was successfully added to your cart.
Journalismi Keski-AmerikassaUutiset

Somessa lyödään kiilaa valtiolliseen sensuuriin Nicaraguassa

Kirjoittajalta 17.12.2015 Ei kommentteja

Nicaraguan presidenttiperhe pyrkii pitämään menestyspropagandaansa sopimattomat uutiset kansalta pimennossa. Siihen tarvitaan uutispimentoa, harhautusyrityksiä, ja – lopulta – väkivaltakoneistoa.

Kuva: Kimmo Lehtonen, Nicaragua.

Erään uutisen kronikka

Lokakuun lopulla pääkaupunki Managuaa lähestyi tuhansia maanviljelijöitä ja pientuottajia. Karja-autojen ja rekkojen lavoille ahtautunut syrjäseutujen väki oli lähtenyt pitkälle matkalleen jo vuorokautta aikaisemmin.

Jo puolentoista vuoden ajan tämä ”saapaskansaksi” kutsuttu väki on äänekkäästi vastustanut hallituksen suunnittelemaa valtameret yhdistävää kanavahanketta, koska se rakennettaisiin heidän maidensa poikki.

Heidän kotinsa, viljelymaansa eikä myöskään Nicaragua järvineen ole myytävissä ulkomaisille sijoittajille, he ovat julistaneet. He ovat vaatineet parlamenttia kumoamaan niin kutsutun valtamerikanavalain ja hallitusta perumaan koko hankkeen.

He ovat marssineet ja osoittaneet mieltään aiemmin jo 53 kertaa saadakseen äänensä kuuluviin. Vajaa vuosi sitten he onnistuivat poliisin asettamista tiesuluista huolimatta kokoontumaan Managuan keskustaan. Tosin mitään dialogia hallituksen kanssa he eivät ole saaneet aikaiseksi.

Tälläkin kertaa oli jo käynyt selväksi, että presidentti Ortegalla eikä sandinistien johtamalla parlamentilla ollut mitään aikomusta ottaa heitä vastaan.

Maan sandinistihallitus ei nimittäin hae mielipiteenvaihtoa millään tasolla, Ortega joukkoineen haluaa Nicaraguasta yhden totuuden maan.

Se tarkoittaa kiellettyjä aiheita ja sensuuria. Siksi esimerkiksi megalomaanista kanavahaketta ja sen etenemistä hallitus pitää lähes valtiosalaisuutena ja tiedottaminen siitä on olematonta.

Ja kun jotakin asiaa vastaan protestoidaan, myös se pyritään salaamaan suurelta yleisöltä.

Tällä kertaa päätin seurata tapahtumien kulkua kotikatsomosta tv- ja netti havaintoja tehden. Muu Vikesin tukema journalistiryhmä dokumentoi tapahtumia kadulla.

Tapahtumien seuranta aloitettiin jo viime vuonna, kun Vikesin tukema ryhmä kiersi koko oletetun kanava-alueen päästä päähän dokumentoiden pakkomuuton edessä olevien maatyöläis- ja intiaaniväestön elämää ja hanketta vastaan noussutta vastarintaa. Radio- ja tv-reportaasit esitettiin useiden kanavien yhteislähetyksessä tarkalleen vuosi sitten.

Kun maatyöläiset tällä kertaa lähtivät kodeistaan ja kylistään, marssin järjestäjät ja paikallismedioiden toimittajat alkoivat vyöryttää välittömästi sosiaaliseen mediaan raporttia ja kuvaa. Niiden pohjalta kävi selväksi se, että Daniel Ortegan hallitus aikoi tehdä saapasväen matkan Managuaan tällä kertaa kaikin puolin mahdollisimman hankalaksi.

Matkalaiset olivat törmänneet ensimmäisiin poliisin mellakka- ja erikoisjoukkojen asettamiin esteisiin jo kyliensä ulosmenoteillä. Niistä selvittyään poliisi oli alkanut asettaa tiesulkuja tietyin välein maan pääteille pysäyttäen muunkin liikenteen tuntikausiksi.

