Työpajoissa etsittiin juttuaiheita: Maahanmuuttoa, moninaisuutta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia

24 touko, 2018

Vikesin maahanmuuttajien sananvapauskoulutus eteni sisältöjen suunnitteluun. Käytännössä kaikki osallistujat aikovat osallistua julkiseen keskusteluun.

Vikesin media- ja sananvapaustyöpajat maahanmuuttajille etenivät toukokuussa vaiheeseen, jossa osallistujat alkoivat ideoida aiheita lehtijutuille, mielipideteksteille, blogeille, radio-ohjelmille ja videoille.

Aiemmin osallistujat Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa olivat kuulleet alustuksia esimerkiksi sananvapaudesta ja median toiminnasta. Moninainen joukko Brasiliasta Ukrainaan, Britanniaan, Iraniin, Indonesiaan, Hongkongiin ja Ukrainaan esitteli nyt ajatuksiaan, joita hiottiin yhdessä.

Yhdessä artikkelissa tullaan tutkimaan, miksi kansainväliset opiskelijat tapaavat lähteä Suomesta ja kuinka vähän Suomessa asuvat maahanmuuttajat tietävät Suomesta – mitä esimerkiksi pitää tehdä jos tulee raskaaksi?

Toisessa artikkelissa tai videossa pureudutaan ”maailman onnellissimaan maan” Suomen onnellisuuteen ja onnen palasiin eri kulttuureissa. Lyhyillä videoilla osallistujat aikovat esitellä myös demokratiaa ja maahanmuuttajien vaikutusmahdollisuuksia, ja toisaalta erilaisia kulttuureja.

Myös kansainvälisten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja kokemukset tuodaan valoon, ja verkkoon kootaan materiaalia, jonka avulla voi aloittaa yrittäjänä.

Juttujen jatkokehittely jatkuu elo-syyskuussa, ja mukaan tulee kouluttajia auttamaan radio-ohjelmien ja videoiden tekemisessä. Syksyn mittaan vapaaehtoiset toimittajat mentoroivat kirjoittajia ja muita tekijöitä. Jutuista, ohjelmista ja videoista muokataan silloin yhdessä julkaisukelpoisia ja niille etsitään julkaisukanavia.

Teksti ja kuva: Esa Salminen

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin ensimmäinen toimittajille suunnattu matka-avustus jaettiin vuosi sitten, ja ensimmäiset avustuksen tuella tehdyt jutut on nyt julkaistu Maailman kuvalehdessä, Suomen Kuvalehdessä sekä Apu-lehdessä. Neljäs juttu ilmestyy vielä kevään kuluessa Demokraatti-lehdessä.
Matka-avustuksen saivat kuvajournalisti Anna Kuokkanen ja toimittaja-kirjailija Kristiina Markkanen sekä toimittaja-kirjailija Pasi Kivioja.