”Journalistit tarvitsevat toisiaan”, sanoo nicaragualainen toimittaja, joka joutui jättämään kotimaansa. Nyt hän asuu Costa Ricassa, niin kuin moni Nicaraguan itsenäinen journalisti.
”Jos tästä maanpakolaisuudesta voi kaivaa jotain positiivista, niin se on se, että se on yhdistänyt ja lähentänyt meitä toisiimme”, sanoo Marta Irene Sánchez, 42.
Hän työskenteli uutispäällikkönä Nicaraguan Matagalpan kaupungissa paikalliskanava TV MERCED:ssä, jonka omistaa katolinen kirkko. Elettiin vuotta 2018, ja käynnissä oli Nicaraguan presidentti Daniel Ortegan hallinnon vastaisia mielenosoituksia, ja hallinto tukahdutti niitä verisesti.
Sánchez teki omien töidensä ohella keikkaa myös valtakunnallisen tv-kanavan kirjeenvaihtajana.
Hänen toimittamissaan uutisissa kritisoitiin Ortegan hallinnon ja puolisotilaallisten joukkojen toimia. Juttuja tehtiin kadulla ja murrettiin hallinnon pyrkimystä salata tapahtumia ja sensuroida uutistoimintaa.
”Kaikki muuttui hyvin riskialttiiksi, ei ainoastaan siksi, että meitä journalisteja valvottiin ja uhkailtiin, vaan myös siksi, että lähteitämme peloteltiin”, hän sanoo.
Sanoi lähtevänsä työmatkalle
Sánchez huomasi, että häntä seurattiin myös hänen viedessä tytärtään kouluun, kauppareissulla ja kaikissa muissakin arkipäivän rutiineissa.
Kun hänen vanhempansa saivat varoitussoiton tyttärensä joutumisesta pidätettävien listalle, Sánchez ei miettinyt kahdesti, vaan lähti vaaralliselle pakoreitille rajan yli Costa Ricaan. Yhdeksänvuotiaalle tyttärelleen hän kertoi vain lähtevänsä työmatkalle.
Se matka kesti lähes vuoden. Kuten noin sata muutakin samaan aikaan maanpakoon joutunutta nicaragualaisjournalistia, Sánchez joutui Costa Ricassa uuden tilanteen eteen. Hän oli yksin, ilman tytärtään ja perhettään, uudessa kaupungissa ja maassa.
Kaupasta takaisin toimittajaksi
Hän työskenteli aluksi Costa Rican pääkaupungissa San Joséssa kaupan kassana, mutta löydettyään muiden pakolaisjournalistien joukkoon hän päätti palata hinnalla millä hyvänsä journalismiin, rakkaaseen kutsumusammattiinsa.
Mahdollisuudeksi löytyi oman mediajulkaisun perustaminen. Verkkomedia Republica 18 syntyi.
”Olin aina työskennellyt vain yhtenä journalistina muiden joukossa toimituksessa, enkä koskaan ollut suunnitellut perustavani omaa mediaa”, hän sanoo.
Oman median johtaminen oli alkutekijöissään, kun Sánchez vajaan vuoden maanpakolaisuuden jälkeen monien muiden journalistien kanssa palasi diktatuurihallintoa uhmaten Nicaraguaan.
Paluu kotimaahan jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Ortegan hallinto käynnisti uuden pidätysaallon, joka johti vielä aiempaa massiivisempaan journalistien pakolaisaaltoon kesällä 2021. Sánchez joutui jättämään maansa toistamiseen ja matkustamaan uudemman kerran salaa Costa Ricaan.
Tällä hetkellä hän asuu taas San Joséssa ja pyrkii elättämän itsensä journalismilla ja muilla media-alan töillä. Vaikka koti-ikävä ja huoli vanhemmista on valtava, elämään tuo hiukan rauhallisuutta se, että tytär asuu nyt hänen kanssaan Costa Ricassa.
