was successfully added to your cart.
UutisetYleinen

Armenian oikeudenmukainen Göbbels!

Kirjoittajalta 6.10.2016 Ei kommentteja

Rennosti sohvan selkämykseen nojaavaa Nora Ananyania naurattaa. Takana on koko päivä oppia kirjoittamiseen. Yliopistossa Armeniassa Nora kirjoitti toimittajan opintojensa lopputyön propagandasta.

Toimittajat Nora Ananyan Armeniasta ja Angelica Kahyrҧҳa Abhasiasta. Kuva: Maka Tsnobiladze (Go Group Media)

”Minä voisin olla viiden vuoden kuluttua Armenian oikeudenmukainen Göbbels”, Nora hykertelee.

Georgialainen Margarita Akhlevidiani ja Abhasiassa omaa lehteään päätoimittanut Inal Hazig vetävät rutinoituneesti koulutusta, johon osallistuu kerrallaan neljä opiskelijaa. Samaan aikaan kirjoittajien kanssa toisaalla Turkin Antalyan Kemerin kylässä sijaitsevassa hotellissa on käynnissä myös valokuvauksen ja videokuvaamisen kurssitusta. Yhteensä oppilaita on 12. Tällä kurssilla kukaan ei ole märkäkorva toimittajan töissä, mutta moni asia on nyt toisin kuin kotona toimituksissa tai yliopistolla, jossa opetus on hyvin teoreettista. Kun kurssilaisilta kysyy journalismin opinnoista, saavat tuomion kaikkien entiset opinahjot. Tämä tietysti nostaa Vikesin kumppanin Go Group Median järjestämän koulutuksen arvoa.

Turkissa on koolla tyytyväinen joukko CAC-kurssin (Caucasus Authors Course) vuoden 2016 kurssin oppilaita ja opettajia. Samassa paikassa on oltu oppilaiden kanssa pari kertaa aiemmin. Illansuussa on aikaa pulahtaa vaikka Välimereen, mutta päivä on tiukkaa opiskelua. Ulkoministeriön kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoilla ylläpidetty hanke on jatkunut nykymuodossaan jo kolmatta vuotta.

Margharitan ja Inalin oppilaat, joita on tässä ryhmässä Azerbaidžanista, Armeniasta, Abhasiasta ja Georgiasta, saivat päivän päätteeksi tehtäväkseen miettiä oman reportaasin aiheen. Se on määrä toteuttaa ennen kurssin seuraavaa tapaamista Prahassa. CAC järjestää koulutuksia ulkomailla, koska monet kansallisuudet Etelä-Kaukasuksella kantavat toisilleen kaunaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jotkut oppilaat eivät mielellään esiinny samoissa kuvissa naapurimaan edustajan kanssa, vaikka ihmisillä sinänsä ei ole mitään toisiaan vastaan. Sen näkee hyvin, kun viettää muutaman päivän kurssin kanssa lähiopetuksessa.

Nora (21 vuotta) miettii kirjoittavansa kotonaan kurssitehtävänsä taiteilijoista: heidän koulutuksestaan, oppilaiden ja opettajien ristiriidoista. Näitä aiheuttavat sukupolvierot ja Noran näkemyksen mukaan vanhojen opettajien haluttomuus hyväksyä muutoksia ja uutta taidetta opintosuunnitelmiin. Noran aihe hyväksytään työsuunnitelmaan, mutta keskustelun aikana monet aiheet tyrmättiin varovaisesti. Opettajat ohjaavat lähestymään ihmisiä ja hankkimaan aineistoa, joita ihmiset haluavat lukea. Liian yleinen aihe jää kaukaiseksi. Eikä tässä tietenkään ole kaikki: kyse on oppimisprosessista. Opettajat haluavat, että oppilaat pystyvät rytmittämään kirjoituksensa siten, että asian välissä on loogisesti haastatteluja ja kuvailevia osuuksia. Tarkoitus on koukuttaa lukija mukaan alusta tekstin loppuun. Uutista ei pidä piilottaa, mutta pidempi kirjoitus vaatii oman taitonsa.

Niin kuin vaatii oikealla tavalla tiedottaminenkin. Tiedottaminen ja journalismi ovat eri asioita. Sen tietää azerbaidzanilainen Teymur Maksutov (29 vuotta). Hänen kotimaansa on autoritaarisesti hallittu maa, jossa jotkut aiheet ovat totaalisesti kiellettyjä. Näitä on muun muassa maan presidentin perhe.

”Journalistit saavat itse päättää työskentelevätkö tilauksen vai omantuntonsa mukaan”, Teymur sanoo. ”Miltei 10 vuotta alalla ollut toimittaja on työskennellyt niin uutistoimistossa kuin lehtien palveluksessa ja tietää, että jos työn määrää nostetaan kohtuuttomasti, työn laatu laskee luonnonlain voimalla.”

Osa toimittajien työstä vaatii vastedeskin myös yhteiskunnan tukea. Vähemmistöjen elämää on kaikkialla käsiteltävä oikealla tavalla, koska muuten nämä jäisivät kokonaan huomiotta. Aynura Aliyeva (28 vuotta) on koulutukseltaan juristi, mutta hän on työskennellyt jo kuusi vuotta Marneulin, Georgian azerbaidžanilaisalueen, televisiossa, juontajana ja ohjaajana ja viimeksi radiossa.

Oppilaita CAC-kurssilla on tänäkin vuonna myös Vuoristo-Karabahista ja Pohjois-Ossetiasta. Vladivostokista kotoisin oleva Toma Sayer (28 vuotta) on koulutukseltaan ekonomi, mutta osallistuu kurssille vloggaajana. Toma keskittyy videoblogissaan erityisesti ympäristönsuojelukysymyksiin. Hänen kotikaupunkinsa Vladikavkazin ekologinen tila on surkea, koska suurin työllistäjä jatkaa saastuttamista vuodesta toiseen. Pienin askelin jotain voidaan toivottavasti tehdä yleiseen mielipiteeseen vaikuttamalla.

Koulutuksessa otetaan huomioon myös kurssilaisten yksilöllisiä tavoitteita, mutta kaikki käyvät läpi niin kirjoittamisen, valokuvauksen kuin videoiden teon peruskurssit. Videoiden pariin opiskelijat johdattava David Pipia tietää, miten koukuttavaa kuvaaminen ja lyhyiden elokuvien teko on kaikille.

”Jokainen haluaa syvällä sisimmässään olla elokuvatähti tai ohjaaja”, David puntaroi.

Lyhyiden dokumenttielokuvien teko on kurssilaisille iloinen yllätys. Pienien dokumenttien kuvaamiseen valmistaudutaan tekemällä ensin mikroelokuva, jossa jokainen saa vuorollaan olla käsikirjoittaja, näyttelijä ja kuvaaja. Videoiden leikkaamisen yhteydessä tulevat tutuksi erilaiset kuvakulmat ja kuvakoot. Hauskaa on jo suunniteltaessa elokuvaa, mutta erityisesti sitä työstäessä, jolloin kaikki tulevat toisilleen hyvin tutuiksi. Sivullisesta tuntuu hieman oudolta, että nämä nuoret toimittajat eivät tunteneet toisiaan ennen Turkkiin kokoontumista. Tai no, teoreettisesti kyllä. Ryhmällä on oma suljettu Facebook-sivu, mutta ystävyys ja kyky yhteistyöhön muovautuu näissä tapaamisissa.

Kuva: Maka Tsnobiladze, Go Group Media
Teksti: Jarmo Koponen, Vikes

Artikkeli on julkaistu alun perin Koposen Image-lehden -blogissa.