was successfully added to your cart.
Journalismi Keski-AmerikassaUutiset

Sananvapaus Lattareissa: Uruguay soutaa, Nicaragua huopaa

Kirjoittajalta 19.2.2015 Ei kommentteja

Istuin vuodenvaihteessa montevideolaisessa kahvilassa ja nautin ammattimaisen ja asiallisen kiihkottoman päivälehden lukemisesta. Se on Nicaraguan vietettyjen kuukausien jälkeen suuri ilo.

Päivän lehdessä analysoitiin uutta audiovisuaalista mediatoimintaa säätelevää lakia. Kyseinen uusi laki, espanjaksi Ley de Servicios de Comunicación Audiovisual, lyhyesti LSCA, oli joulun alla syrjäyttänyt parlamenin äänestyksessä aiemman vuonna 1977 sotilasdiktatuurin aikana säädetyn lain.

Uuden lain tavoitteista löytyy muun muassa pyrkimys taata kansalaisten perustuslailliset oikeudet vapaaseen mielipiteen ilmaisuun ja viestintään, edistää sosiaalista integraatiota, kansalaisten osallistumista sekä demokraattisten arvojen toteutumista.

Laki takaa lähetystaajuuksien jakamisen tasapuolisesti yksityiselle, julkiselle ja yhteisömedialle. Sen on tarkoitus tehdä myös kaikki mediatoiminta omistajatahoineen ja toimintoineen kaikkineen läpinäkyväksi sekä estää mediaomistuksen keskittyminen yksiin käsiin.

Vallankumoukselliselta kuulostava litania ei lopu tähän: Laki edellyttää lisäksi moniarvoisuuden ja vähemmistöjen medianäkyvyyden toteutumista ohjemistoissa. Lain toteutumista valvomaan perustatettava instanssi valvoisi muiden ohella myös sitä, että mainokset pysyvät 15 minuutissa per tunti ja lapsia suojataan väkivallalta aikataulutuksella ja etukäteisilmoituksella ohjelmissa ja –uutisissa.

Tämä kaikki on tietysti kauhistus väkivaltaviihdettä ja verisiä “notas rojas” –uutisia ohjelmistonsa selkärankana pitäville mediayrityksille. Puhumattakaan siitä, että läpikaupallisuudella rahaa leipovat yritykset olisivat tottuneet rajoituksiin, sakkoihin tai muihin rangaistuksiin säädöksistä livetessään.

****

LSCA-laki jäänee maailmallakin mainetta niittäneen presidentti José Pepe Mujiican viimeiseksi voitokkaaksi parlamentaariseksi väännöksi. Uruguaylle paljon kansainvälistä mainetta hankkinut ”maailman köyhin presidentti” Mujica ehti kautensa aikana lisäksi vapauttaa muun muassa abortin pannasta ja laillistaa kannabiksen rajoitetun viljelyn ja kaupan.

Näin radikaalien lakimuutosten vienti ei Latinalaisessa Amerikassa ole helppoa ja sitä se ei ole ollut Mujicallekaan. Maan oppositio yhdessä media- ja yritysmaailman edustajien pitää LSCA- lakia perustuslain vastaisena ja valtion sekaantumisena (liike)toimintaan
johon sen ei pitäisi sekaantua.

Yrittäjille lain muotoilut ja perustelut vapaasta tiedonvälityksestä eivät kelpaa, sillä siihen ei sisälly konseptia yrittäjyyden vapaudesta siinä mielessä kuin he sen näkevät; vailla eettistä säädöstöä, mediakiintiöitä ja valvontaa sanktioineen.

Paikallisessa päivälehdessä siteerattiin Mujicaa, joka toppuutellen opposition ja yrittäjien huolia sanoi pitävänsä lain toteutumisen pahimpana uhkana ulkomaisten mediatalojen operointeja Uruguayssa.

”En halua, että Clarín (argentiinalainen mediatalo), Globo (brasilialainen mediajätti) tai Carlos Slim (meksikolainen viestintämijardööri) ottavat haltuunsa Uruguan viestinnän”.

Laki on saanut suitsutusta monilta kansainvälisiltä järjestöiltä. Sen valmistelussa konsulttiapuna toiminut Toimittajat ilman rajoja –järjestö esimerkiksi pitää sitä erinomaisena lainsäädäntömallina koko Latinalaiselle Amerikalle.

Amerikan maiden järjestön OEAn ihmisoikeuskomission sananvapausasioiden selvitysmies Edison Lanza on samoilla linjoilla. Hän katsoo tärkeäksi erityisesti sen, että laki määrittelee medioille selvät ja tasapuoliset säännöt sekä sallii samalla uusien mediatoimijoiden esiintulon.