Vikesin kumppani tukee naisten johtamia medioita
”Olin innolla mukana viime vuoden PCINin naishankkeessa, koska pidän voimiemme yhdistämistä henkiinjäämisemme edellytyksenä. Hankkeen kautta kykenimme edistämään naisten yhteistoiminnallista journalismia”, Sánchez sanoo.
Hän viittaa Vikesin tukemaan nicaragulaisjournalistien yhteenliittymä PCINin hankkeeseen, jolla tuettiin viime vuonna naisten johtamia medioita.
”Näen tärkeänä, että nostamme omiin medioihimme sukupuolen ja tasa-arvon teemoja laajalla kirjolla ja myös sitoudumme niiden tekemiseen.”
Sánchezin mukaan hänen johtamalla nelihenkisellä toimituksella on tietyt työn instrumentit kunnossa, kuten esimerkiksi operatiivinen työsuunnitelma julkaisun kehittämiseksi ja tarkkaan mietitty julkaisun tyyliopas.
”Mutta ei meillä ole toimituksen omaa gender-ohjeistusta kirjoitettuna, ja toimituksemme koostuu minusta ja kolmesta miehestä”, hän nauraa.
”Mutta kuten PCINin naishankkeen alkuselvityksessä havaittiin, meillä naisjournalisteilla on paljon käyttämätöntä ja piilossa olevaa kapasiteettia. Emme osa käyttää niitä tuottaaksemme hyvää journalismia.”
Oppimista on hänen mukaansa kuitenkin paljon – esimerkiksi hallinnoimisessa ja siinä, miten pyörittää mediaa pienen yrityksen lailla.
La Sala – Naiset uutishuoneessa
Vikesin tukeman La Sala -hankkeen päätarkoitus on tukea nicaragualaisten naisjournalistien ylläpitämien digitaalisten alustojen yrittäjämäistä kehittämistä.
Nicaragualaisten journalistien yhteenliittymän PCINin perustamisasiakirjassa korostetaan tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ohella monia universaaleja periaatteita ja arvoja, kuten ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien kunnioittamista.
Vuonna 2018 alkanut journalistien maanpakolaisuus muutti nicaragualaismedioiden kenttää. Järjestössä huomattiin, että naisvetoisten medioiden ja digitaalisten alustojen osuus oli lisääntynyt merkittävästi. Samalla naisjournalistien asema, työtilanne ja oikeudet alkoivat herättää enemmän keskustelua.
PCINin järjestäytyneiden naisjournalistien keskuudessa muutos synnytti ajatuksen naisten johtamien digimedioiden tukemiseksi. Viime vuonna kahdeksan naisten johtamaa digimediaa muodostikin sitten yhteisen ajatushautomon, jonka nimeksi tuli ”La Sala – Naiset uutishuoneessa”.
Vikes piti hankkeen tasa-arvokomponenttia hyvin tärkeänä koko nicaragualaismediakentän kehittämisen kannalta ja päätti tukea hanketta osana PCINille antamaansa organisatorista tukea.
Hankkeen ensimmäinen vaihe vedettiin rivakassa tahdissa noin puolessa vuodessa. Sinä aikana naismediajohtajat kokoontuivat ja analysoivat omia resurssejaan muodostaakseen mediahankkeistaan media-alan pk-yrityksiä.
La Salassa he pyrkivät määrittelemään myös julkaisemiensa tarinoiden merkitystä koko nicaragualaisessa journalismissa ja erityisesti ihmis- ja naisten oikeuksien puolustamisen ja edistämisen osalta.
Hankkeen pieni tuotantotuki mahdollisti myös monille tekijöille mietintävaiheessa olleiden journalististen tuotantojen toteuttamista tai jo puolivälissä olleiden saattamista loppuun. Artikkeleja, reportaaseja, podcasteja ja multimediatuotantoja julkaistiinkin yhteensä 24, tuplasti yli suunnitellun määrän.
Teksti ja kuvat: Kimmo Lehtonen, San José, Costa Rica
Marta Irene Sánchez. Kuva: Kimmo Lehtonen
