Skip to main content
Tapaa toimittajaUutisetYhteisömedia Tansaniassa

Tansanialainen Karim Faida ryhtyi toimittajaksi, jotta pääsee vaikuttamaan

Kirjoittajalta 12.11.2021Ei kommentteja

Etenkin maaseudulla ihmisten on vaikeaa saada ääntään kuuluviin. Karim Faida kokee olevansa silta kylien ja päättäjien välillä.

Karim Faida poseeraa pöydän takana

Kuva: Esa Salminen

Karim Faida halusi ryhtyä toimittajaksi, koska se on tapa vaikuttaa maaseudun kehitykseen. Hän toimii ohjelmapäällikkönä Jamii FM -radiokanavalla Tansanian eteläosissa, Mtwaran kaupungin liepeillä Naliendelen kylässä.

Jamii FM on yhteisöradio, eli sen ohjelmat kumpuavat teemoista, jotka kylissä puhuttavat.

”Ihmiset soittavat meille ja kertovat, millaisia ongelmia kylissä on”, Faida sanoo.

Kyläläiset pyytävät apua, koska heillä harvoin on mahdollisuuksia puhua suoraan vallanpitäjille.

”Haluan olla silta heidän ja hallituksen välillä. Ja olenkin”, Faida sanoo.

Hänen kauttaa kansalaiset voivat vaikuttaa omiin asioihinsa, ja Faida itse on kansalaisvaikuttaja, koska nostaa epäkohtia esiin. Hän muistaa monta esimerkkiä siitä, kuinka omasta työstä on ollut apua ja kuinka Mtwaran piirikunnassa olot ovat parantuneet.

”Yhdessä kylässä oli esimerkiksi peruskoulu, jossa oli vain pari huonetta, ja kun teimme siitä ohjelman, koulua laajennettiin seitsemään huoneeseen”, hän sanoo.

”Toisessa kylässä taas oli vain kolme opettajaa, vaikka koulu oli todella suuri. He soittivat meille, ja sen jälkeen kun me teimme ohjelman, sinne palkattiin kaksi opettajaa lisää.”

Vaikuttamista maaseudulla

Karim Faida alkoi ajatella toimittajan uraa yliopistossa, kun hän kuunteli BBC:tä ja Deutshce Wellea.

”Mietin, että toimittajat voivat muuttaa ihmisten ajatuksia ja saada heidät tekemään hyviä asioita.”

Hän haluaa muuttaa nimenomaan maaseudun elämää, vaikka kaupungeissakin on ongelmia.

”Kaupungeissa voi olla puutteita vesihuollossa tai terveysasemilla ei ehkä ole riittävästi työntekijöitä. Mutta kylissä voi olla niin, että puhdasta vettä ei saa mistään, lääkkeitä ei ole eikä opettajia.”

Hän kokee olevansa kehityksen lähde. Myös kyläläisten ajatukset voivat muuttua radion avulla. Faida ja hänen kollegansa tekevät asiaohjelmia esimerkiksi naisten asemasta, vammaisuudesta ja muista yhteiskunnalle tärkeistä teemoista.

”Olen tehnyt ohjelmia myös maakaasusta, koska täältä on löytynyt sitä”, Faida sanoo.

Portaali kymmenille radioille

Jamii FM on Faidan mielestä Mtwaran alueen paras radio, koska samanlaista työtä ei tee kukaan muu. Ei kukaan aja mopolla kaukaisiin kyliin ja kysy, miten ihmisillä menee.

Mutta muualla maassa vastavia asemia on: yhteisöradioliitto Tadiolla on 34 jäsentä eri puolilla maasta. Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes on tuottanut ulkoministeriön ja Unescon tuella Tadiolle verkkosivuston ja radioiden yhteisen portaalin, jonka avulla radiot voivat laajentaa kuulijakuntaansa.

Vapaan median tila ei ole Tansaniassa häävi. Lehtiä on lakkautettu ja toimiluvat ovat kalliita. Yhteinen portaali auttaa myös tähän ongelmaan, sillä omien verkkosivujen lupamaksut tulisivat pienille asemille kohtuuttoman kalliiksi.

Jokaiselle asemalle tulee portaaliin oma alasivu, jolle ne voivat kirjoittaa myös uutisia ja blogeja.

Jamii FM:ää voi portaalin sivuilla kuunnella Suomestakin käsin.

Juttu on julkaistu alun perin Fingon sivuilla.