****

Jotta kunnianhimoinen laki ottaisi tulevaisuudessa edes jollain lailla tuulta, tarvitaan siihen luonnollisesti valtion puolelta vahvaa panostusta ja julkisen palvelun ohjelmatoimintaa, sen suuntaista mihin me olemme tottuneet Suomessa.

Sellaisesta on Latinalaisessa Amerikassa heikosti esimerkkejä. Mantereella on vaikea puhua julkisen palvelun tiedotusvälineistä, sillä lähes aina ne ovat hallituksen medioita ja toimivat sen poliittisten päämäärien hyväksi.

Useille mantereen hallituksille, tulivat ne sitten oikealta tai vasemmalta, hallitseminen tarkoittaa voittamaista myös tiedonvälityksen rintamalla. Konkreettisesti se tarkoittaa sellaisen valtiollisen ja paikallisen viestintäverkoston luomista toimittajineen, jotka tuottavat keskitetysti kontrolloitua ja seulottua materiaalia.

Sen sijaan, että hallitus takaisi julkisen ja moniarvoisen tiedontuotannon, siitä tulee yksipuolisen tiedon tuottaja. Se pyrkii monopolisoimaan koko tiedonvälityksen ja kontrolloimaan sitä kautta sananvapautta.

Suurin piirtein näin päätellään muun muassa Friedrich Ebert Stiftungin julkaisemassa tutkimuksessa Valtio ja tiedotusvälineet (Latinalaisessa Amerikassa). Tutkimuksen mukaan tästä seuraa, että Itsenäisistä tiedon tuottajista ja ei-valtiollisista medioista tulee siten hallituksen luonnollisia vihollisia, jatkuvan parajauskampanjan kohteita.

Tämä sanavapauden kannalta surullinen tilanne on hyvin nähtävissä useissa mantereen maissa. Tätä taistelua käydään usein myös kovin panoksin; viime vuosien tutkimukset ja juuri julkaistu Press Freedom Index 2015 toimittajien työolosuhteista ja turvallisuustilanteesta mantereella ovat ikävää luettavaa.

Stiftungin tutkimus esittää, että oikeutuksen tälle toiminnalleen hallitukset hakevat tiedonvälityksen kentällä käytävästä hegemoniataistelusta; siinähän selviää se, kuka kontrolloi ja miten ihmisten mieliin vaikuttavasta informaatiosta.

Tutkimus päättelee, että lattarimantereella onkin puhuttava tiedotusvälineiden ja hallituksen suhteesta eikä niiden ja valtion suhteesta.

Poikkeuksen muodostaa tutkimuksenkin mukaan juuri Uruguay, jossa tiedonvälitys ja tiedotusjärjestelmä kyetään näkemään jo hiukan enemmän valtion agendalle kuuluvana toimintana eikä vain yhtenä lisänä valtaannousseen puolueen ja hallituksen omassa propagandakoneistossa.

****

Managuassa. Aamun lehdessä on palstan uutinen, jonka mukaan kansallinen, sandinistien nuorisoliikkeen johtama opiskelijaliitto UNEN on päättänyt estää guatemalaisen kansalaisaktivistin ja politologin Claudia Alvarezin puheen yliopistolla.

Alvarez on guatemalalaisen kansalaisliike Movimiento Cívico Nacionalin johtohenkilöitä ja kuuma luennoitsijanimi tällä hetkellä. Hänen lennokas puheensa populismista iberoamerikkalaisessa nuorisokokouksessa Espanjassa viime vuonna teki hänestä hetkessä kansainvälisen kuuluisuuden. Puhe on netissä katsottu yli miljoona kertaa.

Estää? Puhuminen? Pistää yliopiston sali säpäleiksi koska Alvarezillaon tarkoitus alustaa keskustelua aiheesta populismi versus tasavalta? Yliopiston ilmoitettiin olevan ”morteroinnin” eli Nicaraguassa perinteisen kotitekoisten paukkukranaattien kohde, jos Alvarez nousee korokkeelle.

Ei noussut, yliopisto perui tilaisuuden. Toinen tilaisuus pidettiin sitten kylläkin pääkaupunkilaisessa hotellissa.

Ortegan hallitus halusi ja pystyi estämään julkisen keskustelun. Yliopistossa. Sanon hallituksen, koska sandinistinuorten toimintaa ohjataan suoraan Ortegan hallinnon päämajasta.

Näin sitä latinalaisamerikkalainen todellisuus vaihtuu toiseksi kertaheitolla; Alvarez oli juuri kehunut sivuillaan , kuinka rikas dialogi hänellä oli ollut Uruguyassa valtaa pitävän, Mujican puolueen, vasemmistolaiseksi luokiteltavan Frente Amplion nuorison kanssa.

****

Jos Uruguayn uutta lakia sovellettaisiin Nicaraguan mediatodellisuuteen, pitäisi lähes kaikki kääntää päälaelleen.

