Skip to main content
Uutiset

Unesco: Kun journalisti murhataan, rikosta ei yleensä selvitetä

Kirjoittajalta 2.11.2021Ei kommentteja

Kun rikoksia ei selvitetä, se kertoo oikeusjärjestelmän murenemisesta. Monessa Vikesinkin toimintamaassa journalistit pelkäävät turvallisuutensa puolesta. Etenkin Nicaraguassa, Myanmarissa ja Somaliassa panostetaan turvallisuuteen.

Mielenosoittaja näyttää murhatun Angel Gahonan kuvaa.

Nicaragualainen Angel Gahona murhattiin työtehtävissä vuonna 2018. Kuva: Kimmo Lehtonen

Yli 1200 journalistia on tapettu vuosina 2006–2020, kertoo Unesco. Liki 90 prosenttia tapauksista on jäänyt selvittämättä oikeudessa.

Tänään vietetään kansainväistä päivää journalisteja kohtaan tehtyjen rikosten rankaisemattomuuden lopettamiseksi.

Rankaisemattomuus johtaa Unescon mukaan uusiin surmatöihin, ja se on yleensä oire myös pahenevasta konfliktista ja oikeusjärjestelmän murenemisesta. Järjestö on huolissaan, että rikosten rangaitsemattomuus haavoittaa koko yhteiskuntia, ja se kutsuukin hallituksia ja kansalaisyhteiskuntia mukaan toimintaan, että rangaitsemattomuus saataisiin loppumaan.

Positiivista Unescon tilastoissa on, että viimeisen viiden vuoden aikana toimittajien murhat vähenivät viidenneksellä edelliseen viiteen vuoteen nähden. Murhien selvitysprosentti ei kuitenkaan noussut, ja median edustajien uhkailu on lisääntynyt.

Vikes tukee journalistien turvallisuutta

Monessa Vikesin yhteistyömaassa väkivalta ja uhkailu journalisteja kohtaan on huolestuttavalla tasolla, sanoo Vikesin toiminnanjohtaja Auli Starck.

”Etenkin kolmessa hyvin vaikeassa valtiossa Vikesin hankkeissa on tänä vuonna tuettu journalistien turvallisuutta.”

Nicaraguan jo vuosia heikentynyt poliittinen tilanne on edennyt ennen marraskuun vaaleja niin vaikeaksi, että valtaosa maan itsenäisistä journalisteista on paennut naapurimaihin, etenkin Costa Ricaan.

Vikesin hankkeessa journalisteille on annettu turvallisuuskoulutuksia, tarjottu luotiliivejä ja muita suojautumisvälineitä ja tuettu maanpaosta käsin toimivia journalisteja.

”Myös vastaperustettu Nicaraguan itsenäisten journalistien järjestö toimii nyt käytännössä maanpaosta käsin”, Starck sanoo.

Myanmarin vallankaappaus ja sen dokumentointi

Myanmarin alkuvuoden vallankaappaus ja sitä seuranneet mielivaltaiset pidätykset ja myös kidutus ovat ajaneet monet journalistit ulos maasta. Erityistä julmuutta osoittaa myös sotilasvallan tyyli vapauttaa vankeja ja pidättää heidät heti uudelleen.

Vikesin kumppanina Myanmarissa toimii elokuvakoulu Yangon Film School, joka on jatkanut opetusta paikan päällä, osin etänä pandemiasta johtuen.

Koululla odotetaan parempia aikoja, mutta samalla pidetään tärkeänä, että myös näinä aikoina dokumentaristit voivat tehdä työtään ja kuvata, mitä maassa tapahtuu, Starck sanoo.

”Opiskelijoiden ja henkilökunnan turvallisuus on koululla ykkösasia. Turvallisuuskoulutukset ja -ohjeistusten säännölliset päivitykset ovat tärkeitä Myanmarin epävakaassa tilanteessa.”

Verkostoituminen kansainvälisten organisaatioiden kanssa lisää myös turvallisuutta. Tätä kaikkea niin sanottua kapasiteetin vahvistamista tehdään myös Vikesin tuella.

Somalia huonoin selvittämään murhia

Somalia on pitkään ollut yksi vaarallisimmista maista journalisteille. Ihmisoikeusjärjestö Committee to Protect Journalists toteaa uusimmassa raportissaan, että Somalia on pahnanpohjimmainen maa maailmassa, mitä tulee journalistien murhien selvittämiseen. Tällä hetkellä 25 journalistin murhaa odottaa selvitystä.

Hengenvaaran lisäksi etenkin naisjournalistit joutuvat kokemaan häirintää, joka sekin usein jää raportoimatta, käsittelemättä ja rankaisematta.

Vikes tukee Somalian journalistiliittoa ay-oikeuksien ajamisessa ja naistoimittajien aseman parantamisessa. Ay-oikeudetkin liittyvät taloudellisten kysymysten lisäksi Somaliassa usein turvallisuuteen, ja koulutuksissa on myös ollut mukana poliisivoimien edustajia.

”On tärkeää, että myös virkavalta on tietoinen journalistien oikeuksista ja selvittää toimittajiin kohdistuneet rikokset. Valitettavan usein häirintää ja uhkailua harjoittavat terroristiryhmien lisäksi ihmiset, joiden pitäisi valvoa lakia ja auttaa rikosten uhreja, Starck sanoo.”