Toimitusjohtaja Emy Padilla: Hondurasissa toimittajan työ on hyvin vaarallista

13 syys, 2018

Hondurasin journalistit ovat maailman rohkeimpien joukossa. Kyseessä on yksi vaarallisimmista maista, jos ammattina on toimittaja. Jututimme hondurasilaisen verkkomedian toimitusjohtajaa Emy Padillaa.

Video: Esa Westman.Honduras on yksi niistä maista, joissa Vikesin alueellinen kehityshanke toimii. Hankkeessa tuetaan riippumattomia tiedotusvälineitä vaikeissa oloissa.

Honduras sijoittui Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksillä sijalle 141. – 180 maan joukossa. Toimittajia kohtaan hyökätään, heitä uhkaillaan ja viedään oikeuteen.

Ainakin 62 toimittajaa on murhattu vuosien 2006 ja 2017 välillä. Väkivaltaisuudet ovat olleet kasvamaan päin, ja tulilinjalle ovat joutuneet myös ympäristöaktivistit, ihmisoikeuksien puolustajat ja seksuaalivähemmistöjen asiaa ajavat. Valtaosa väkivallanteoista jää rankaisematta.

”Maassa rikotaan myös lainsäädännöllä sananvapautta”, sanoo päätoimittaja Emy Padilla Vikesin videohaastattelussa. Hän työskentelee maan suurimman verkkomedian Criterio.hn:n toimitusjohtajana.

”Meidän lehtemme joutui poliittisen kampanjan kohteeksi, kun teimme tutkivia juttuja pankkisektorista.”

Sekä häntä että päätoimittaja Jorge Burgosia syytetiin somekampanjassa kaaoksen ja epävakauden lietsomisesta. Nettihyökkäys sulki lehden sivut vuodeksi.

“Hondurasissa ei yksikään kansalainen ole turvassa, ja lehdistö on erityisen haavoittuvassa asemassa”, Padilla sanoo.

”Tällaista ei pitäisi olla demokraattisessa valtiossa.”

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta