Toiminnanjohtaja Marjo Heinonen korostaa blogissaan median roolia vammaisten ihmisten osallisuuden ja yhteiskunnallisen näkyvyyden vahvistamisessa.
Inkluusio on lupaus siitä, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Se ei ole kampanja, hanke tai yksittäinen teko, vaan tapa olla ja elää yhdessä. Kun näemme ihmisyyden ennen rajoitteita, rakennamme yhteiskuntaa, jossa jokainen voi kuulua, osallistua ja tulla kohdatuksi omana itsenään.
Esteet eivät ole vain fyysisiä. Ne syntyvät asenteista, sanoista ja tavoista kohdata. Ennakkoluulot kumpuavat usein tietämättömyydestä ja pelosta – ja ne sulkevat ovia enemmän kuin mikään porras tai kynnys. Esteiden purkaminen alkaa meistä jokaisesta. Siinä myös medialla on merkittävä rooli.
Journalismi ei peilaa 1,2 miljoonan toimintarajoitteisen suomalaisen arkea
Elämme todellisuudessa, jossa fyysistä ja toimintakyvyn erilaisuutta ei vieläkään pidetä normaalina osana elämää. Vaikka olemme edenneet inkluusiossa, mediassa näkyvä “normaali” on edelleen vammaton.
Silti Suomessa elää arviolta 1,2 miljoonaa ihmistä, joilla on jokin toimintarajoite – lähes viidennes väestöstä.
Kun puhumme inkluusiosta, emme tarkoita vain esteettömiä ovia ja luiskia. Puhumme asenteista, mahdollisuuksista ja oikeudesta kuulua yhteisöön. Mediassa tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen on voitava tunnistaa itsensä journalistisesta kuvastosta: arkisista tarinoista, näkökulmateksteistä, asiantuntijarooleista.
Jotta yhteiskunta tuntuisi omalta, omasta elämästä kertovien asioiden ei pitäisi näkyä mediassa vain negatiivisina tarinoina tai sankarimyyteinä. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ihmisenä ja kansalaisena, ei pelkästään diagnoosin tai vamman kautta.
Vammaisuus puuttuu työelämästä – ja se vaikuttaa journalismiin
Suomessa vammaisten ihmisten asema työelämässä on edelleen heikko. Invalidiliiton mukaan vain 15–20 % vammaisista henkilöistä on työssä, kun Euroopan keskiarvo on noin 50 %.
Työllistymisen esteet ovat usein rakenteellisia: syrjintää rekrytoinneissa, puutteellisia kuljetuspalveluja ja riittämätöntä henkilökohtaista apua työpäivän aikana tai työpaikalle pääsemiseen. Vuonna 2024 vammaisuuteen liittyviä työsyrjintäilmoituksia tehtiin 52 tapausta, kun kaksi vuotta aiemmin niitä oli vain 15.
Moni este on lopulta asenteellinen. Taloudellisesti tiukkoina aikoina tehokkuuden ihannointi tekee vammaisuudesta helposti “kulun” tai “rasitteen”.
Nämä luvut eivät ole irrallisia journalismista. Jos vammaiset ihmiset eivät pääse osaksi toimituksia, vaikuttaa se väistämättä siihen, miten vammaisuudesta puhutaan, millaisia tarinoita kerrotaan ja millaisia jätetään kertomatta.
Erilaisuus on yhteisön voimavara – ja sen tulee näkyä mediassa
Monimuotoisuus vahvistaa yhteisöjä. Jokainen erilaisuus – kulttuurinen tausta, kieli, ihonväri, toimintakyky – rikastuttaa yhteiskuntaa ja tuo keskusteluun uusia näkökulmia. Vammaisuus on osa tätä moninaisuutta.
Apuvälineet mahdollistavat osallistumisen ja aktiivisen elämän. Ne eivät ole merkki heikkoudesta, vaan mahdollistajia. Kun apuvälineiden näkyvyys normalisoituu, normalisoituu myös ajatus siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja että erilaisuus on luonnollista. Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea: toisille se on silmälasit, toisille pyörätuoli. Ero on vain näkyvyydessä.
Kun vammaisuus nähdään irrallisena ominaisuutena, vaarana on, että se leimaa koko ihmisen ja peittää alleen hänen persoonansa, osaamisensa ja identiteettinsä. Laadukas journalismi näkee ihmisen kokonaisuutena ennen apuvälinettä, ennen diagnoosia ja ennen ennakkoluuloja.
Mitä sinä voit tehdä tänään?
Voit aloittaa yksinkertaisesti: katso ihmistä silmiin, älä hänen apuvälinettään. Kysy, kuuntele, kohtaa. Kun jokainen meistä tekee pienen askeleen kohti inkluusiota, maailma muuttuu – ei vain vammaisille, vaan meille kaikille. Inkluusio ei ole projekti, vaan tapa elää yhdessä.
Hyvää kansanvälistä vammaisten päivää!
5 faktaa vammaisuudesta Suomessa
- Suomessa on arviolta 1,2 miljoonaa ihmistä, joilla on jokin toimintarajoite. Se on lähes viidennes väestöstä.
- Vammaisten henkilöiden työllisyysaste on 15–20 %, kun koko väestön työllisyysaste on yli 70 %.
- Yli 40 % vammaisista henkilöistä kokee syrjintää työelämässä tai yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa.
- Esteettömyys ei ole vain fyysisiä rakenteita – digitaalinen saavutettavuus ja selkeä kieli ovat yhtä tärkeitä.
- Vammaisten henkilöiden köyhyysriski on kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön.
Marjo Heinonen
Kirjoittaja on Vikesin toiminnanjohtaja, jolla on pitkä työhistoria vammaisinkluusion parissa.
Kuva: Vanessa Riki