Uutista tulvi eetteriin. Tiesuluilla nahisteltiin tuntikausia eri puolilla Managuaan johtavilla valtaväylillä. Managuan suuntaavista linjabusseista oli poistettu ”epäilyttävää” väkeä, maatyöläisiä kuljettavien rekkojen renkaita puhkottiin miguelitoseilla, piikkimatoilla. Osa rekoista oli kääntyi takaisin, koska omistajilta uhattiin viedä ajoluvat.

Kun maan kymmenkunnalta televisiokanavalta etsi uutisointia menossa olevasta kamppailusta, jäi tulokseksi lähes nolla. Vain yhdellä uutiskanavalla kuultiin raportteja ja ruudun alapalkissa vieritettiin tietoa tapahtumien kulusta.

Tätä sopi odottaa, sillä tiedon hallinta ja kontrollointi oman mediaimperiumin avulla on sandinistipresidentti Daniel Ortegan hallitsemistavan peruspilareita.

Presidenttipari on ottanut mediakentän hegemoniataistelun tosissaan. Hallitsijaperheen ja sandinistipuolueen omistuksessa on viisi tv-asemaa, internetjulkaisuja ja radioasemia. Loput neljä isompaa kanavaa omistaa meksikolainen mediayrittäjä, jonka uutistoiminnassa ei kritisoida hallitusta.

Joten illan uutislähetyksissä monituhatpäisen saapasväen marssia ei uutisoitu. Sen sijaan mainoskatkona toisteltiin presidentin puolison, hallituksen päätiedottaja ja de facto maan toisen hallitsijan Rosario Murillon kutsua osallistua Managuan veret seisauttavaan ”Työ ja Rauha”-juhlaan Managuan keskustassa seuraavana päivänä.

Ortega-Murillon tapana on järjestää näitä karnevaalihenkisiä tapahtumia hallintonsa tueksi aina samaksi päiväksi ja lähelle paikkaa, jossa sen arvostelijat ovat ilmoittaneet kokoontuvansa. Pohjoiskorealaismalliseen lipunheilutusjuhlaan valtaosa väestä viedään valtion ja kuntien virastoista ja kouluista. Kieltäytyminen kunniasta voi viedä työpaikan.

Seuraavan päivän aamuna kanavien aamuohjelmissa keskityttiin eturauhasongelmiin, nyrkkeilyyn ja alkavaan joulumyyntiin Somessa samaan aikaan uutisoitiin kiihkeästi yhteenotoista lähempänä Managuaa olevilla tiesuluilla.

”Juhlimme vallankumouksen voittoja. Tästä kuuluu kiitos komentaja Danielille ja toveri Rosariolle (Murillo)”, hekumoi aamutuimaan kaksi nuorta sandinistityttöä Canal 8ssa toimittaja Ervin Vegan tuijottaessa tyhjän näköisenä studiotiskiinsä.

Saapaskansan marssia ei tietenkään edes mainittu ohjelmassa. Sitä ei ollut olemassa.

Kanava sekä sen toimittaja Ervin Vega käyvät tässä yhteydessä konkreettisesta esimerkistä siitä, mitä Ortegan mediavalloitus on tarkoittanut maan tiedonvälitykselle, journalismille – ja samalla maan toimittajakunnalle.

Kanavan tähtitoimittajaa Vegaa pidettiin aikoinaan yhtenä maan ammattitaitoisimmista nuorista toimittajista. Monet muistavat hänet terrierimäisenä toimittajana, joka kovan paineen ja (sandinistien) uhkausten alla yritti selvittää tapahtuiko takavuosien vaaleissa vilppiä vai ei.

Huijaten tai ei, sandinistithan nekin vaalit lopulta veivät. Kohta perään itsenäinen tv-kanava vaihtoikin omistajaa ja sen johtajaksi tuli yksi Ortegan pojista. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Vega palasi ruutuun, sidostesukkansa nielleenä ja toinen ääni kellossa.

Valitettavasti Vega ei ole ainoa tapaus.

Lopulta, noin kymmenen maissa aamulla viisituhatta mielenosoittajaa oli edennyt lopulta kokoontumispaikalle Managuan pohjoiselle valtatielle 4,5 kilometrin päähän parlamentista.

