Somalian sananvapauden, journalismin ja julkisen palvelun tukihanke

Vuodet: 2014–2021 (EU-hanke 2018–2019)

Kumppanit:

Somalian journalistiliitto

Somalian viestintäministeriö

Somalian kansallistelevisio

Vikes kouluttaa toimittajia ja viranomaisia sekä tukee sananvapautta ja mediaa Somaliassa ja Somalimaassa. Vikesin hankkeen tavoitteena on edistää rauhanomaista kehitystä kohti oikeusvaltiota lisäämällä kansalaisten tiedonsaannin mahdollisuuksia.

Somalia toipuu yli 20 vuoden sisällissodasta, jonka aikana myös media ja sen toimintaedellytykset tuhottiin. Nykyään somalialainen media on virkeää. Koska alan koulutusta ei ole ollut, palkat ovat huonot ja olosuhteet rankat, journalisteilta puuttuu ammattitaitoa, eikä median eettisiä periaatteita tunneta riittävästi.

Somalia on edelleen yksi maailman vaarallisimmasta maista olla journalisti, eivätkä monetkaan toimittajat osaa suojautua riittävästi riskeiltä tai tunne oikeuksiaan työntekijöinä. He joutuvat usein korruption ja hyväksikäytön uhreiksi. Media on hyvin miehinen, ja naiset kohtaavat monenlaista syrjintää.

Mediaa kuitenkin kulutetaan paljon: etenkin radio, televisio ja sosiaalinen media ovat suosittuja.

Vikes on toiminut Somaliassa paikallisen journalistiliiton, viestintäministeriön ja kansallistelevision kanssa vuodesta 2014.

Vuosina 2019–2021 tuetaan Somalian hallituksen radio- ja tv-kanavien kehittymistä toimituksellisesti itsenäisiksi julkisen palvelun yleisradiokanaviksi. Samalla edistetään Somalian journalistiliiton toimintaa mediatyöntekijöiden valtakunnallisena ammattiliittona.

Tarkemmin Somaliassa:

  1. Kehitetään maan yleisradiokanavien tuotantorutiineja ja ohjelmien laatua.
  2. Parannetaan journalistien työoloja ja tietoisuutta turvallisuusriskeistä ja niiden ennaltaehkäisystä.
  3. Kohennetaan naistoimittajien ammatillista osaamista ja heidän asemaansa työpaikoilla.
  4. Koulutetaan toimittajia ja viranomaisia ympäri maata työoikeuksista, käytännön toimitustyöstä ja ammattietiikasta.

Somalian kansallistelevision työntekijöitä avustetaan lasten ja nuorten tv-ohjelman käynnistämisessä ja tuetaan journalistien eettisten ohjeiden laatimista ja uuden yleisradioasetuksen valmistelua. Journalistiliittoa tuetaan sen pyrkimyksissä päästä neuvottelemaan työnantajien kanssa alan palkoista ja työehdoista.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Somalian viestintäministeriön ja Somalian journalistiliiton kanssa. Koulutustilaisuuksia järjestetään myös Somalimaan journalistiyhdistyksen sekä paikallisten naistoimittajajärjestöjen kanssa.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen evaluaatiossa todettiin, että Vikes on ainutlaatuinen toimija Somalian median kehittämisen kentällä.

Vikesin työtä Somaliassa tukevat ulkoministeriö ja Euroopan unioni. Myös yksityisiä lahjoituksia tarvitaan. Tue Somalian journalisteja täällä.

Tue tutkivaa journalismia ja toimittajakoulutusta

Toimittaja tarvitsee taitoja ja rohkeutta, jotta jutuilla oikeasti pengotaan vaikeitakin asioita. Tue kanssamme kriittisiä ja skuuppeja etsiviä toimittajia.

Lahjoita
Hankkeeseen liittyvät uutisartikkelit

Nenäpäivä tukee Vikesin työtä sananvapauden ja lastenohjelmien puolesta Somaliassa 2019–2021

| Sananvapaus Somaliassa, Uutiset | Ei kommentteja
Tänään vietetään Nenäpäivää. Osallistumalla keräykseen tuet myös vapaata mediaa Somaliassa, ja erityisesti orastavaa lasten- ja nuortenohjelmien tuotantoa. Nenäpäivä nimittäin tukee…
Naistoimittajien koulutus Somaliassa

Vahvoja toimittajanaisia kouluttamassa Somaliassa – Itsenäisyydessä riittää vielä tehtävää

| Sananvapaus Somaliassa, Uutiset | Ei kommentteja
Vikesin ja Somalian journalistiliiton järjestämässä koulutuksessa käytiin läpi perustaitoja ja journalistin itsenäisyyttä. Kouluttaja Naima Mohamud kokee, että viesti meni läpi…

Perjantai-ohjelman tuotannon seuraaminen auttaa Somalian kansallistelevision johtajaa kehittämään keskusteluohjelmia

| Sananvapaus Somaliassa | Ei kommentteja
Kokoustekniikka ja ohjelmien huolellinen suunnittelu ovat oppeja, jotka Somalian kansallistelevisio voi ottaa heti käyttöön. Mobiiliteknologia voi jatkossa keventää tv-ohjelmien tekoa…

Somaliassa vahvistetaan toimittajien järjestäytymistä ja naistoimittajien asemaa

| Sananvapaus Somaliassa, Uutiset | Ei kommentteja
Suomessa vieraillut Somalian journalistiliiton pääsihteeri Moalimuu haluaa parantaa toimittajien asemaa Somaliassa, joka on edelleen yksi vaarallisimpia maita olla journalisti. Moalimuu…

Somalian kansallistelevisio aloittaa viittomakielisen tulkkauksen ja vammaisasioiden ohjelman

| Sananvapaus Somaliassa | Ei kommentteja
Somaliassa on paljon vammaisia ihmisiä, sanoo kansallistelevisio SNTV:n johtaja Liban Abdi Ali. Nyt heitä aletaan huomioida mediassa paremmin. Liban vierailulla…

Somalian kansallistelevision johtaja Liban: Olen töissä kadulla banaaneja myyvällä naisella

| Sananvapaus Somaliassa, Tapaa toimittaja, Uutiset | Ei kommentteja
Kun Somalian kansallistelevisiosta tulee jonain päivänä yleisradion kaltainen, toteutuu journalistinen vapaus. Näin uskoo johtaja Liban Abdi Ali. https://youtu.be/dh9-MWp-33E ”Unelmani on,…