was successfully added to your cart.
UutisetYleinen

Vahtikoiran ahdinko – toimittajat ja aktivistit yhdessä ahtaalla

Kirjoittajalta 19.9.2017 Ei kommentteja

Median ja järjestöjen vapaus kaventuvat Euroopassa, ja erityisesti sen ulkopuolella. Vikesin ja Kepan keskustelutilaisuudessa etsittiin keinoja toimia yhä hankalammassa ympäristössä.

Linus Atarah, Eeva Simola, Pili Mtambalike ja Edwin Ndaki pohtivat sananvapautta.

”Samaa ilmaan me hengitetään, samaa leipää syödään”, totesi Vikesin puheenjohtaja Juha Rekola.

Parikymmentä henkeä – toimittajia ja kansalaisjärjestöaktiiveja – kokoontui tänään 19. syyskuuta keskustelemaan yhteisestä ongelmasta: avoimen yhteiskunnan kapeneminen koskettaa niin järjestötoimijoita kuin mediaa.

Muutakin yhteistä Rekolan mukaan löytyy: niin järjestöt kuin aktivistit ovat usein liikkeellä aatteen palosta, korjaamassa maailmassa olevia virheitä.

”Olen keskustellut journaistien kanssa eri puolilla maailmaa. Hyvin harvoin törmää toimittajaan, joka on lähtenyt alalle, siksi että liksa on hyvä ja duunit helppoja”, Rekola totesi.

Jos aiemmin ajateltiin, että sananvapauden ja järjestäytymisvapauden kanssa on suuria ongelmia lähinnä joissakin kaukaisissa kehitysmaissa, on tilanne nyt toinen. Mediaa rajoitetaan yhä enemmän Euroopassakin, ja järjestöjen toimintaa suitsitaan lainsäädännöllä, sanoi Kepan asiantuntija Auli Starck.

Etenkin ulkomaisen rahoituksen vastaanottaminen voi tehdä järjestöjen toiminnasta vaikeaa. Tiedonsaannin vaikeus ja internetin valvominen ovat yleistyneet. Pahimmillaan aktivistit ja toimittajat kokevat uhkailua ja fyysistä väkivaltaa

Tansania esimerkkinä siitä, kuinka vapaus voi mennä

Lehdistönvapauden pimeästä puolesta puhui tansanialainen Pili Mtambalike, joka työskentelee asiantuntijana Media Council of Tanzaniassa, ikään kuin Tansanian julkisen sanan neuvostossa.

Tansaniaa johtaa kohtuullisen kovin ottein presidentti John Magufuli, joka ei pidä itseensä ja politiikkaansa kohdistuvasta kritiikistä. Siksi osin siirtomaa-ajalta periytyvät lehdistölait on kaivettu pöytälaatikoista ja uusia on säädetty. Maa on Mtambaliken mukaan harpponut lehdistönvapaudessa 20–30 vuotta taaksepäin.

Radioasemia suljetaan ja lehtiä lopetetaan. Toimittajia pidätetään, pahoinpidellään, kidnapataan ja jopa tapetaan, Mtambalike luetteli. Oikeusistuin tyypillisesti vapauttaa kiinniotetut, mutta tekijät jäävät helposti ilman rangaistusta. Jopa kärkäs viesti Facebookiin tai Whatsappin suljettuun keskusteluun voi tuoda poliisit ovelle. Presidentillä on tapana varoitella mediaa suoraan.

”Siitä tulee kylmät väreet”, Mtambalike sanoi, ”Toimittajat ajattelevat, että pitää olla todella varma, mitä kirjoittaa – muuten tulee lappu luukulle”

Miten eteenpäin?

Kun asiat avoimuuden kannalta alkavat yhteiskunnassa mennä heikompaan suuntaan, Auli Starckin kokemuksen mukaan ensimmäisenä sen saavat tuta ihmisoikeusjärjestöt ja -aktivistit. Pian perässä seuraavat ympäristöaktivistit ja toimittajat.

”Ensimmäinen hälyttävä merkki on, jos sananvapautta rajoitetaan. Siitä yleensä tietää, että tiedossa on muutakin”, Starck sanoi.

Valoa tunnelin päässä tuo se, että sananvapauden rajoituksista puhutaan paljon. Moni järjestö ja media pyrkii vaikuttamaan toiminnan rahoittajiin ja etsiä uusia kumppaneita.

Aamupäivän keskustelussa myös osallistujat saivat kehittää omia vastauksiaan siihen, miten media ja järjestöt voisivat yhdessä parantaa toimintakenttää.
Koulutukset nousivat esille monissa puheenvuoroissa. Suomessakin voisi enemmän kouluttaa järjestömaailmaa siitä, miten media toimii uudella tavalla digiajassa, sanottiin.

Vihapuheen ja väärien faktojen aikana toimittajat esittivät järjestöille myös pyynnön: Olisi hienoa, jos olisi palvelu, josta voisi helposti tarkistaa faktoja kuumista kysymyksistä. Faktabaari toimii tähän suuntaan, mutta usein verkkaisesti, koska palvelu on niin laadukkaasti tehty.

Järjestöjen vapaaehtoiset voisivat jollain tavalla lyödä voimansa yhteen ja koota faktoja, tapaamisessa ehdotettiin. Mukaan laitettaisiin lähteet, jolloin vastuu faktojen lopullisesta tarkastamisesta jäisi toimittajille, kuten kuuluukin.

Teksti ja kuva: Esa Salminen