Tutkija: Disinformaation tarkoitus on harhauttaa meitä

17 loka, 2019

Euroopan parlamentin tutkija Naja Bentzen kertoo videolla, mitä disinfomaatio on, miksi sitä levitetään ja mitä sen vastaisia toimia jo on olemassa.

Disinformaatio tarkoittaa valheita, puolitotuuksia ja muuta epätodellista tietoa, jonka on tarkoitus harhauttaa ihmisiä. Sitä on aina ollut olemassa.

Näin sanoo tutkija Naja Bentzen Euroopan parlamentin tutkimuslaitos EPRS:stä yllä olevalla videolla.

Ongelma on, että sosiaalisen median aikakaudella valheet leviävät bottien eli automaattisten profiilien kautta huippunopeasti. Trollit eli ihka oikeat ihmiset tekevät samaa kuin botit, mutta heidän tarkoituksenaan on häiritä, kiusata tai hämmentää toisia ihmisiä.

Osa valtioista tekee tätä tarkoituksella: hämmentää ja luo juopia ihmisryhmien ja ihmisten välille levittämällä milloin mitäkin valheellista tai värittynyttä tietoa.

”Tämän lisäksi ihan tavalliset ihmiset levittävät valheellisia uutisia kuusi kertaa useammin kuin oikeita uutisia”, Bentzen sanoo.

Valeuutiset tehdään niin kuohuttaviksi, että ihmiset haluavat niitä jakaa. Ne kutkuttavat intuitiota, eikä ihminen pysähdy miettimään rauhassa ja punnitsemaan lukemansa totuudellisuutta.

EU:lla monia toimia

EU taistelee jo nyt disinfomaatiota vastaan niin, että sananvapaus ei vaarannu, Bentzen sanoo.

Vuonna 2015 perustettiin työryhmä vastustamaan Kremlin disinformaatiokampanjoita, ja Euroopan parlamentissa on yksikkö, joka tarttuu valeuutisiin. EU on myös rahoittanut työkaluja, joilla varmistetaan kuvien ja videoiden oikeellisuus.

Euroopan komissio on julkaissut oman ohjelmansa valeuutisten kamppaamiseksi. Yksi osa tätä on itsenäinen, eurooppalaisten faktantarkastajien verkosto. EU on myös tukenut laadukasta mediaa ja medialukutaito-ohjelmia ja painostanut tekniikka-alan yrityksiä läpinäkyvyyteen. Yritykset ovat sitoutuneet kitkemään valheellista sisältöä ja valetilejä.

Jokaisen meistä tehtävä on pysähtyä ja miettiä, Bentzen sanoo.

Hän on tulossa Suomeen puhumaan Vikesin disinfomaatioseminaariin marraskuussa. Seminaaria voi seurata myös internetissä.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin ensimmäinen toimittajille suunnattu matka-avustus jaettiin vuosi sitten, ja ensimmäiset avustuksen tuella tehdyt jutut on nyt julkaistu Maailman kuvalehdessä, Suomen Kuvalehdessä sekä Apu-lehdessä. Neljäs juttu ilmestyy vielä kevään kuluessa Demokraatti-lehdessä.
Matka-avustuksen saivat kuvajournalisti Anna Kuokkanen ja toimittaja-kirjailija Kristiina Markkanen sekä toimittaja-kirjailija Pasi Kivioja.