Seminaari: Pitääkö oikeusvaltion suvaita niitä, jotka yrittävät haastaa sen?

4 joulu, 2019

Oikeusvaltio ja sananvapaus ovat arvoja, joita on aktiivisesti puolustettava vihapuheita ja valeuutisia vastaan. Haasteena on saada myös globaalit toimijat sitovan lainsäädännön piiriin, arvioitiin Sananvapaus muuttuvassa Euroopassa -seminaarissa.

Suomessa ja laajemmin Euroopassa ei pidä tuudittautua siihen, että kansallinen tai edes unionin laajuinen lainsäädäntö riittäisi takaamaan sananvapauden toteutumisen – tai varsinkaan estämään sen väärinkäytökset.

”Kansallisvaltion tasolla on hyvin vahvaa oikeutta: Suomessa voidaan säätää tekoja rangaistavaksi ja pistää poliisi asialle. EU on sääntelyineen puolivälissä, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi nuhdella. YK vain heristää sormea”, totesi viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvonen Tampereen yliopistosta Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 2. joulukuuta. Sananvapaus muuttuvassa Euroopassa -seminaarin järjestivät Toimittajat ilman rajoja ja Anders Chydenius -säätiö.

Olennainen ongelma on Neuvosen mukaan niin sanotun kovan ja pehmeän lainsäädännön soveltaminen nykyisessä mediaympäristössä. Mitä suuremmista yleisöistä, jopa miljardeista ihmisistä – ja isoista rahoista – puhutaan, sitä vaikeampi juuri näiden toimijoiden väärinkäytöksiin on puuttua, sillä kyse on globaaleista sosiaalisen median alustoista.

”Jos suomalainen sanomalehti tekee jotain, voidaan päätoimittaja pistää vankilaan ja toimittaja perässä. Mutta jos Facebookissa tai Googlessa tapahtuu väärinkäytöksiä, voidaan vain todeta: soosoo.”

Rangaistukset eivät tavoita trolleja

Neuvonen nosti valaisevaksi esimerkiksi nykyjärjestelmän rajallisuudesta Ylen toimittajan Jessikka Aron tilanteen sen jälkeen, kun tämä vuonna 2014 paljasti Pietarissa toimivan, Venäjän johdon masinoiman trollitehtaan. Tämän jälkeen Aro on itse joutunut disinformaatiota sosiaalisessa mediassa jakavien trollien – ja trollien harhaan johtamien tavallisten ihmisten – häirinnän kohteeksi.

”Tätä vastaan ollaan aseettomia, koska liikutaan globaalilla tasolla, jolla ei ole säätelyä tai vahvoja mekanismeja”, Neuvonen totesi.

”Olisi olennaista, että EU puuttuisi juuri tähän. Tosin EU:kin on pieni toimija maailmassa, mutta isompi kuin yksittäiset kansallisvaltiot.”

Tuppurainen: Vihapuhe muuttuu teoiksi, jos siihen ei puututa

Seminaarissa mukana ollut Jessikka Aro kertoi, että esimerkiksi yksin MV-lehti on kirjoittanut hänestä vuodesta 2014 lähtien yli 300 herjaavaa juttua, joilla on ollut 4,5 miljoonaa klikkausta. Aro on saanut lukuisia itseään ja perheenjäseniään kohdistuvia uhkauksia.

Eurooppaministeri Tytti Tupparainen (sd.) muistutti, että vihapuheita ei missään nimessä saa ohittaa vain puheina, sillä historia on opettanut, että puheet muuttuvat yllättävän nopeasti teoiksi. Hän käänsi katseena natsi-Saksaan, jossa juutalaisia kutsuttiin julkisessa puheessa tuhoeläimiksi, ja kohta heitä jo kuljetettiin tapettaviksi keskitysleireille.

”Tästä historiallisesta kontekstista katsottuna esimerkiksi puhe ihmisistä vieraslajeina ei ole vain samankaltaista, vaan samaa puhetta, jolla voi olla kauaskantoiset, hirvittävät seuraamukset”, Tuppurainen muistutti.

Riku Neuvosen mukaan olennainen kysymys onkin tänä päivänä se, saavatko oikeusvaltio, liberaali demokratia ja ihmisoikeusjärjestelmä puolustautua, kun useat eri toimijat yrittävät kaataa ja murentaa ne.

”Vai pitäisikö oikeusvaltion vain suvaita niitä, jotka yrittävät haastaa sen?” hän ihmetteli.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Itä-AfrikkaJournalismi Keski-AmerikassaKestävä kehitys ja journalismiUutiset
Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Vikesin matka-avustuksen pilotointi onnistui tavoitteessaan, ja sen avulla tuotettiin neljä globaalia tietoisuutta edistävää juttua suomalaisiin merkkimedioihin

Naisten asema journalismissa Nicaraguassa ei ole kaksinen. Siksi kymmenen verkkomedian naisjohtajat ovat perustaneet verkoston, joka antaa vertaistukea ja jonka piirissä neuvotellaan parempia palkkioita.