Ylen toimittajana Afrikassa vuosia toiminut journalisti tekisi nyt juttuja siitä, miten Venäjä on kasvattanut vaikutusvaltaansa Afrikassa, ja miten sodan vaikutukset tulevat näkymään esimerkiksi ruoan hinnan myötä.
Liselott Lindström toimii nykyään freelancerina Suomessa. Kuva: Esa SalminenKun Afrikasta kirjoitetaan uutisia, aina ei tajuta haastatella yhtään afrikkalaista ihmistä.
Tämä ihmetyttää Liselott Lindströmiä, joka toi Afrikan maita tutummiksi suomalaisille melkein neljän vuoden ajan, kun hän toimi Ylen vakituisena avustajana Nairobissa.
Kun kirjoitetaan kehityskysymyksistä tai Afrikan maista, kaikki asiantuntijat ovat usein valkoisia ihmisiä vailla henkilökohtaista kokemusta jutun aiheesta, Lindström pahoittelee.
”Tämä on onneksi parantunut paljon”, hän sanoi Vikesin ja ulkoministeriön Journalismia Afrikasta -tilaisuudessa 24. maaliskuuta.
”Tiedän kyllä, että jos toimittajana kysyy haastatteluun asiantuntijaa YK:lta tai muulta suurelta järjestöltä, asiantuntijaksi tarjotaan usein valkoista miestä.”
Taustalla on järjestömaailmaa vaivaava vinouma: vaikka monet järjestöt palkkaavat yhä enemmän paikallisia ihmisiä toimintamaista, ovat päätöksentekijät ja ylimmät asiantuntijat pitkälti valkoisia.
Toimittajien ja järjestöjen ongelmallinen riippuvuus
Toinen ongelmallinen ilmiö niin sanotussa kehitysjournalismissa kumpuaa journalistien ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöstä.
”On toimittajalle haastavaa, että monessa paikassa on todella riippuvainen järjestöistä, että ylipäätään pääsee jutuntekoon”, Lindström sanoo.
Jos on mennyt järjestön vieraana paikkaan, johon on vaikeaa päästä, voi olla hyvin vaikeaa kritisoida isäntänä toimivan järjestön toimintaa, vaikka aihetta saattaisi löytyäkin. Jos niin tekee, ei välttämättä pääse seuraavalla kerralla mukaan. Journalistin itsenäisyys siis vaarantuu.
”Minusta toimittajien ja järjestöjen ongelmallisesta riippuvuussuhteesta pitäisi puhua enemmän”, Lindström sanoo.
Suurvaltapeli näkyy Afrikassa selvästi
Tällä hetkellä uutisagendaa dominoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja siihen liittyvät suurvaltasuhteet. Valtasuhteet näkyivät paljon Lindströmin työssä Afrikan-vuosinakin. Siinä pelissä on monia puolia, jotka eivät aina näy Suomeen saakka, hän sanoo.
”Turkin vaikutusvalta oli kiinnostavaa seurattavaa. Esimerkiksi Mogadishussa kaikki rakastavat Erdoğania.”
Kiinan vaikutusvallasta puhutaan paljon, mutta Lindström ei lopulta tavannut montaakaan afrikkalaista, joilla olisi ollut erityisen hyvä kuva Kiinasta.
Venäjä taas on tehnyt selkeää ja strategista työtä vaikutusvaltansa kasvattamiseksi Afrikassa. Lindström ei ollut yllättynyt, että niin moni Afrikan maa äänestikin tyhjää tai jätti tulematta paikalle, kun YK:ssa äänestettiin Venäjän hyökkäyksen tuomitsemisesta.
”Tajusin, että myös tämän takia Venäjä on työtään Afrikassa tehnyt ja ollut siellä niin vahvasti.”
Miten ruoan kallistuminen näkyy?
Venäjän työ Afrikassa onkin teema, josta Liselott Lindström nyt kirjoittaisi, jos vielä asuisi Nairobissa. Venäjä esimerkiksi vaikutti voimakkaasti Madagaskarin presidentinvaaleihin 2018, ja Putinin yksityiseksi armeijaksi kutsuttuja Wagner-yhtiön palkkasotilaita on monissa maissa.
”He tosin eivät mihinkään haastatteluihin suostuisi”, Lindström sanoo.
Toinen teema ovat sodan vaikutukset, joista jonkin verran on kirjoitettukin.
”Venäjä ja Ukraina tuottavat suuren osan maailman vehnästä – miten se vaikuttaa Pohjois-Afrikkaan, joka imuroi sieltä todella paljon vehnää?” Lindström pohtii.
Myös Sudanin vallankumouksessa yksi suuri tekijä protesteihin oli leivän hinnan nousu, ja jo nyt Lindström on kuullut, että Keniassa ruoan hinta on ampaissut nousuun.
”Tämänkaltaiset jutut olisivat hyvä tapa avata ihmisille sitä, miten riippuvainen koko maailman on toisistaan – niin Afrikka meistä kuin myös me Afrikasta”, hän sanoo.
