Kahdeksan ehdokasta kisaa Kehitysjournalismin palkinnosta 2021

10 tammi, 2022

Palkinnon teemana on ilmastonmuutos. Voittaja julkistetaan 27. tammikuuta.

Kehitysjournalismin palkinto vuodelta 2021 jaetaan 27. tammikuuta. Voittajan päättää itsenäinen raati, joka on löytänyt ehdokkaiden joukosta kahdeksan juttua tai muuta journalistista tuotantoa, joiden joukosta voittaja ja mahdolliset kunniamainintojen saajat valitaan.

Nämä kahdeksan ovat:

Vuonna 2021 palkinnon teemana on ilmastonmuutos. Palkittava journalismi voi käsitellä esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia kehittyvissä maissa, ilmastonmuutokseen sopeutumista tai sen hillitsemistä, ilmastonmuutokseen liittyvää siirtolaisuutta tai muita globaaliin kehitykseen ja ilmastoon liittyviä aiheita.

Voittajan valitsevaan raatiin kuuluvat kulttuuritoimittaja Pauliina Grym, taiteilija Maija Tammi, toimittaja Taina Tervonen, ilmastopolitiikan asiantuntija Oras Tynkkynen ja elokuvatuottaja Iikka Vehkalahti.

Palkinto jaetaan 27 tammikuuta. Tilaisuus lähetetään verkkolähetyksenä Suomen Punaisen Ristin Facebook-sivuilla.

Kehitysjournalismin palkinnon ovat perustaneet Suomen Punainen Risti, Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes, Helsingin Sanomain Säätiö ja Suomen Journalistiliitto. Palkinnon tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita ja innovatiivisia globaaleja teemoja käsitteleviä journalistisia julkaisuja ja kasvattaa suomalaisen kehitysjournalismin näkyvyyttä ja arvostusta.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin ensimmäinen toimittajille suunnattu matka-avustus jaettiin vuosi sitten, ja ensimmäiset avustuksen tuella tehdyt jutut on nyt julkaistu Maailman kuvalehdessä, Suomen Kuvalehdessä sekä Apu-lehdessä. Neljäs juttu ilmestyy vielä kevään kuluessa Demokraatti-lehdessä.
Matka-avustuksen saivat kuvajournalisti Anna Kuokkanen ja toimittaja-kirjailija Kristiina Markkanen sekä toimittaja-kirjailija Pasi Kivioja.