Vikesin ja Journalistiliiton tietoiskussa puhunut kustantaja Oksana Brovko sanoo, että medialla on tärkeä rooli sodassa, ja etenkin sodan jälkeen. Sodan jälkeen maahan alkaa tulla sijoituksia ja avustuksia, joiden käyttöä on valvottava.
Ilmahälytys alkaa soida kokoushuoneen kaiuttimista.
”Tämä on meidän viime vuoden äänemme, maamme musiikki ja elämämme soittolista”, sanoo Oksana Brovko, ukrainalaisen kustantamojen yhdistyksen AIRPU:n toiminnanjohtaja.
Brovko oli puhumassa Vikesin ja Journalistiliiton tietoiskussa siitä, millaista naisjournalisteilla on sodan keskellä.
”Ennen helmikuun 24. päivää autoin paikallisia sanomalehtiä ja uutissivustoja kehittämään liiketoimintaansa ja edistin itsenäistä mediaa ja lehdistönvapautta Ukrainassa. Nyt työni on auttaa journalisteja pysymään hengissä”, hän sanoi.
AIRPU tukee 85 paikallista mediaa, joilla on yhteensä 10 miljoonan yleisö.
Nyt kerrotaan sankareista ja hautajaisista
Median rooli Ukrainassa on Brovkon mukaan muuttunut valtavasti sodan aikana. Lehdissä on ohjeita esimerkiksi puhtaan veden äärelle, ja paljon tarinoita kerrotaan selviytyjistä ja sankareista – mutta usein myös hautajaisista.
Se on psykologisesti raskasta, ja journalistit tarvitsisivat psykososiaalista tukea, Brovko sanoo.
Tärkein tuki liittyy kuitenkin turvallisuuteen. Brovko on mukana jakamassa Ukrainian Media Fundin kautta saatua tukea. Journalistit ovat saaneet rahaston avulla muun muassa suojavarusteita, työvälineitä ja talvivaatteita. Brovkon järjestö tukee myös erityisellä rahastolla naisjournalisteja, jotta nämä voisivat jatkaa työtään.
”Naistoimittajat ovat pitkälti lähteneet kodeistaan ja töistään lasten tähden. Heidän on vaikeaa jatkaa työtään, sillä ulkomailta on vaikeaa löytää töitä. Osa tekee sitä silti, ja monet tekevät vapaaehtoistyötä”, Brovko sanoo.
Myös mediataloilla on hankalaa, sillä mainostulot ovat loppuneet. Lehdistölle päänvaivaa aiheuttaa lisäksi paperin saaminen, sillä sitä tuotiin ennen pitkälti Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Miehitetyillä alueilla suurin osa medioiden brändeistä on Brovkon mukaan varastettu venäläisten propagandakäyttöön.
Pakeni itsekin
Naiset ovat sodassa journalisteja, sotilaita, perheenäitejä ja puolisoita, Brovko sanoo. Näistä rooleista viimeinen, äidin ja puolison rooli, on sodan aikana hänestä vaikein.
”Kuukausi ennen täyttä sotaa aloin suunnitella evakuointia. Olin itsekin varma, että ei voi olla mediahenkilö ja äiti, kun sota alkaa”, hän sanoo.
Hän odotti lapsiaan iltapäivisin koulun ja päiväkodin ulkopuolella, valmiina pakenemaan. Hän varasi hotellin etukäteen, pakkasi ruokaa ja tärkeät paperit. Kun ensimmäiset räjähdykset kuuluivat sotilaslentokentältä kodin lähellä, perhe nappasi lapset mukaan ja ajoi maan länsiosiin.
Lehdistönvapaudella on rajat sodan aikana
Brovkon mukaan Ukrainassa on tällä hetkellä tiettyjä asioita, joista media ei saa kertoa, ja se on hänestä turvallisuussyistä täysin ymmärrettävää.
”Hyväksymme sen, mutta samaan aikaan olemme kriittisiä myös hallitusta kohtaan.”
Maan tutkivat toimittajat ovat aktiivisia ja heillä on vaikutusvaltaa myös hallituksen toimintaan. Kun sota päättyy voittoon (siitä hän on varma), vapaalla medialla on entistä tärkeämpi tehtävä.
”Ukrainaan tulee silloin paljon sijoituksia, avustuksia ja humanitääristä apua, ja paikallisella medialla on silloin tärkeä rooli. Meidän pitää vahtia viranomaisia ja avun vastaanottajia. Meidän pitää varmistaa, että kaikki tapahtuu puhtaasti ja lain mukaan”, Brovko sanoo.
”Siksikin on tärkeää tukea meitä, että pysymme hengissä.”
Oksana Brovko esitteli tietoiskussa myös omat lapsensa. Kuva: Esa Salminen
