Vikesin kanssa Nazarenko päätyi yhteistyöhön jo säätiön alkuvuosina, kun hän asui Keski-Aasiassa tehden sananvapaustyötä. Palattuaan Suomeen Nazarenko alkoi selvittää voisiko hän jatkaa samankaltaista työtä Vikesin kautta. Lopulta entisen Neuvostoliiton alueella toteutuikin muutamia hankkeita hänen arvokkailla kontakteillaan.
2012 Salla Nazarenkosta tuli Vikesin ensimmäinen täysipäiväinen toiminnanjohtaja. Aiemmin siinä roolissa olivat osa-aikaisesti toimineet Juha Rekola ja Marjut Helminen. Säätiön toiminnan kasvattamiseksi oli kuitenkin aika palkata kokopäiväinen toiminnanjohtaja. Nazarenko toimi tehtävässä muutaman vuoden, jonka jälkeen hän on ollut mukana säätiön hallituksessa vuodesta 2021 alkaen.
Vikes oli tuolloin paljon enemmän nyrkkipaja. Olin ainoa kokopäiväinen työntekijä, muut olivat freelancereita. Rahoitus oli pelkästään projektiluontoista ja toiminta paljon pienimuotoisempaa. Se oli kädestä suuhun -elämää.
Nazarenkon aikana Vikes laati ammattimaistumisstrategian. Tavoitteena oli siirtyä sananvapausaktivismista kohti strategisesti toimivaa ja ajattelevaa kehitysyhteistyöorganisaatiota. Mukaan saatiinkin kehitysyhteistyön asiantuntijoita mm. Fingosta. Kuluneet kymmenisen vuotta Vikes on edennyt ammattimaistumisen polkua, ja Nazarenkon mukaan toiminta onkin mennyt harppauksittain eteenpäin.
Toiminta on laajentunut, henkilökuntaa ja näkyvyyttä on enemmän. Vikes on kasvanut hienosti. Myös kansainvälisesti sanan- ja medianvapauden merkitys on tajuttu. Nyt nähdään monissa ympäristöissä, lähtien vaikka Yhdysvalloista, mitä tapahtuu, jos ei ole vapaata mediaa. Haluaisin sanoa, että asia kiinnostaa myös hallituksia, mutta näin ei ole.
Suomen nykyinen suunta kehitysyhteistyössä ei herätä suurta riemua. Nazarenko muistuttaa Suomen sitoutumisesta YK:n kestävän kehityksen velvoitteisiin ja näkee kehityspolitiikan olevan tärkeä osa ulkopolitiikkaa. Suomi on aiemmin ollut kokoaan isompi maa kehittyvissä maissa tehdyn yhteistyön sekä vahvan oikeusvaltiokehityksen ja sananvapauden myötä. Pelkkä bisneksen edistäminen ei Nazarenkon mukaan riitä kehitysyhteistyön pohjaksi.
Pitäisi nähdä, että leikkauksia tekemällä Suomi kutistuu kansainvälisillä areenoilla muita pohjoismaita merkityksettömämmäksi toimijaksi. Mielestäni tämä on maabrändikysymys.
Yksittäistä helmeä säätiön toiminnasta kysyttäessä Nazarenko mainitsee Wali Hashin Somaliassa Vikesille tekemän rauhanjournalismin. Henkilökohtaisesti Nazarenko kokee saaneensa säätiöltä paljon. Toiminnanjohtajan pesti oli hänen ensimmäinen esimiestyönsä Suomessa ja täten suuri oppimiskokemus. Muun kansainvälisen työn ohella Vikesissä toimiminen on olennaisesti muovannut hänen ammatillista identiteettiään.
Ylipäätään kaikki yhteistyö mitä on saanut tehdä kehittyvissä maissa ja hankalissa oloissa toimivien kollegoiden kanssa on opettanut ja kasvattanut minua suuresti ja saanut näkemään kuinka helppoa täällä Suomessa onkaan. Jotenkin se on myös vastuuttanut minua, että niissä oloissa, joissa on sananvapaus sitä pitää käyttää ja varjella.
Nazarenko näkee uhkana Vikesin kaltaisille pienemmille kotimaisille toimijoille nykykehityksen, jossa mennään kohti yksityisen rahan filantropiayhteiskuntaa valtion roolin pienentyessä. Hän kokee yksityisen rahan valuvan helposti kansainvälisille järjestöille, joilla on pitkään hiottu vahva brändi ja iso varainhankintaorganisaatio. Vikes on kuitenkin pitänyt hyvin puolensa ja nostanut profiiliaan muiden toimijoiden joukossa. Hyviä askeleita on viime aikoina otettu mm. erilaisilla keskustelutilaisuuksilla ja kehitysjournalismipalkinnolla. Vielä on kuitenkin paljon pitkäjänteistä työtä tehtävänä, jotta säätiön nimi on tiedossa muillakin kuin Helsingin toimittajapiireillä. Vikesin roolia hän pitää tietysti ehdottoman tärkeänä.
Luulen, että jos Vikesiä ei olisi perustettu silloin se perustettaisiin viimeistään nyt. Tälle työlle on todella kova tarve, sitä ei kukaan kyseenalaista.
Teksti: Jani Keinänen
Kuva: Vanessa Riki
