Vikes logo Viestintä- ja kehityssäätiö

Haaga-Helia järjestää täydennyskoulutusta Suomeen ulkomailta muuttaneille journalisteille

11 joulu, 2018

Ammattikorkeakoulussa halutaan tukea Suomeen tulleita toimittajia työllistymään alalle. Hakijalla pitää olla joko koulutusta tai työkokemusta alalta sekä auttava suomenkielen taito.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulu aloittaa maaliskuussa noin vuoden mittaisen koulutuskokonaisuuden maahanmuuttajataustaisille journalisteille. Hakuaika on nyt käynnissä ja jatkuu 6. tammikuuta 2019 saakka.

Opiskelu on osa-aikaista ja monipuolista: on lähiopetusta, tiimityöskentelyä, itsenäistä työskentelyä ja työelämäprojekteja mediassa. Jokaiselle osallistujalle nimetään myös oma valmentaja.

Koulutukseen valitaan 20 osallistujaa. Kriteereinä ovat muun muassa työkokemus tai aiempi koulutus journalistin työstä ja vähintään B2-tasoinen suomenkieli. Englanninkieli on myös suositeltava. Tarkoitus on tukea maahanmuuttajina Suomeen tulleita journalisteja työllistymään.

Vikes on tehnyt Haaga-Helian kanssa yhteistyötä monissa hankkeissa, esimerkiksi tuottamalla toimittaja-oppaita. Myös tämän koulutuskokonaisuuden kanssa on suunniteltu yhteistyötä vuodelle 2019.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Journalismi Keski-Amerikassa, Tuloksia 2025
Journalistit työskentelevät yhdessä
Hiljaisuus ei ole vaihtoehto – Keski-Amerikassa maanpakoon ajetut journalistit ammensivat voimaa yhteistyöstä ja alueellisista yhteistyöverkostoista  

Hiljaisuus ei ole vaihtoehto – Keski-Amerikassa maanpakoon ajetut journalistit ammensivat voimaa yhteistyöstä ja alueellisista yhteistyöverkostoista  

Keski-Amerikan vapaan median toimintaympäristö heikkeni vuonna 2025 dramaattisesti. Autoritaariset hallinnot Nicaraguassa ja El Salvadorissa ajoivat riippumattomia medioita maanpakoon, mutta siitä huolimatta journalistit jatkoivat työtään – ja vahvistivat samalla...

Lue lisää

Vikesin iso logo
Yksityisyyden suoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.