietoisina tulevaa presidentti John Magufulin kuoltua yllättäen ilmeisesti koronaan maaliskuussa 2021. Mediakenttä ja vapaa tiedonvälitys kärsivät Magufulin aikana esimerkiksi julkaisukielloista ja itsesensuurista, joka on iskenyt varsinkin hallitusta kritisoivaan tutkivaan journalismiin. Indeksissä Tansania on sijalla 124 – vielä vuonna 2016 sijoitus oli 71.
Uganda on indeksissä heti Tansanian jälkeen sijalla 125. RSF:n mukaan toimittajien uhkailu ja väkivalta heitä kohtaan on maassa arkipäivää. Ugandan ikipresidentti Yoweri Museveni ei hyväksy hallintonsa kritisoimista, ja häneltä kuullaan usein tiukkaa vihapuhetta median suuntaan.
Keniassa vuoden 2010 peruslaki takaa lehdistönvapauden – mutta vain periaatteessa, sillä maa on lehdistönvapausindeksissä sijalla 102. Media on kaukana riippumattomasta, ja poliitikoilla on paljon vaikutusvaltaa niin valtio-omisteisissa kuin yksityisissäkin mediataloissa.
Myanmarissa vallankaappaus tarkoitti takapakkia sananvapaudelle
Aasiassa Vikes toimii Nepalissa ja Myanmarissa. Myanmar kulki jo lehdistönvapauden suhteen kohti parempaa, kun maata lähes 50 vuotta hallinnut sotilasjuntta luopui vallasta 2011. Tasan vuosikymmen myöhemmin, helmikuussa 2021 armeija otti jälleen vallan – ja maa ison harppauksen taaksepäin.
Toki edistysaskeleet sanan- ja lehdistönvapauden suhteen olivat ennen vallankaappaustakin pieniä ja haparoivia. Varsinkin vuodesta 2017 lähtien ilmapiiri tiukkeni, ja erityisesti rohingya-vähemmistöön kohdistuvista vainoista raportointi on ollut vaikeaa. Myanmarin sijoitus indeksissä on 140.
Katso juttu Myanmarin juntan yrityksistä hiljentää media.
Nepalissa media odotti muutoksia parempaan, kun Khadga Prasad Sharma Olista tuli pääministeri vuonna 2018 – olihan hän oppositiossa puhunut lehdistönvapauden ja moninaisuuden puolesta. Toisin kävi, ja nyt Oli yrittää vaientaa kriittisiä ääniä. Maan lainsäädäntö on vaikeuttanut tutkivaa journalismia ja julkisten hahmojen kritisointia. Nepal on lehdistönvapausindeksissä sijalla 106.
Suomessakin oltava hereillä – disinformaatio syövyttää demokratiaa
Suomi tunnetaan sananvapauden mallimaana, ja indeksissä olemme tänä vuonna kakkosena Norjan jälkeen. Myös muut Pohjoismaat ovat kärjessä, mutta kokonaisuudessaan Euroopan tilanne on heikentynyt suhteellisesti eniten alueellisessa vertailussa. Esimerkiksi väkivalta toimittajia kohtaan kaksinkertaistui vuonna 2020.
Suomen Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Jarmo Mäkelä huomauttaa, että Euroopassa kyllä tiedetään historian perusteella, mitä tapahtuu, kun propaganda syrjäyttää vapaan tiedonvälityksen.
”Meidän aikamme polttava haaste on estää disinformaation syövyttävä vaikutus demokratiaan”, Mäkelä toteaa järjestön tiedotteessa.
”Harhatietoon uskotaan EU-maissa yhä laajemmin, ja lisäksi Unkarin ja Puolan kaltaiset maat ovat suoranaisesti hyödyntäneet pandemiaa kiristääkseen otettaan medioista. Edes meillä Suomessa ei ole syytä tyytyväisyyteen, kuten toimittajiin – esimerkiksi Jessikka Aroon, Rebekka Härköseen, Johanna Vehkooseen – kohdistunut vihapuhe osoittaa.”
