Journalisteilla meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun pari viikkoa sitten kun Helsingin Sanomain säätiön yliasiamies Laura Saarikoski uutisoi sosiaalisessa mediassa, että Suomi on vasta 19. sijalla uudessa lehdistönvapautta mittaavassa indeksissä.
Asiaa hämmästeltiin myös Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Joitakin muitakin reaktioita tuli.
Olemme tottuneet siihen, että Suomi on sanavapauden mallimaa. Kansainvälisen Toimittajat Ilman Rajoja -järjestön vuosittaisessa indeksissä olimme viimeksi viidennellä sijalla.
Lokakuun lopussa esiteltiin sitten International Press Instituten 75-vuotispäivillä täysin uusi, The International Media Freedom Support -indeksi, joka mittaa sitä, miten maat toimivat sananvapauden puolesta omien rajojensa ulkopuolella.
Puhummeko sananvapauden puolesta kansainvälisillä foorumeilla? Annammeko pikaviisumeita toimittajille, jotka joutuvat pakenemaan omasta kotimaastaan? Entä kuinka paljon rahaa käytämme sananvapauden edistämiseen globaalisti?
Suomi sijoittui näissä asioissa sijalle 19. – Ei kovin mairittelevaa.
Indeksin käyttöönotto on erittäin kannatettavaa. Tuntuu luontevalta, että jos kannatamme sananvapautta ja suojelemme toimittajia kotimaassa, haluamme kantaa vastuuta myös globaalisti.
Mutta koska tulokset ihmetyttivät, varsinkin Suomen osalta, kyselin tutkimuksen tekijöiltä heidän käyttämänsä datan perään. IMFS:n taustalla olevan tutkimustyön on tehnyt brittitutkijat East Anglian ja City St.George’s Lontoon yliopistoista.
Data oli saatu OECD:n niin sanotusta DAC-tilastosta, johon kirjataan muun muassa jäsenmaiden viralliset kehitysyhteistyöhön käyttämät varat, niin sanotut ODA-rahat. Kirjaukset tehdään toimialoittain ja maat ovat itse vastuussa siitä, miten he toimintansa kirjaavat.
Suomessa järjestöt kirjaavat vuosiraporteissaan toimintansa eri toimialoille, ja ne saattavat olla ”melkein mitä tahansa”. Tällaisia kommentteja sain eri järjestöjen edustajilta, kun otin asian puheeksi. DAC-kirjaukset eivät ole välttämättä olleet kovin tarkkoja ja joskus on vaikea päättää, mihin kategoriaan monia erilaisia toimintoja sisältävien hankkeiden menot kirjataan.
Hanketta East Anglian yliopistossa vetänyt Median ja Globaalin kehityksen professori Martin Scott kertoi minulle, että toimitalat, joita IMFS-indeksiin otettiin mukaan, olivat 15153 Media & Free Flow of Information ja 22030 Radio/television/print media.
Näitä poimimalla tutkijat saivat tulokseksi, että Suomi käytti vuosina 2023 ja 2024 median vapauden turvaamiseen muualla maailmassa reilut 1,1 miljoonaa euroa, joka vieläpä oli yli 500% prosenttia enemmän, kuin mitä Suomi oli luvannut käyttää. Kerrottiin, että Suomi työskentelee sananvapauden edistämiseksi mm. Somaliassa ja Mosambikissa.
Tuntui, etteivät tiedot ihan pidä paikkaansa.
Vikes esimerkiksi tekee sananvapaustyötä toki kyllä Somaliassa, mutta myös monessa muussa maassa, käyttää suuren osan vajaan kahden miljoonan euron budjetistaan sananvapauden edistämiseen tällä hetkellä erityisesti Keski-Amerikassa, Tansaniassa ja Ugandassa. Tuemme riippumatonsa elokuvakoulua sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa ja teemme työtä myös Suomessa maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten toimittajien parissa.
Eli suuri osa omasta työstämme ei tuntunut näkyvän IMFS:n tilastossa.
Kun pengoin vähän omaa tilastointiamme, selvisi, että Vikesin käyttämät DAC-koodit sisälsivät muun muassa koodin 15170 eli Women’s Rights Organizations. Naiset mediassa -hankkeemme Itä-Afrikassa on tilastoitu, ei mediahankkeisiin, vaan naisjärjestöjen tukemiseen. Osa hankkeistamme on raportoitu ei spesifisti minkään toimialan yleiskoodin 99810 alle.
Vastaavia mokia on varmasti muitakin ja muillakin toimijoilla ja mailla omissa tilastoissaan.
Syytä 500 prosentin lisäykseen rahankäytössä en onnistunut selvittämään, mutta on täysin selvää, että kyseessä on jonkinlainen tilastoharha. Asia kaipaa lisäselvitystä.
Suomen käyttämä rahasumma, olipa se sitten plus miinus yksi miljoona tai jotain sinne päin, kalpenee kansainvälisessä vertailussa. Esimerkiksi Ruotsi tukee indeksin mukaan afrikkalaisia maaseuturadioita 50:llä miljoonalla. Latvia, Liettua ja Viro kunnostautuvat pakolaistoimittajien suojelussa.
Siltikään en nyt juuttuisi nyt rahaan tai siihen, miten pärjäsimme suhteessa naapurimaihin, vaan tarkastelisin sitä, miten pärjäsimme suhteessa itsemme, siihen työhön, johon me uskomme, ja jota olemme uskoneet tekevämme hyvin.
On huomioitava, että rahankäyttö oli vain yksi kategoria, jossa saimme (huomattavan) vähän pisteitä. Paremmin emme onnistuneet myöskään siinä, miten puhumme sananvapaudesta maailmalla. Sananvapaus ei ole kansainvälisessä diplomatiassamme merkittävässä asemassa. – Siihen kyllä täytyy tulla muutos!
Vikes on toimittajien solidaarisuussäätiö. Solidaarisuus tarkoittaa työtä ja tukea toimittajalta toimittajalle. Niinpä Vikes onkin ryhtynyt jo toimimaan kumppaneidemme, toisten sananvapaustoimijoiden, kanssa Suomessa.
Puheiden sijasta tarvitaan tekoja. Three points!
Suomen täytyy perustaa hätäviisumi toimittajien suojelun mahdollistamiseksi.
Suomen täytyy rakentaa ohjelma ihmisoikeusaktivistien ja pakolaistoimittajien vastaanottamisen ja kotoutumisen tueksi.
Suomen täytyy nykyistä voimakkaammin puolustaa sananvapautta maailmalla.
Kristiina Markkanen
Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, joka työskentelee globaalikasvatuksen asiantuntijana Vikesissä.
