Vikes hakee laatu- ja oppimisasiantuntijaa

16 tammi, 2023

Haemme asiantuntijaa osa-aikaiseen, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Oletko kiinnostunut laadun ja tuloksellisuuden seurannasta ja raportoinnista sekä organisaatioiden kehittämisestä?

Haemme asiantuntijaa (laatu ja oppiminen) uuteen, puolipäiväiseen, toistaiseksi voimassaolevaan tehtävään Vikesin seitsemänhenkistä asiantuntijatiimiä vahvistamaan.

Asiantuntijan tehtävässä pääset mukaan Vikesin vuonna 2022 alkaneen kehitysyhteistyöohjelman toteuttamiseen. Olet vastuussa Vikesin laadunseurantajärjestelmän kehittämisestä ja toimeenpanosta, ohjelman tuloksellisuuden seurannasta ja raportoinnista ja ohjelmatason arviointien suunnittelusta ja toteutuksesta. Arvioit etelän kumppanijärjestöjemme kapasiteettia, laadit yhdessä heidän kanssaan kehittämissuunnitelmat kapasiteetin vahvistamiseksi ja tuet heitä niiden toteuttamisessa. Osallistut Vikesin temaattisten kehittämiskohteiden edistämiseen yhdessä toiminnanjohtajan ja muun tiimin kanssa.

Palkka 50% työajalla 2 180 euroa/kk. Noudatamme lehdistön työehtosopimusta.

Työ alkaa mahdollisimman pian. Koeaika kolme kuukautta, jonka jälkeen tehtävä jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

Edellytämme

  • vähintään viiden vuoden kokemusta kehitysyhteistyön koordinoinnista ja lisäksi kokemusta PMEL-tehtävistä mielellään Suomen ulkoministeriön rahoittamissa hankkeissa tai ohjelmissa
  • kokemusta tai vahvaa kiinnostusta organisaatioiden kehittämisestä; ml. hallinnolliset asiat
  • itseohjautuvuutta
  • hyviä tiimityöskentelytaitoja
  • matkustusvalmiutta 1-2 kertaa vuodessa

Arvostamme lisäksi

  • kiinnostusta sananvapaustematiikkaan
  • temaattista osaamista vammaisinkluusiosta, yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeusperustaisista lähestymistavasta kehitykseen.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden toimia pienessä mutta tehokkaassa Vikesin työyhteisössä kiinnostavien tehtävien parissa. Saat Vikesissä näköalapaikan media-alan kehitysyhteistyöhön. Toimistomme sijaitsee Helsingin Hakaniemessä, mutta työt voi tehdä myös pääsääntöisesti etänä. Meillä on käytössä joustotyöaika. Kannustamme hakijoita eri taustoista hakemaan tehtävää.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan su 29.1. klo 18 mennessä osoitteella: [email protected] Kirjoita otsikkoon ”asiantuntija (laatu ja oppiminen)”.

Haastattelut pidetään 30.1. alkavalla viikolla. Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Anu Karvinen ma 16.1 klo 10-12 ja ke 25.1 klo 12-14. Puhelin: 040 4110576, sähköposti: [email protected]

Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes on suomalainen media-alan solidaarisuussäätiö, joka tukee sananvapautta maailmalla. Suomessa Vikes tekee sananvapauteen ja kehityskysymyksiin liittyvää viestintää ja globaalikasvatusta.

Lisää samasta aiheesta