Median moniäänisyys vaatii aktiivisia toimia. Tutustu Journalisti-lehdessä julkaistuun media-alan toimijoiden vetoomukseen ja konkreettisiin ratkaisuehdotuksiin suomalaisen median moniäänisyyden edistämiseksi.
Vieraskielisten suomalaisten sananvapaus ja oikeus saada tietoa eivät toteudu Suomessa niin kuin pitäisi. Tilanne heikentää julkisen keskustelun saavutettavuutta ja pahimmillaan myös demokratiaa, kun osa väestöstä jää keskustelun ulkopuolelle. Kyse on samalla ihmis- ja perusoikeuksista.
Tiedämme nyt aiempaa paremmin, miksi ongelmallinen tilanne jatkuu. Kyse ei ole siitä, etteikö ongelmaa tunnistettaisi, vaan siitä, että moniäänisyyden eteen on tehty aivan liian vähän konkreettista työtä.
Me allekirjoittaneet media-alan tutkijat ja toimijat vetoamme suomalaisen uutismedian kenttään, että se huolehtisi aidon moniäänisyyden toteutumisesta niin sisältöjen kuin tekijöiden osalta.
Vetoomuksemme perustuu tutkimukseen ja kaksivuotiseen Media moniäänisemmäksi nyt! -hankkeeseen. Hankkeen käytännön työstä vastasi Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes, ja me muut toimimme hankkeen ohjausryhmässä.
Lähtötilanne keväällä 2024:
- Jo yli 10 prosenttia suomalaisista on vieraskielisiä. Silti näiden yleisöjen ottamiseksi mukaan julkiseen keskusteluun on suomalaisessa mediassa tehty hämmästyttävän vähän töitä.
- Vieraskielisiä toimittajia on alalla selkeästi vähemmän suhteessa mediaa ympäröivään todellisuuteen.
- Perustutkimusta vieraskielisten yleisöjen median käytöstä on tehty hyvin vähän.
Hankkeemme aikana valmistui kaksi selvitystä: toisessa tarkasteltiin moniäänisyyden toteutumisen esteitä (Khalimzoda & Vereb Dér 2024), toisessa maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten toimittajien sijoittumista suomalaisille työmarkkinoille (Aarninsalo 2026).
Samaan aikaan Tampereen yliopistossa tutkijat edistivät kahta väitöstutkimusta, joissa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten toimittajien integroitumista journalistiseen ammattikuntaan (Nousiainen ym. 2024, Nousiainen 2026) sekä suomalaisten toimittajien käsityksiä moniäänisyydestä (Ylikoski ja Ahva 2024).
Tutkimuksen ja käytännön työssä syntyneiden havaintojen perusteella moniäänisyyden toteutumisen suurin este näyttää liittyvän asenteisiin.
Erilaisista taustoista tulevia journalisteja ja yleisöjä halutaan kyllä periaatteessa ottaa mukaan. Tämä näkyy esimerkiksi päällikkötoimittajille tehdyissä haastatteluissa (Nousiainen ym. 2024), (Ylikoski & Ahva 2024). Keinoja ongelmien ratkaisuun olisi ja työssä tarvittavia yhteistyökumppaneita ja -kontaktejakin löytyisi, mutta tahtoa ja uskallusta muutokseen puuttuu.
Maahanmuuttajataustaisten toimittajien osaamiseen ei aina luoteta. Suomeen pakolaisina tai maahanmuuttajina tulleet toimittajat jäävät helposti yksin eivätkä yrityksistä huolimatta integroidu journalistien yhteisöön. Useimmat eivät myöskään työllisty journalismin alalle, vaikka täydentäisivät koulutustaan Suomessa (Nousiainen 2026).
Toinen media-alaa vaivaava asenneongelma liittyy yleisöihin. Vieraskielisiä yleisöjä ei osata tavoittaa, eikä heitä aina nähdä yleisönä, jolle kannattaisi tehdä journalismia.
Väitöskirjatutkija Inka Partanen kysyi Suomen Lehdistössä keväällä 2026, olisiko mediatalojen jo aika keskittyä journalismin sisältöihin tuotekehityksen sijaan? Meidän mielestämme vastaus on kyllä. Kaikki mukaan ottava ja aidosti saavutettava journalismi luo edellytyksiä myös median taloudelliselle kestävyydelle.
Toimittajat tunnistavat moniäänisyyteen liittyvän kompleksisuuden ja haluavat palvella erilaisia yleisöryhmiä moniäänisten sisältöjen kautta. Näistä huolimatta kielitaidon ja suomalaisen toimittajakoulutuksen puute nähdään alalla edelleen kynnyskysymyksenä.