Daniel Ortega on ottanut mediakentän hegemoniataistelun tosissaan ja hänellä on ollut vuodesta 2008 lähtien järjestelmällinen pyrkimys sen hallintaan ja sitä kautta sananvapauden rajojen sanelemiseen.

Maan tiedotusvälineiden omistus on siksi keskittynyt vauhdilla.

Maan yhdeksästä kansallisesta tv-kanavasta Ortega-Murillon perheen omistuksessa ja lastensa johtamina on suoraan viisi. Neljä kuuluu Ortegan lähipiiriin kuuluvan meksikolaisen mediayrittäjä Angel Gonzalesin ryppääseen. Perheen hallinnassa on lisäksi merkittäviä radioasemia sekä kaksi internetjulkaisua.

Kanavien uutisohjelmisto osa keskittyy hallituksen avoimeen menestyspropagandaan ja Ortegan julkisuuskuvan kiillottamiseen, osa räävittömään notas rojas –onnettomuus- ja skandaaliuutisointiin ja osa pelkkään viihteeseen.

Vakavasti otettavia asiaohjelmia niiden ohjelmistossa ei ole ja niiden osalta Nicaraguan tv:ssä onkin koettu nopea alasajo. Ajankohtais- ja uutistoiminnan taso on romahtanut. Mainos- ja muiden tulojen puutteessa kituva itsenäinen media on todellisessa pulassa.

****

Nicaraguan audiovisuaalista toimintaa säätelevä laki on toki olemassa, mutta Ortegan käsissä se on arvotonta paperia kuten monet
muutkin lait. Kanavaoikeuksia ei kilpailuteta, vaan niitä jaetaan presidentillisillä määräyksillä. Laki kieltää myös ulkomaalaisomistuksen, mutta…

Interamerican Pres Association SIP on useampana vuotena kiinnittänyt huomiota tähän sananvapauden kannalta ehdottoman kielteiseen kehitykseen Nicaraguassa.

Saman suuntainen pyrkimys tiedotusvälineiden kontrolliin on olllut nähtävissä muissakin ALBA tai nk. XXI vuosisadan sosialismin maissa,
kuten Boliviassa, Venezuelassa, Argentiinassa ja Ecuadorissa. Kaikissa maissa vallitsee sekretismi ja itsenäisen median pääsy tietolähteille on vaikeaa, viranomaisten haastattelujen saaminen työn ja tuskan takana.

Journalisten päivänä vuonna 2001 Daniel Ortega ja muut Nicaraguan presidentinvaalien kandidaatit sitoutuivat allekirjoituksellaan varmistamaan hallintonsa läpinäkyvyyden ja kunnioittamaan sananvapautta sen kaikissa muodoissa ilman rajoituksia.

Ne vaalit Ortega hävisi, mutta seuraavat hän voitti. Ennen virkaanastujaisiaan hän piti lehdistötilaisuuden tammikuussa 2008. Se jäi viimeiseksi. Virkavalan jälkeen romukoppaan menivät lehdistölle annetut lupaukset, monien muiden ohella.

****

Maan epävirallisen tiedotusministerin, presidentin puolison Rosario Murillon suunnittelema viestintästrategia perustuu presidentillisten viestien välittämiseen ilman välittäjää tai suodatinta, suorana lähetettävinä monologeina.

Ortegan hallinto ei hae debattia, se haluaa Nicaraguasta yhden totuuden maan. Se tarkoittaa kiellettyjä aiheita ja sensuuria. Kyseenalaistajat ovat maanpettureita, ulkomaalaiset Yhdysvaltain imperiumin kätyreitä ja salaliittolaisia.

Kuten Alvarez, jota sandinistikansanedustajan suulla syytettiin maan sisäisiin asioihin sekaantumisesta. Sandinistinuorten nettikirjoittelussa hänet leimattiin Gene Sharpin opetuslapseksi, jonka oppeja imperialismi käyttää hyväkseen kaatakseen mantereen “vasemmistolaisia” hallituksia.

Väkivallattomuus –pamfletissaan Sharp listasi askeleita diktatuurin muuttamiseksi demokratiaksi. Askelista numero kaksi tähtää totalitäärisen hallinnon laillisuuden kyseenalaistamiseen lehdistön sananvapautta ja ihmisoikeuksia puolustavien kampanjoiden avulla.

Nyt Sharp on demonisoitu Nicaraguassa kuten aiemmin Maduron Venezuelassa. Se koira älähtää…

Lattarimaissa, samoin kuin hallitsijoissa on eroja. Montevideossa Pepe Mujican elämäkertaa myytiin mieleenpainuvalla sitaatilla: Valta ei muuta persoonia, se ainoastaan paljastaa keitä he todellisuudessa ovat.

Kirjoittaja Kimmo Lehtonen on Vikesin Nicaraguan hankekoordinaattori.