Journalistiliitto kasvattaa tukeaan Vikesille

26 marras, 2021

Liitto nostaa lahjoituksensa prosenttiin jäsenmaksutuloista. Vikesille lahjoitukset ovat tärkeitä, sillä julkisella rahalla tehtävät hankkeet edellyttävät omarahoitusta.

Vikesin kehitysyhteistyöllä tuetaan muun muassa yhteisömedioita Itä-Afrikassa. Kuvassa tansanialaisen Jamii FM -radion kuuntelijoista koostuva ohjausryhmä.Suomen Journalistiliiton valtuusto päätti tänään, että liitto tukee Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesiä jatkossa summalla, joka vastaa prosenttia sen jäsenmaksutuloista. Aiemmin Journalistiliiton tuki on vastannut 0,7 prosenttia sen jäsenmaksuista.

Kyseessä on satavuotiaan liiton lahja nyt 17-vuotiaalle Vikesille.

Rahassa summa nousee noin 26 000 eurosta 40 000 euroon.

”On todella tärkeää, että Journalistiliitto haluaa tukea meitä entistäkin enemmän. Lehdistönvapauden tilanne on heikentynyt vuosi vuodelta, kun demokratian tila kapenee ja valeuutiset valtaavat alaa”, sanoo Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo liiton tiedotteessa, että Journalistiliitto haluaa tukea Vikesiä sen tärkeässä roolissa osana globaalia sananvapaustyötä

”Suomalaiset toimittajat ja Vikesin asiantuntijat suunnittelevat hankkeet yhdessä kehitysmaiden journalistien kanssa, ja liiton jäseniä toimii projekteissa muun muassa kouluttajina.”

Koulutuksia, oikeuksia ja yhdenvertaisuutta

Pääosa Vikesin työstä tapahtuu kehitysmaissa, joissa journalistien toimintaolosuhteet ovat vaikeat.

”Vikesin hankkeissa Keski-Amerikasta Afrikkaan ja Aasiaan suomalaisten journalistien tuella parannetaan journalistien oikeuksia, turvallisuutta ja osaamista, ja kohennetaan naisjournalistien asemaa”, sanoo Auli Starck.

Viime vuonna Vikesin hankkeissa koulutettiin liki 700 journalistia kehitysmaissa.

Vikes on viime vuosina myös lisännyt toimintaa Suomessa ja Euroopassa. Suomessa on käynnissä globaalikasvatushanke, jossa koulutetaan alan opiskelijoita kestävästä kehityksestä. Euroopan unionin rahoittamassa hankkeessa taas pureudutaan muuttoliikkeeseen ja siitä raportoimiseen.

Monipuolista yhteistyötä

Vikesillä on pitkät ja hyvät suhteet Suomen Journalistiliittoon. Liitto ja 25 muuta media-alan järjestöä perusti Vikesin vuonna 2004, ja nykyään Vikes tekee Journalistiliiton kanssa viestintää ja järjestää tapahtumia.

Viime vuonna Vikes, Journalistiliitto, Suomen Punainen Risti ja Helsingin Sanomain säätiö perustivat yhdessä Kehistysjournalismipalkinnon.

Vikesin toimitilat ovat myös Journalistiliiton tiloissa, joissa Vikes on alivuokralaisena.

Omarahoitus tärkeää

Vikesin hankkeita rahoittavat pääasiassa ulkoministeriö ja Euroopan unioni. Kehitysyhteistyössä edellytetään tyypillisesti 15 prosentin omarahoitusta, josta osa saa olla vapaaehtoistyötä. Ensi vuonna Vikes alkaa hanketuen sijaan saada ulkoministeriön ohjelmatukea, jossa omarahoitusvaatimus on aiempaa suurempi.

Sen kattamisessa Suomen Journalistiliiton ja muiden lahjoittajien tuki on äärimmäisen tärkeää, Auli Starck sanoo.

”Omarahoitus ikään kuin kymmenkertaistaa budjetin. 1000 euron lahjoitus Vikesille mahdollistaa kymmenkertaisen rahoituksen työhön köyhien maiden journalistien tukemiseksi.”

Tänä vuonna Vikesin budjetti on yli 1,6 miljoonaa euroa.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Naisten asema journalismissa Nicaraguassa ei ole kaksinen. Siksi kymmenen verkkomedian naisjohtajat ovat perustaneet verkoston, joka antaa vertaistukea ja jonka piirissä neuvotellaan parempia palkkioita.