Myönteistäkin kehitystä tapahtuu. Kun vuonna 2025 pilotoimme alun perin vieraskielisille toimittajille suunnattua mentoriohjelmaa, johon etsimme mentoreiksi vapaaehtoisia kansasuomalaisia toimittajia, kiinnostuneita löytyi helposti.
Mentoroinnin tulokset olivat rohkaisevia ja sille toivottiin jatkoa: toimittajat nauttivat saadessaan auttaa kollegojaan pääsemään mukaan suomalaiselle mediakentälle, ja mentoroinnin kohteet saivat tärkeitä kontakteja sekä hiljaista tietoa suomalaisen median parissa toimisesta.
Hankkeessa kävi myös ilmi, että tekoälyn aikakaudella vieraskielisiä toimittajia on aiempaa helpompi integroida toimituksiin. Kielitaito ei siis tosiasiassa ole sellainen este, jollaisena sitä media-alalla pidetään.
Teimme mentorointiohjelmaan osallistuneiden toimittajien kanssa suomenkielisen Tulokulma-sananvapauslehden Voiman liitteenä. Käänsimme tekoälyn avulla tekstit, joita ei ollut kirjoitettu suomeksi ja huomasimme, ettei käännösten editointi vienyt juuri lainkaan enempää aikaa kuin suomeksi kirjoitettujen tekstien editointi. Kun juttu on hyvin kirjoitettu, se on helppo editoida ja kääntää.
Aarninsalon selvityksen mukaan Haaga-Helian monikielinen Satakieli-verkkomedia sekä Ylen monikieliset uutiset osoittavat myös, ettei kielitaito lopulta ole este journalismin tekemiselle Suomessa.
Kun etsimme tutkimustietoa työmme tueksi, huomasimme, että tiedämme hyvin vähän siitä, miten Suomen kielivähemmistöt käyttävät mediaa. Siksi myös mediatutkijoiden on tehtävä oma osansa ja lisättävä tutkimusta vieraskielisten yleisöjen median käytöstä ja tiedonsaantitarpeista.
Saman havaitsivat myös tutkijat Ville Manninen ja Markus Mykkänen päätyivät kirjallisuuskatsauksessaan (2025): Suomesta puuttuu riittävä tutkimuspohja median moninaisuuden arviointiin ja kehittämiseen. Tämä on ongelma myös siksi, että EU:n uusi medianvapausasetus edellyttää aiempaa systemaattisempaa ymmärrystä median moninaisuudesta.
Kaksivuotisen hankkeen lisäksi Vikes on pyrkinyt omalta osaltaan viemään keskustelua eteenpäin suurissa yleisötapahtumissa, kuten Suomi Areenassa ja Maailma kylässä -festivaalilla, sekä pienemmissä keskustelutilaisuuksissa ja seminaareissa.
Yksittäiset hankkeet ja keskustelut eivät riitä. Eikä toimitusten ja sisältöjen moniäänistyminen tapahdu itsestään. Näin ei ole käynyt Yhdysvalloissa eikä muualla Euroopassa, eikä käy Suomessakaan.
Tarvitaan pysyviä muutoksia. Siksi ehdotamme seuraavia toimenpiteitä:
- Toimitusten tulee aktiivisesti hankkia käyttöönsä joko palkkaamalla tai freelancesopimuksin monimuotoista kieli- ja kulttuuriosaamista, joka vahvistaa yhteyttä maahanmuuttajataustaisiin yleisöihin ja tuo heidän äänensä osaksi suomalaista julkista keskustelua.
- Toimitusten on aika vahvistaa moniäänisyyttä ja journalismin laatua hyödyntämällä tekoälyavusteista tekstien kääntämistä.
- Mentorointi tulee ottaa pysyväksi osaksi maahanmuuttajataustaisten toimittajien integroitumista suomalaiselle mediakentälle.
- Moniäänisyys journalistisena arvona ja käytäntönä tulee integroida nykyistä tavoitteellisemmin suomalaiseen journalistikoulutukseen.
Vetoomus Journalisti-lehdessä: Moniäänisempi media ei synny odottamalla
Vetoomuksen allekirjoittaneet: Minna Aslama, media- ja viestintätieteiden dosentti, Helsingin yliopisto, Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella (DECA) -konsortio (STN, Suomen Akatemia)
Kristiina Markkanen, toimittaja, Media moniäänisemmäksi nyt! -hankkeen vetäjä, Viestintä ja kehitys -säätiö, Vikes
Reetta Nousiainen, väitöskirjatutkija, journalismin lehtori Haaga-Helia
Mervi Pantti, viestinnän professori, Helsingin yliopisto, (DECA) -konsortion päätutkija
Reeta Pöyhtäri, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto, (DECA) -konsortio
Matleena Ylikoski, väitöskirjatutkija, yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopisto, (DECA) -konsortio
Kuva: Vanessa Riki
