“Kun olin seitsemän, minulle sattui onnettomuus, jossa vasen käteni vammautui. Ihmiset pelkäsivät, ettei minusta tule mitään vammani takia. Halusin kuitenkin elää itsenäistä elämää”, Sangita Pant sanoo.
Hän on Abilis-säätiön tukeman järjestön EPSA-Nepalin (Entire Power in Social Action -Nepal) perustaja. EPSA on Kathmandussa toimiva vammaisten ihmisten voimaannuttamiseen ja työllistämiseen keskittynyt järjestö.
Pant perusti järjestön, koska itsenäisen elämän eläminen vammaisena Nepalissa ei ole helppoa: Kodin ulkopuolella liikkuminen ja toimiminen on monelle vaikeaa esteelliseksi rakennetun ympäristön takia. Kun ulos ei pääse, toimeentulon hankkiminen on hankalaa ja ihminen jää yhteisön ulkopuolelle. Monet vammaiset Nepalissa kärsivät köyhyydestä. Oikeus itsenäiseen elämään ei toteudu.
Vammaisia syrjivät rakenteet ja ihmisten asenteet ovat vaikeuttaneet myös Pantin omaa elämää.
EPSA-Nepalin toiminta alkoi pienestä katoksesta Katmandussa
Ulkopuolisten epäilyksistä huolimatta Pant pääsi opiskelemaan. Hänellä on maisterin tutkinto. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun tuli aika siirtyä työelämään.
Pant onnistui opiskeluaikanaan saamaan työpaikan opettajana. Se tuntui tärkeältä saavutukselta Pant kertoo. Mutta kun uudessa työpaikassa oli kulunut muutama päivä, rehtori tuli puhumaan hänelle. Muut opettajat olivat kiinnittäneet huomiota hänen vammaansa, ja kertoneet siitä rehtorille. Pant yritti vakuuttaa rehtorille, ettei vamma haittaa hänen työtään. Se oli totta.
Rehtorin mukaan vanhemmat saattaisivat kuitenkin olla eri mieltä ja laittaa lapsensa toiseen kouluun. Pant sai potkut.
“Voin huonosti puoli vuotta tapauksen jälkeen”, Pant kertoo.
Työelämässä tapahtuva syrjintä heijastuu Nepalissa myös asunnon tai toimitilojen vuokraukseen. Pantin mukaan vuokranantajat ajattelevat, etteivät vammaiset käy töissä ja pysty siksi maksamaan vuokraansa.
Kun Pant oli henkisesti toipunut tilanteestaan, hän kouluttautui tekemään käsitöitä ja päätti perustaa oman yrityksen muiden vammaisten naisten kanssa. Koska hänelle ei vammansa takia suostuttu vuokraamaan toimitiloja, Pant päätyi vuokraamaan pienen palan maata, jolle hän rakennutti muiden naisten kanssa yksinkertaisen katoksen.
Sieltä alkoi EPSA:n toiminta.
Tuotteille riittää kysyntää
Lattialla pyörii lankakeriä ja sormet pujottelevat kangaspuiden loimien lomassa yhdessä EPSA:n nykyisten tilojen työhuoneista. Osa paikallaolijoista vasta harjoittelee mattojen kutomista. Toiset ovat työssä niin vikkeliä, ettei ulkopuolelta katsottuna ehdi ymmärtää, mitä loimella tapahtuu.
Järjestön nykyiset tilat käsittävät työtilojen lisäksi asuintilat 35 työntekijälle. Lisäksi rakennuksesta löytyy toimisto ja useita varastotiloja. Mattojen lisäksi tiloissa valmistetaan huovutettuja ja neulottuja esineitä ja asusteita.
Järjestöllä on toisaalla myös erillinen rakennus, jossa pidetään koulutuksia. Työntekijöille pyritään tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan myös terveyspalveluja.
Toiminta on kasvanut vuosien varrella. Osittain Abiliksen tarjoaman rahallisen tuen ja muun avun ansiosta. Osittain siksi, että tuotteille on paljon kysyntää.
“Toisinaan tuntuu edelleen siltä, että tämä on unta”, Pant sanoo.
Hänen oma elämänsä on muuttunut paljon. Lisäksi hänestä on ollut hienoa nähdä, millainen vaikutus toiminnalla on ollut muidenkin vammaisten osallisuuteen. Mahdollisuus tienata omalla työllä on tuonut vammaiset tiiviimmin osaksi yhteisöä. Monet naisista ovat menneet naimisiin, mikä ei olisi Pantin mukaan heidän aikaisemmassa elämäntilanteessaan ollut mahdollista.
Toisaalta myös EPSA tarjoaa monelle sellaisen yhteisön, jota heillä ei ole ennen ollut.
EPSA:lla useita vuosia asunut ja työskennellyt Tara Tamang kertoo olevansa onnellinen. Hän on oppinut neulomaan järjestön koulutuksessa ja tekee käsitöitä nyt työkseen.
“Täällä ihmiset tulevat kysymään minulta kuinka voin, siitä tulee tärkeä olo. Myös työni tuntuu tärkeältä. Rakastan neulomista”, Tamang kertoo.
Ennen tänne muuttamistaan hän vietti kaiken aikansa kotona tekemättä mitään.
Erilaiset toimintakyvyt otetaan huomioon
Koska vammaisten on niin vaikea työllistyä Nepalissa, EPSA:n koulutuksiin tulee jatkuvasti valtava määrä hakemuksia. Muutamassa viikossa hakemuksia on tullut yli sata, Pant kertoo.
Kaikille ei ole mahdollista tarjota työtä.
“Suosimme valinnoissa erityisesti köyhiä ja syrjäisiltä alueilta kotoisin olevia naisia.”
Osalla hakijoista on myös sellaisia toimintakyvyn rajoitteita, jotka estävät heitä tekemästä EPSA:n tarjoamaa työtä. Huopatuotteiden tekemiseen tarvitaan hienomotoriikkaa, kun palaset pitää leikata oikeaan muotoon. Erityisesti mattojen tekeminen vaatii myös hieman voimaa.
Tällä hetkellä töissä on eri tavoin liikuntarajoitteisia, kuuroja ja kehitysvammaisia. Vaikka kaikki kykenevät tekemään käsitöitä, heidän muut tarpeensa ovat keskenään hyvin erilaisia. EPSA:ssa tehdään paljon töitä sen eteen, että kaikkien tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin huomioiduiksi.
“Koska emme puhu sujuvaa viittomakieltä, järjestämme kuurojen jäsenten kanssa viikoittain erillisen tapaamisen, jossa heillä on tilaisuus kommunikoida mahdollisista ongelmista”, Pant sanoo.
Pyörätuolien käyttäjille on rakennettu ramppeja. Vähän aikaa sitten rakennukseen on myös saatu pyörätuolihissi.
Tavoitteena on tietysti, että kaikkialla yhteiskunnassa toimittaisiin samoin. Ennen sitä vammaisten oikeudet eivät toteudu.
