Glomeco logo

Keski-Amerikassa tuemme itsenäistä journalismia maanpaossa 

13 tammi, 2025
Rohkeat toimittajat tekevät parhaansa totalitarismiin taipuneessa Keski-Amerikassa. Olosuhteet ovat kuitenkin vähintäänkin haastavat, sillä nyt työtä tehdään lisäksi myös maanpaosta käsin. 

VIKESin kumppanit toimivat maissa (Nicaragua, El Salvador, Guatemala, Costa Rica ja Honduras), joiden demokraattinen kehitys on joko taantunut tai kokonaan pysähtynyt. Tämä näkyy vaalijärjestelmien manipulointina ja vaalivilppeinä, kasvavana korruptiona, ilmaisun- ja lehdistönvapauden rajoittamisena sekä kansalaisiin kohdistuvina lisääntyvinä sortotoimina. 

Hallitukset pyrkivät kontrolloimaan kaikkea uutisointia, ja hallitusten omaa viestintää leimaavat propaganda ja polarisoivat valeuutiset. Maista puuttuu myös vahva kansalaisyhteiskunta ja sitä edustavat järjestöt, jotka tukisivat itsenäisen median toimintaa. Molempien merkitys on suuri, sillä ilman vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja riippumatonta mediaa maiden saaminen uudestaan demokraattisen kehityksen tielle ei ole mahdollista. 

Tämä tekee riippumattomien tiedotusvälineiden ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden työstä Keski-Amerikassa tärkeämpää kuin koskaan. 

Vikesin ja paikallisten kumppanien tavoitteena on pyrkiä turvaamaan kansalaisten tiedonsaanti tukemalla itsenäisiä, innovatiivisia ja taloudellisesti kestävämmällä pohjalla toimivia medioita ja kansalaisjärjestöjä. 

Vikesin tuki journalisteille jatkuu 

Vikesin työ Keski-Amerikan journalistien tukemiseksi jatkuu. Suunnitelmissa hyödynnetään aiempien hankkeiden ja vuosien kokemuksia ja hyviä tuloksia. 

Yhteistyökumppaneina jatkavat digijulkaisut El Faro (El Salvador & Keski-Amerikka) ja nicaragualainen Onda Local (Nicaragua, Costa Rica), ympäristöjärjestö ACCH-Centro Humboldtin tiedotusyksikkö (Guatemala & Keski-Amerikka) sekä nicaragualaisten naisjournalistien La Sala -verkosto (Costa Rica & Keski-Amerikka). 

Työltä johdetaan ja tehdään nyt siis maanpakolaisuudesta Costa Ricasta ja Guatemalasta. Tässä uudessa tilanteessa ja ympäristössä kumppaniorganisaatioiden vahvistaminen ja kapasiteetin lisääminen on noussut tärkeäksi tavoitteeksi. Kaikilla nicaragualaisilla ja salvadorilaisilla kumppaneilla on henkilöstöä ja toimintoja myös maidensa sisällä. Heidän fyysiseen turvallisuuteensa kiinnitetään erityistä huomiota. 

Tulevaisuudessa työ painottuu organisatorisen tuen lisäksi erityisesti ihmisoikeus- ja ympäristöpainotteiseen journalistiseen tuotantoon sekä nicaragualaisten naisjournalistien johtamien medioiden tukemiseen. Samalla kumppaneiden keskinäistä journalistista yhteistyötä sekä yhteyksiä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa tiivistetään yhteistuotannoilla ja koulutuksilla. 

Odotetut tulokset 

  1. Toimittajat ja itsenäiset mediat sekä kansalaisjärjestöt ovat hyvin verkostoituneet, ja keskinäinen tiedon ja kokemusten vaihto, koulutukset sekä journalistiset yhteistuotannot vahvistavat heidän työtään. 
  1. Itsenäisten medioiden ja kansalaisjärjestöjen tarjoama laadukas tieto tavoittaa aiempaa laajemman yleisön ja vähemmistöt. 
  1. Kumppaniorganisaatiot ovat hankkineet uusia tukijoita ja rahoituslähteitä, vahvistaneet organisaatioitaan, kapasiteettiaan ja parantaneet hallinnollista osaamistaan. 
  1. Naisjournalistien verkosto on vakiinnuttanut asemansa, mediat vahvistuneet ja verkosto laajentanut toimintansa alueelliseksi. 

  Sivustot: 

ONDA LOCAL: https://ondalocalni.com 

ACCH – CENTRO HUMBOLDT: https://acch-ca.org 

LA SALA: https://lasalamujeresenlaredaccion.org/agenda-mediatica/ 

EL FARO: https://elfaro.net/es?ref=inicio 

 

 

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

Vikesin iso logo
Yksityisyyden suoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.