Toimittaja ja nainen – vaikea yhtälö Somaliassa

7 maalis, 2019

Leila Aded Osman uskoo, että ilman journalismia Somalia ei saa rauhaa. Häntä pelottaa tehdä unelmatyötään, mutta hän tekee sitä silti.

Leila ja Ylen Pasi Toivonen. Kuva: Pasi Toivonen.”Täytyy myöntää, että pelkään olla toimittaja”, sanoo Leila Aded Osman, Somalian kansallistelevision SNTV:n uutistuottaja.

”On käynyt niin, että työkaveri on lähtenyt luotani, ja hetkeä myöhemmin hänet on tapettu. On siis syytäkin pelätä.”

Hän haluaa silti tehdä journalismia, sillä ilman sitä Somalian kansa ei saa sananvapautta eikä rauhaa.

”Uskon, että median kautta voidaan muuttaa asioita”, Leila sanoo. Häneen viitataan jutussa somalialaiseen tapaan etunimellä.

Ei ole sopivaa olla naistoimittaja

Leila Aded Osman halusi toimittajaksi jo lapsena. Vasta töihin pääsemisen jälkeen hänelle kunnolla valkeni, kuinka suuria esteitä naistoimittajilla on edessään.

”Sekä oman suvun että laajemminkin somalialaisten mielestä ei ole sopiva yhtälö olla nainen ja toimittaja. Siksi naistoimittajia ylipäätään on melko vähän”, hän sanoo.

Kuvaaja Hinda Jama, Vikesin Wali Hashi ja Leila Aded Osman yleisradioseminaarissa. Kuva: Peik Johansson.

Avoimiin paikkoihin otetaan Leilan mielestä helpommin miehiä, ja toimituksissa naisille annetaan usein tehtäväksi toimittaa viihdeohjelmia tai toimia uutistenlukijana miesten kirjoittamille uutisille. Yhteiskunnalliset ja muut ajankohtaisteemat varataan yleensä miehille. Myös toimitusten johtajat ovat tyypillisesti miehiä, eikä naisilla ole paljoa sananvaltaa.

”Mutta jos me naiset emme olisi täällä, mikään ei muuttuisi. Minä olen päässyt eteenpäin, ja meitä on muitakin: naisia on tuottajina, kirjoittavina toimittajina ja uutisankkureina.”

Hyviä koulutuksia

Leila Aded Osman on osallistunut Vikesin journalismikoulutuksiin jo viiden vuoden ajan, ja pitää itseään onnekkaana.

”Aluksi meille opetettiin dokumenttien tekemistä, ja se oli hyvin antoisaa. Toinen tärkeä teema on ollut se, miten voidaan käyttää sananvapautta hyvin vaikeassa tilanteessa ja vaarallisissa oloissa”, hän sanoo.

Hän on osallistunut myös uutisinserttikoulutuksiin sekä keskusteluihin siitä, miten SNTV:stä saataisiin julkisen palvelun media.

”Meidän ei pitäisi olla vain valtiollinen uutistoimisto, vaan palvella kansaa”, Leila sanoo. ”Median pitäisi informoida, kasvattaa ja opettaa.”

Tänä vuonna Vikes kouluttaa yhä enemmän naistoimittajia Somaliassa ja aloittaa Nepalissa ja Tansaniassa erillisen naistoimittajien tukihankkeen. Voit tukea naistoimittajia Vikesin kanssa täällä.

Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?

Lisää samasta aiheesta

SomaliaUutiset
Vammaisten päivän seminaarin osallistujia
Historiallinen edistysaskel Somaliassa – vammaisten oikeudet ja inkluusio vahvistuvat lakimuutosten ja mediatyön myötä 

Historiallinen edistysaskel Somaliassa – vammaisten oikeudet ja inkluusio vahvistuvat lakimuutosten ja mediatyön myötä 

Vikesin asiantuntija Wali Hashi järjesti säätiön tukeman CAFIS –organisaation kautta seminaarin, joka pidettiin maailman vammaisten päivänä Mogadishussa Somaliassa. Seminaarin teema oli “Asennemuutos yhteiskunnassa vammaisia henkilöitä kohtaan”.

Lue lisää

Vikesin iso logo
Yksityisyyden suoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.