was successfully added to your cart.
Vikes 15 vuotta

Rohkeita dokumentaristeja Myanmarissa

Kirjoittajalta 25.11.2019 Ei kommentteja

Vikesin yhteistyö Myanmarissa alkoi, kun maata valvoi vielä tiukka sotilasjuntta. Sittemmin olot ovat vapautuneet, ja nuorempi polvi uskaltaa jo tehdä yhteiskunnallisia dokkareita.

Kansainvälisillä IDFA-elokuvafestareilla Amsterdamissa sattui vuonna 2005 kohtaaminen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset.

Brittiläis-myanmarilainen dokumentaristi Lindsey Merrison kertoi Ylen dokumenttiprojektin vetäjälle Iikka Vehkalahdelle ajatuksestaan dokumenttielokuvakurssin järjestämisestä tuolloin vielä sotilasjuntan hallitsemassa Myanmarissa.

Ajatus kurssista oli syntynyt, kun Merrison oli 1990-luvun alussa tavannut paikallisia nuoria, jotka olivat kiinnostuneita kuvausryhmän toimista.

”Tuolloin lupasin, että tulen takaisin jonain päivänä”, Merrison muistelee.

Vehkalahti puolestaan kertoi Merrisonille vastikään perustetusta Vikesistä ja sen mahdollisuuksista tukea projektia. Amsterdamin tapaaminen johti jatkokeskusteluihin Vikesin kanssa sekä päätökseen rahoittaa ”The Art of Documentary Filmmaking” -kurssin järjestämistä Yangonissa keväällä 2006.

Juntta antoi luvan

Merrison oli saanut sotilasjuntalta luvan kurssin järjestämiseen sekä opiskelijoiden valintaan.

”Vielä vaikeampaa oli vakuuttaa rahoittajat siitä, että kurssin järjestäminen on mahdollista  sotilasdiktatuurissa”, Merrison sanoo.

Pian Merrison huomasi, ettei yhdellä kurssilla voida saavuttaa mitään kestävää, vaan on tavoiteltava pysyvämpää ratkaisua. Ajatus elokuvakoulusta alkoi muotoutua.

Koulutuksen käynnistäminen ei ollut helppoa. Ensimmäiset kurssit järjestettiin halvassa hotellissa epävarmuuden ilmapiirissä.

”Ensimmäisillä kursseilla oli hiljaista – äänessä oli vain kouluttaja, eikä kenelläkään ollut mielipidettä”, Merrison muistelee.

Samanlainen muistikuva on leikkausta kursseilla opettaneella professori Tuula Mehtosella. Hänen mukaansa alkuvaiheessa opiskelijat eivät uskaltaneet keskustella mistään politiikkaan vivahtavastakaan aiheesta.

”Sitä vastoin esimerkiksi väreistä saatettiin keskustella paljon, koska se oli turvallinen aihe.”

Koulu on jo yli 10-vuotias

Vuodesta 2008 lähtien Vikes on tukenut Merrisonin perustamaa Yangon Film Schoolia. Koulusta on vuosien varrella valmistunut 168 opiskelijaa ja noin 200 elokuvaa, joista monet ovat voittaneet palkintoja elokuvafestivaaleilla.

Alusta lähtien kursseille on valittu saman verran miehiä ja naisia, ja koululla on pidetty huolta siitä, että opiskelijoita otetaan tasaisesti Myanmarin eri alueilta ja etnisistä ryhmistä.

Koulun käyneistä valtaosa, 80 prosenttia, on myös jäänyt alalle, mikä on Merrisonin mukaan poikkeuksellista. Osa entisistä opiskelijoista toimii nyt opettajina.

Tavoitteena on koko ajan ollut, että myanmarilaiset ottaisivat entistä enemmän vastuuta koulun toiminnoista. Se ei aina ole ollut helppoa, sillä esimerkiksi hallintoa osaavia on ollut vaikea löytää. Samoin elokuvien leikkauksen opetus on Mehtosen mukaan yhä pääosin ulkopuolisten opettajien vastuulla, koska leikkauksen oppiminen kestää pitkään.

Elokuvat rohkeampia kuin alkuvuosina

Erityisen iloinen Merrison on nuoremman sukupolven rohkeudesta käsitellä vaikeita ja usein arkoja aiheita. Nuoremman sukupolven rohkeutta kiittelee myös Mehtonen.

”Rohkeammin he menevät aiheisiin kuin opiskelijat aiemmin.”

Lisäksi elokuvissa käsitellään enemmän yhteiskunnallisia teemoja kuin koulun alkuvaiheessa.

Elokuvien tekemisen lisäksi koulussa on panostettu niiden levittämiseen. Moving Cinema on yksi tapa saada elokuville uusia katsojia. Nimensä mukaisesti elokuvia näytetään eri puolilla Myanmaria, ja esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella elokuvista ja niissä käsitellyistä teemoista. Lisäksi merkittävä osa koulun tuottamista elokuvista on katsottavissa internetissä.

Aloite kansallisesta elokuvakoulusta

Sotilasdiktatuurista vapautuminen on helpottanut yhteistyötä hallituksen kanssa, mutta Merrison toivoisi hallitukselta vahvempaa tukea YFS:lle.

”He eivät tue meitä, mutta eivät myöskään häiritse työtämme”, Merrison sanoo.

YFS on ollut aktiivinen kansallisen elokuvakoulutuksen järjestämiseksi Myanmarissa ja esittänyt, että elokuvakoulu voisi vastata kansallisen tason dokumenttikoulutuksesta. Aloite ei kuitenkaan ole edennyt.

Sensuurin kanssa elokuvakoululla ei ole ollut suurempia ongelmia. Sensuurin on läpäissyt moni Myanmarissa arkoja aiheita käsittelevä elokuva, esimerkiksi dokumenttianimaatio, joka esittää, että buddhalaiset ja muslimit voisivat elää yhdessä.

Merrison pitää Vikesin tukea koululle ratkaisevana.

”Ilman Vikesin tukea emme olisi olemassa.”

Yhteistyön päättymisestä ja koulun tulevaisuudesta on myös voitu Merrisonin mukaan keskustella avoimesti.

Rahallisen tuen lisäksi Merrison korostaa moraalisen tuen merkitystä varsinkin YFS:n alkuaikoina.

”Meillä on alusta lähtien ollut yhteinen näkemys siitä, mitä olemme tekemässä ja se sekä lukuisat keskustelut auttoivat alkuvaiheessa suuresti.”

Teksti: Timo Mielonen