Siitä edemmäs Managuan keskustaa heitä ei sitten päästetty. Siinä kulki Ortegan sietokyvyn raja. Tien poikki oli vedetty lopulta kolminkertainen muuri mellakkapoliiseja kilpineen. Heidän takanaan rivi poliiseja ja pohjimmaisena heidän takanaan, kuin suojassa, sandinistien nk. iskujoukot (turbas).

Isompi yhteenotto oli lähellä, kiviä lenteli ja omatekoiset paukkupommit räjähtelivät. Paikalla ollut riippumaton media pisti ahkerasti nettiin kuvaa ja raporttia, joita jaettiin sadoittain nopeassa tahdissa. Matkalaisia haastateltiin, saapasväen viestit levisivät nopeasti somessa.

Melko pian maatyöläiset ilmoittivat etteivät he halua verenvuodatusta ja palata kyliinsä kuolleiden kanssa. He lähtivät sitten melkein saman tein machetet tupeissa ja järjestäytyneesti pitkälle paluumatkalleen.

Viime hetkellä mellakkapoliisien linja avautui kuin paaville ikään, mutta toiseen suuntaan: aseistautuneille sandinistimotoristeille. Lähtevän väen sekaan syöksyneet iskujoukkolaiset onnistuivat pahoinpitelemään lopulta kaksi nuorta maamiestä sairaalakuntoon ja uhkailemaan samalla tapahtumaa todistaneita toimittajia. Laukauksia ammuttiin, mutta onneksi ilmaan.

Samaan aikaan kun videot ja kuvat pistoolimiesten ajojahdista levisivät sosiaalisessa mediassa, valtiolliset kanavat näyttivät suoraa kuvaa iloisesta kansanjuhlasta tansseineen ja lipunheilutuksineen. Prepatut haastateltavat lausuivat konemaiset kiitoksensa hallitsijaparille ja tiesivät saapasväen olevan opposition höynäyttämiä sekä ulkomaisten järjestöjen maksamia maanpettureita.

Ainoana välähdyksenä toisesta tapahtumasta näytettiin lopulta kuvaa Managuaan saapuvasta kuorma-autosta, jonka lavalla maatyöläinen heilutti kädessään viidakkoveistä, nicaragualaisen maatyöläisen ”oikeata kättä”. Toimittaja kutsui heitä väkivaltaa lietsoviksi vandaaleiksi.

Miten sitten päättyi miekkaripäivän taistelu tiedosta ja ihmisten mielistä?

Nettiliikenne antaa jotain osviittaa. Laitoin muistiin, että Rosario Murillon hallituksen kansapresidentti –nettisivuille illansuussa laittamaa viestiä ”Tulevaisuus täytti Nicaragua kadut” sai alkuillan aikana sivuilla seitsemän jakoa.

Jos sitoutuminen uutiseen katselukertojen, peukutusten, jakojen ja kommenttien määrässä jotain merkitsee, niin itsenäinen media voitti tapahtumapäivänä Ortegan mediakonsernin kuusi-nolla.

Ortegan pääuutiskanavan uutista vastamarssista katsottiin netissä vain kymmenesosa siitä, mitä itsenäisen kanavan pääjuttua saapasväen kamppailusta. Ero uutisten jakamisessa oli vielä moninkertaisesti selvempi. Tämän lisäksi netissä oli kymmenittäin kuvaa, kännyvideoita ja muita pieniä juttuja.

Mietitytti heti silloin, ja edelleen näin jälkikäteen, millaisia johtopäätöksiä hallituksen turbokierroksilla jauhavan propagandakoneiston tehokkuudesta ja sen todellisesta otteesta kansalaisten mieliin tämän pohjalta voisi vetää?


Teksti ja kuva: toimittaja ja Vikesin hankeasiantuntija Kimmo Lehtonen, Managua, Nicaragua.

Lisätietoja:
Katso ja kuuntele Vikesin tukemien journalistien tekemiä radio- ja tv-reportaaseja (espanjaksi):