Tuoreen opinnäytteen mukaan musliminuoret kokevat, että uutisointi Suomessa korostaa stereotypioita ja vastakkainasetteluja ja näin tahtomattaankin auttaa värväreitä. Vierastaistelijoitakaan ei saisi demonisoida, nuoret sanovat.
Median välittämät viestit lisäävät muslimi- ja maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemusta ulkopuolisuudesta ja osattomuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin sanoo Ruut Luukkonen, joka haastatteli joukkoa Suomessa asuvia nuoria muslimeja äsken valmistuneeseen opinnäytetyöhönsä.
Kun suomalaismedian tapa korostaa vastakkainasetteluja ja eroja ihmisryhmien välillä yhdistyy äärijärjestöjen propagandaan, on tuloksen kokonaisuus, joka lisää nuorten radikalisoitumista.
”Erityisesti väkivalta ja terrorismi liitetään muslimeja koskevaan keskusteluun, ja yleistäminen on haastateltavieni mukaan hyvin tavallista”, Luukkonen kirjoittaa.
”Mä tunnen niin monia nuoria, ja itsekin voin samaistua niihin, jotka esimerkiksi radikalisoituu, koska ne kokee tän vääryyden ja näkee sitä joka päivä”, sanoo yksi hänen nimettömistä haastateltavistaan. ”Et ei siihen oikeesti värvääjää tarvita: se on se media tai se netti joka värvää.”
Luukkosen mukaan on yleistä, että huolimattomasti tehtyjä juttuja käytetään välineenä radikalisoimisessa: Katso nyt, näin ne meistä ajattelevat ja näin meistä kirjoitetaan. Stereotypioita vahvistava journalistinen tuotanto joutuu siis tahtomattaan propagandan välineeksi.
”Kaikissa [lukemissani jutuissa] on sama juttu, että on me Suomi, johon ihmiset tulee ja sitten ne saattaa tehdä jotain. He on aina he, ja sitten on me, maahanmuuttajat, ulkopuoliset jotka saattavat tehdä jotakin. Ja sitten on se kaunis Suomi isänmaa, jota pitää suojella, jos on riski, että nää henkilöt [turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat] tekis jotain. En tiedä, pyrkiikö media siihen tahallaan, mutta se on helppoa uutisointia. On helppoa saada ihmiset lukemaan juttuja, joissa on mustavalkoinen ajattelutapa”, sanoo eräs haastateltava.
Myös vierastaistelija on ihminen
Puutteellisen taustatyön ja ohuiksi jäävien juttujen koetaan välittävän virheellistä kuvaa islamista ja arjesta konfliktialueilla, sekä vahvistavan äärijärjestön omaa propagandaa romantisoidusta elämästä äärijärjestön hallinnoimalla alueella, Luukkonen kirjoittaa.
”Median koetaan toistavan järjestelmällisesti kuvaa nuorten suunnitelmallisesta liittymisestä aseelliseen toimintaan taistelualueilla, eikä sen nähdä esittävän ollenkaan haastateltavien näkemystä todellisuudesta, jossa nuoret ovat usein vasta taistelualueille päästyään ymmärtäneet konfliktin kauheuden”, Luukkonen toteaa.
Ulkopuolisuuden tunne Suomessa ja värväreiden houkuttelu ovat ehkä saaneet lähtemään, mutta moni pettynyt nuori haluaisi tulla takaisin kotiin. Ovet ovat kuitenkin kiinni. Luukkosen haastateltavien mukaan kyse on uhreista, joiden oikeuksia, kansalaisuutta ja jopa ihmisarvoa kyseenalaistetaan. Ainoa, joka pitää kädet auki, on ”kalifaatti”.
”Minäkin muslimina luen tällaista, niin ajattelen, että ’oh my God’ jos noi lähtijät palaa tänne Suomeen takas, niin heti eduskuntaa räjäytetään ja tämmöistä”, sanoo yksi haastateltava. Hänen mukaansa sensaatiomaisten pelottelujuttujen kirjoittaminen tulisi lopettaa, koska pelko synnyttää lisää väkivaltaa.
Toinen kertoo tuttavastaan, joka syrjäytyi ja lopulta lähti sotimaan. Nuori nainen ei hakenut lukioon eikä ollut oikein kiinnostunut mistään – hän oli masentunut.
Tutut näkivät naista vain moskeijassa ja perjantairukouksissa, jossa tämä viihtyi liikaa ”tosi outojen arabimiesten seurassa”. Yhtäkkiä ystävät saivat tietää, että nainen oli lähtenyt Syyriaan.
”Kyllä mä ymmärrän, miksi hän lähti. Hänellä ei ollut kavereita, hän oli yksinäinen, hän ei opiskellut, hän ei tehnyt mitään, hänellä ei ollut duunia. Ainoa juttu, mitä hän keksi, oli että ’okei, mun on pakko tehdä jotain’ ja sitten hän sai tällaisen typerän kaverin…” tuttava kertoo.
”Haluaisin, että tällaisista ihmisistä kirjoitettaisiin, tällaisia ihmisiä on olemassa.”
Faktat kuntoon, termit haltuun
Luukkosen haastatteluissa korostui näkemys, että journalistinen työ oli viimeistelemätöntä. Käytetään käsitteitä, joiden merkitystä eivät kunnolla ymmärrä toimittajat eivätkä lukijat. Sanalla ”jihad” esimerkiksi on lukuisia merkityksiä siitä lähtien, että haastattelun antaminen Luukkoselle voi olla osa jihadia – islamista kertomista muille, siltojen rakentamista.
Islamilaisten asiantuntijoiden on yhtäältä vaikeaa päästä ääneen, ja toisaalta haastateltavaksi saattaa kelvata kuka tahansa muslimi. Toiminta vaikuttaa usein tahattomalta, mutta tietämättömältä.
”Meiltä [maahanmuuttajilta] kysytään esimerkiksi haastattelussa, että mitä mieltä on raiskauksesta, ihan kuin olisin sitä mieltä, että se olisi oikein. Turha kysymys”, sanoo yksi.
Jopa silloin, kun kirjoitetaan positiivisesti, saatetaan mennä pieleen: tehdään henkilökuva 20 vuotta Suomessa olleesta Abdista, joka on kotoutunut hyvin ja käy töissä. Siinä voi ärsyttää se, että perusasioista kuten työssä käymisestä tehdään uutinen. Ikään kuin Abdi olisi poikkeus, ehkä ainoa joka käy töissä.
Teksti: Esa Salminen
Kuva: Amer Jazaerli / CC BY 2.0
Vikes ja Haaga-Helia tekevät yhteistyötä monien hankkeiden parissa, muun muassa toimittajakoulutuksen ja sananvapausblogin saralla.
