Vikesin ja Maailma.netin koulutuksessa journalisti Mikko Pelttari ja tutkija Sari Puustinen toivoivat kokonaisvaltaisempaa journalismia kestävästä kehityksestä. Asioiden eri puolia ja myös kipupisteitä pitäisi käsitellä.
Tiedetoimittaja Mikko Pelttari julkaisee lokakuussa kirjan
Lämpenevä Maa. Kuva: Konsta Leppänen”Joskus sanotaan, että joka jutussa pitäisi olla ilmastonäkökulma”, sanoi tiedetoimittaja ja tietokirjailija Mikko Pelttari Vikesin ja Maailma.netin järjestämässä koulutuksessa Turun ammattikorkeakoulussa 8. syyskuuta.
Samanlaisia ”joka juttuun tämä näkökulma” -toiveita esitetään välillä globaalista oikeudenmukaisuudesta. Pelttari itse ei ole varma, onko se hyvä vaatimus. Sen sijaan hänestä olennaisia yhteyksiä pitäisi nähdä ja tarkastella enemmän.
”Sanomalehdessä saattaa olla ympäristöjuttuja tiedesivuilla, ja ulkomaansivuilla voi olla globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyviä juttuja”, Pelttari kuvasi. ”Ja samassa lehdessä on autojuttuja ja taloussivuilla ollaan huolissaan Finnairin työpaikoista.”
Pelttarista näkymä saattaa olla ristiriitainen – vaikka työpaikoista pitääkin olla huolissaan ja ihmisillä on oikeus toimeentuloon.
Yksittäisen toimittajan voi olla mahdoton muuttaa kokonaisuutta, vaan siihen tarvittaisiin suuremman tason muutoksia.
Stereonäkö on tarpeen
Yhteiskunnassa on paljon ilmiöitä, joilla on moninaisia vaikutuksia maailmaan – usein taloudellista hyvää ja ekologista pahaa –, jolloin journalismissa kaivattaisiin stereonäköä.
”Uuden tiedon karttuessa on tärkeä huomata, että aiemmin myönteisinä pidetyissä asioissa voi olla hyvin kielteinen kääntöpuoli. Asiat ovat harvoin vain hyviä tai vain pahoja.”
Toimittajan stereonäkö auttaa näkemään ja analysoimaan moni puolia.
Asioiden yhteyksiä ja omaa ymmärrystä voi Pelttarin mielestä hyvin syventää soittamalla lyhyitäkin taustapuheluita kestävän kehityksen tutkijoille.
Tiedetoimittaja Pelttari oli kutsuttu ”Media kestävän kehityksen, sananvapauden ja demokratian edistäjänä” -opintokokonaisuuteen, jota järjestetään 2021–2022 Turun ammattikorkeakoulussa ja Metropoliassa. Häneltä ilmestyy lokakuussa tietokirja ”Lämpenevä Maa — Ilmastolukutaidon käsikirja”.
”Kestävyys” voi olla viherpesua
Koulutuksessa puhui myös erikoistutkija Sari Puustinen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.
Hänkin peräänkuulutti journalismilta kokonaisvaltaisempaa otetta ja kriittistä kestävän kehityksen tarkastelua. Kestävyydestä puhutaan paljon, ja termejä käytetään myös yritysten viherpesuun, Puustinen sanoi.
Journalismissa pitäisi tarkastella myös maiden kipupisteitä. Saksassa puhutaan mielellään kestävyydestä, muttei autoteollisuudesta, Suomessa metsäteollisuus taas jää usein vähän syrjään tarkastelusta, koska se tuo niin paljon tuloja.
”Kestävä kehitys ei ole erillinen juttu”, Puustinen sanoi. ”Siihen liittyy isoja asioita, ilmastopolitiikan lisäksi energiapolitiikkaa, metsäpolitiikkaa, sitä miten meillä rakennetaan ja käytetään maata ja miten liikenne järjestetään.”
Kulttuurin murros ja muiden lajien oikeudet
YK:n Agenda 2030:lla ja sen kestävän kehityksen tavoitteilla on Puustisen mielestä valtava symbolinen merkitys. Tutkijat kuitenkin tarkastelevat ennemmin kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia, eivät niinkään YK:n tavoitepatteristoa.
Nyt tutkimuksessa on nousemassa kulttuurisen kestävyyden käsite perinteisten ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden rinnalle. Se tarkoittaa kokonaisvaltaisempaa murrosta.
”Ajatellaan, että kestävyyttä ei synny ilman, että me muutetaan meidän kulttuuria”, Puustinen sanoi.
Kulttuuri ei tässä yhteydessä tarkoita yksittäisiä asioita, vaan elämäntapaa, maailmankatsomusta ja arvoja. Näitä tulisi tarkastella ja pyrkiä muuttamaan, jos ne eivät edistä kestävyyttä.
Toinen nouseva teema liittyy siihen, että sosiaalisen kestävyyden piiri näyttää laajentuvan eläinten ja erilaisten entiteettien kuten jokien ja metsien oikeuksiin, kun aiemmin on ajateltu, että sosiaalinen kestävyys tarkoittaa vain ihmisten hyvinvointia.
”Tätä Agenda 2030 -tavoitteet eivät tunnista. Ne saattavat löytyä seuraavista tavoitteista”, Puustinen sanoi.
